torstai 19. toukokuuta 2016

TBT# Poikalasten juhlavaatteista

Vuosi sitten pohdin poikien juhlavaatetusta ja aihe on jälleen ajankohtainen näin kevätjuhlien kynnyksellä. 

"Tästä asiasta riittäisi niin paljon sanottavaa alkaen siitä kuinka poikia ei pueta juhlaan yhtä huolella kuin tyttöjä tai kuinka kaupoissa saattaa viidentoista mekon rinnalla roikkua yksi vaivainen kauluspaita ja sekin monsteriauton kuvalla selkämyksessä. Te juttujani lukevat tietänette kyllä miten suuressa arvossa pidän tilanteen mukaista pukeutumista ja mitä ajattelen asiasta. Voisin pitää esitelmän aiheesta "poikakin ansaitsee juhlakengät" ja niinpä taas kerran katsoin uuden Meidän Perhe -lehden juhlavaatejuttua vähän toivottomin mielin.



Ihan sen vaan sanon, että jos oma lapseni yrittäisi lähteä juhliin näissä esitellyissä "juhlatamineissa", nappaisin hihasta kiinni ja kotiin vaihtamaan. Trikoopaita, farkut ja tennarit, siis todellako? Kaupungille tosi jees, mutta edes kaverisynttäreille? Noup, ellei kyseessä ole sitten liikuntasynttärit, tosin sielläkin mennään sitten t-paidoissa ja shortseissa. Välillä tuntuu aivan toivottomalta, kun huomaa olevansa tosi tiukkis näissä pukeutumisasioissa. Kaunis ja juhlava pukeutuminen on sankarin ja hänen juhlansa kunnioittamista ja niin se vain kuopus lähti viikonloppuna kaverisynttäreille päällään kauluspaita ja suoralahkeiset samettihousut. Monestihan näitä perustellaan mukavuudella, että lapsella pitää olla mukavaa päällä. En ole vielä ihan keksinyt miten vaikkapa paidan kaulukset tekevät vaatteesta epämukavan verrattuna kauluksettomaan tai miten suoralahkeiset kangashousut ovat huonommat päällä kuin farkut. Mutta kuten sanoin, tästä voisin kirjoittaa romaanin."

Olen yhä samaa mieltä kuin vuosi sitten ja meillä juhliin puetaan juhlavaatteet. Esikoisen kasvaessaa olen kuitenkin joutunut perustelemaan hänelle useampaan kertaan miksi minä edellytän kaverisynttäreillekin kauluksia enkä anna lähteä koulun joulujuhlaan tavallisessa trikoopaidassa. Olen kertonut, että jokaisella perheellä on omat tapansa toimia ja valitettavasti hän on sattunut syntymään minun lapsekseni. Ihmiset ajattelevat asiasta eri tavalla ja että minä sekä isänsä ajattelemme näin. On tehty myös kompromisseja, eli kaverisynttäreille saa lähteä siistit farkut jalassa, kunhan laittaa pikeepaidan. Eikä juhlavaatetuksen tarvitse olla tylsää, värit tekevät ihmeitä:





P.S. Muista osallistua arvontaan täällä!

13 kommenttia:

  1. Kyllä mä voisin kaverisynttäreille noissa ylimmän kuvan tamineissa päästää :) MUTTA nyt tytön jälkeen poikalasta odottavana oon kyllä ihmetellyt yleensäkin sitä, miks poikien vaatteet on niin paljon tylsempiä kuin tyttöjen :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä koin saman ihmetyksen erityisesti siinä vaiheessa, kun vauvan ihanat vaaleansiniset suloiset vaatteet olivat pieniä ja piti siirtyä taaperon osastolle. Sai tosiaan etsiskellä, että löytyi klassista ja printitöntä.

      Poista
  2. Olen kyllä ihan samaa mieltä kanssasi. Meidän pojatkin ovat jo tyytyneet siihen, että juhliin on pukeuduttava, kun olen riittävän monta kertaa asiaan puuttunut. Kaverisynttäreillä kuulemma kukaan muu ei pukeudu siististi. Meidän pojat silti pukeutuvat. Mutta tuskaa tuottaa joka kerta löytää uusia juhlavaatteita pojille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ostan aina jemmaan hyvissä ajoin, jos sopivia juhlavaatteita eteen osuu. Siinä vaiheessa, kun lapsi on kasvanut taas ulos yhdestä koosta ja vaatteille on akuutti tarve, ei varmasti löydä mitään sopivaa.

      Poista
  3. Täsmälleen samaa mieltä!! Jos tytölle pistetään tyllimekko päälle, niin samalla perustelulla menee pojille vähintäänkin pikeepaita (mieluusti kunnon kauluspaita). Kengissä olen välillä joutunut joustamaan, mutta se on johtunut ihan omasta huolimattomuudesta, kun ei ole oikean kokoisia juhlakenkiä muistettu hankkia.

    Juuri vedin herneen nenääni, kun pojallemme oli kevätjuhliin puettu mökkiolemiseen tarkoitettu huppari (tosin suorien housujen kanssa) antamani kauluksellisen paidan sijaan ja sitä perusteltiin "kun se huppari on niin trendikäs". (Ei ollut siis lapsien isä, onneksi ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen todella monta kertaa pannut merkille, kuinka meidän pojilla on yksinä harvoista lapsista juhlakengät päiväkodin joulu- tai kevätjuhlissa. Samaan aikaan jokaisella tytöllä on pikkukengät. Ja muistissa on hyvin sekin kerta, kun lähdettiin ennen kahdeksaa Tapiolan Stockalle, kun molempien poikien kengät oli pieniä ja kevätjuhlat aamulla!

      Poista
    2. Siis yksinä harvoista pojista piti kirjoittamani.

      Poista
  4. Itse törmäsin ensimmäisen kerran tähän ongelmaan kun etsin pojalle vaatteita nimiäisiin. Vauvamaisia juhlavaatteita oli todella vaikea löytää jos lapsi ei ole tyttö. Minusta kun juhlavaatteeksi ei lasketa trikoohaalaria, johon on printattu frakin kuva. Kun itse miellän kokotrikoohaalarin vauvoillakin lähinnä pyjamaksi.

    Minä en lapselta vaadi juhliin välttämättä kauluksia, koska ilmeisesti tuo omani vähän hevosvarkaana hirtettyjen sukua ja kokee kaulukset todella ahdistaviksi, vaan olemme käyttäneet siistejä neulepaitoja. Muutama hyvä kauluspaitamalli ollaan onneksi löydetty, mutta sekään ei ole aina ollut helppoa koska itselleni on ehdoton ei kaikki beiget ja siniset ruutukuosit. Nyt serkun ylioppilasjuhliin mennään kauluspaidassa, liivissä ja krakassa ja housut arvotaan lämpötilan mukaan. Jalkaan tosin taitaa mennä uudet siistit tennarit juurikin trendikkyys periaattella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, ja kun ei halunnut vauvaa pukea pikkuaikuiseksikaan suorine housuineen. Minä olen itse asiassa kuopuksen kanssa oppinut, että joustaa pitää. Hänelle vaatteiden tuntuma on huomattavasti esikoista isompi asia ja välillä pitää tosissaan neuvotella siitä minkä vaatteen lapsi päälleen hyväksyy.

      Poista
  5. Olen samaa mieltä. Kenkien kohdalla olen joutunut tyytymään usein tennareihin, koska pikkukaupungista ei vaan saa kivoja poikien kenkiä. Ja koska koipi kasvaa koko ajan, en oikein ole viitsinyt investoida muutenkaan juhlakenkiin, joiden käyttökerta voi jäädä yhteen. Teillä on hyvä, kun luultavasti osan vähän käytetyistä kengistä voi siirtää pikkuveljelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tosiaan hyvä tilanne kenkien osalta, kun kaikki juhlakengät siirtyvät suoraan isommalta pienemmälle. Selvää säästöä.

      Poista
  6. Kerropas mistä löytää parhaimmat rusetit pojille? Saisi olla hyvällä tavalla väriä ja kokoa. Tuntuu, että törmään pikkusieviin rusetteihin (sellainen aikuisen miehen rusetti kutistettu lapsen kokoon sopivaksi). Sellaista en halua. En tosin halua lapsekastaan (pienen nallen kuvia rusetissa). Olen vakuuttunut, että en vain ole löytänyt oikeaa paikkaa. :-)

    Poletti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen löytänyt kivoja Mini Rodinilta (kullanvärisiä robotteja valkoisella pohjalla ja punaisia pilkkuja tummansinisellä pohjalla) sekä Popilta, josta meillä on niin raidallisia kuin ruudullisiakin.

      Poista