maanantai 16. toukokuuta 2016

Arvonta: Voita Bikini Hiit Challenge -verkkovalmennus!

Kolme viikkoa BHC-treeniä on nyt takana ja arvatkaapa mitä. Tein jokaisen treenin tunnollisesti ja kolmannella viikolla huomasin odottavani iltaa ja sen kaksikymmentä minuuttia kestävää treenihetkeä. Tällä hetkellä itselläni on menossa bonusviikko, jonka sain kaupan päälle ohjelman ostaessani. Sen jälkeen aloitan kolmeviikkoisen alusta. Ai että, aivan täydellistä kohtuullisen kiireiseen arkeen, joka varmasti monelle on tuttua.




Tuloksiakin on tullut. En ottanut kuvaa ennen aloitusta tai kaivanut mittanauhaa esiin. Se ei ole minulle tärkeää. Tärkeää sen sijaan on parantunut kokonaisfiilis ja reipas sekä energinen olo. Kuin bonuksena vatsanympärykseltä on sulanut siihen talven aikana salakavalasti kertynyttä ylimääräistä ja reidet ovat solakoituneet. 

Olen siis erittäin tyytyväinen ohjelmaan ja sen tuomaan lisäarvoon elämässäni. Sen vuoksi otin yhteyttä suoraan treenin kehittäjiin, Mikko ja Tuovi Joensuuhun, ja ehdotin pientä yhteistyötä. He saisivat näkyvyyttä ohjelmalleen ja te mahdollisuuden voittaa BHC-treenin. Näin sovittiin, iso kiitos heille!




Kerrataanpa vielä mistä on kyse. Bikini Hiit Challenge -valmennus tarjoaa kolmen viikon mittaisen verkkovalmennuksen, jonka aikana saa startin uuteen liikunnalliseen elämäntapaan, pystyy muokkaamaan vartaloaan ja pudottamaan painoa. BHC:ssä treenataan viitenä päivänä viikossa Hiit-tyyliin sykkeet korkealla käyttäen oman kehon painoa hyväkseen. Treeni koostuu 4-6 liikkeen kierroksista, joiden välissä pidetään kymmenen sekunnin tauko ja kierrosten välissä taukoa on minuutti. Kierroksia tehdään omasta halusta ja kunnosta riippuen neljästä kuuteen. Voin luvata, tehokasta on ja hiki virtaa! Kaikki treenit saa ladattua omalle koneelleen ja nettisivujen laskuri on kätevä lisä treenaukseen. Käy myös kurkkaamassa sivustolta Uuden Elämän Alku lisätietoa!

Ja nyt alkaa se kiva osuus, eli laitetaan blogin ensimmäinen arvonta ikinä käyntiin. Kommentoi tähän postaukseen nimelläsi tai nimimerkillä, niin olet mukana kahden BHC-treenin arvonnassa. Luit oikein, onnellisia voittajia tulee olemaan siis kaksi! Kilpailuaikaa on tasan tämä viikko, eli kilpailu sulkeutuu sunnuntaina 22.5.2016 klo 23.59. Ensi maanantaina arvon voittajat. 




Kaikille tasapuolisesti onnea arvontaan!


59 kommenttia:

  1. Ehdottomasti mukana arvonnassa! Tekisi hyvää vetää tuollaiknen BHC-treeni vielä ennen kesää. - Anu

    VastaaPoista
  2. Kuin tilauksesta eli mukana arvonnassa!

    Eeva

    VastaaPoista
  3. Kyllä haluan mukaan!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Todellakin mukana! Jospa makkarat saisi tällä kyytiä :D nede93@windowslive.com

    VastaaPoista
  5. Mukana arvonnassa, jos tällä kertaa onni olisi myöden :) kaisu.nissinen@hotmail.com

    - Kaisu

    VastaaPoista
  6. Mulle, pliis! Meinasin jo ostaa tuon, kun luin viime postauksesi aiheesta.

    omatoiminenpakettimatkailija@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Oi tää olis just loistava mulle ja tälle kiireelliselle arjelle.

    Stranden.jenni@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Minä olen myös mukaba arvonnassa.

    VastaaPoista
  9. Mukaan arvontaan...olisipa tuuria. Postattuasi aiheesta meinasin jo klikata ostoskoriin, mutta niin se vain jäi.. T. MiiaS (miiasaari1@gmail.com)

    VastaaPoista
  10. Ehdottomasti mukana arvonnassa! napsu1@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Voi olisipa onnea arvonnassa! Miudis

    VastaaPoista
  12. Mukana! Taaperon ja kuukauden ikäisen babyn äidille vois tehdä hyvää, toki vasta jälkitarkastuksen jälkeen pääsis itse asiaan :)
    Terkuin, Marjo ;) (hill.marjo@gmail.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana uutinen, kovasti onnea! Kävin jo päiväkodin pihalla J:lta kysymässä tarkemmat lisätiedot babystä.

      Poista
  13. Mukana ollaan!
    -noppe

    VastaaPoista
  14. Tulisi tarpeeseen. Ryhti on lysähtänyt ja vyötäröllä on liikaa tavaraa.

    - Elina

    VastaaPoista
  15. Olen mukana arvonnassa! Nyt mulla on viimeinen viikko uuden elämän alku- valmennusta menossa ja olen todella tykännyt. Ajattelin joka tapauksessa jatkaa tällä, suosi arpaonni tai ei :)
    Tuula (tuulaknihti@hotmail.fi)

    VastaaPoista
  16. Mukana arvonnassa
    Satu

    satu_potry@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Kuulostaa hyvälle, mukana ehdottomasti.

    VastaaPoista
  18. Tämähän sopisi mulle kuin nenä päähän. Täytän kesällä pyöreitä vuosia ja toiveissa olisi mahtua ihanaan juhlamekkoon.
    Tiina

    VastaaPoista
  19. Nykyinen treeni alkaa maistua puulta ja polvi vaivaa, olis siis kiva kokeilla uutta. Plussana tässä se, ettei tarvi lähteä mihinkään!

    VastaaPoista
  20. Hep, mukana ilman muuta!
    T. Lydialainen

    VastaaPoista
  21. Oi, vautsi! Todellakin mukana, vielä kerkeis kesäkuntoon ;)
    jensku.mama@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Olisin niin tälläisen tarpeessa! Treeni motivaatio on ollut pidemmän aikaa kadoksissa ja kaksi pientä lasta vaikeuttaa salille lähtemistä. Joten mahtavaa ettei tässä tarvita saliympäristöä ja painoja! Mukana ehdottomasti!
    Jenspa

    VastaaPoista
  23. Wau siistii!! Messissä todellakin! :)

    VastaaPoista
  24. Tosi kiva arvonta, mukana ollaan. Anna

    VastaaPoista
  25. Peukut ja varpaat kattoa kohti naputtelen eli kyllä, tuo olisi huippua voittaa. :-)
    nimim. sivustaseuraaja

    VastaaPoista
  26. Ehtisiköhän sitä vielä kesäkuntoon ;)
    eehyttynen@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Kiva lukea että tästä tuli sinulle jo tapa ja odotat treenejä :) Se 20min onkin kyllä niin lyhyt aika ettei löydy enää tekosyitä etteikö ehtisi. Siispä pidän peukkuja että arpaonni suosisi, tää olisi loistava kiireiseen arkeen!
    Eeva (eevaos :) )

    VastaaPoista
  28. Mukava lukea kokemuksistasi! Uuvuttavan alkuvuoden jälkeen olisi kiva saada BHC treeni kesän alkuun nyt kun jaksaa taas olla vähän aktiivisempi :) Mukana arvonnassa siis!

    VastaaPoista
  29. Mä niin tartteisin tämän�� olispa kerrankin arpaonnea.
    Cata

    VastaaPoista
  30. Ehdottomasti mukana!

    T.Satu H.

    VastaaPoista
  31. Minäkin olen mukana arvonnassa! Olen aina halunnut kokeilla noita verkkovalmennuksia. sairanen.hanna (at) gmail.com.

    VastaaPoista
  32. Mukana ollaan. minnahir@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Mukana arvonnassa. Alkaa jo tympäsemään ku ei ole ittestään saanu oikeen mitään irti vähään aikaan nii täs olis se tuuppasu/potku persuuksille ku pääsis iha kunnon selvillä ohjeilla tekkee ittensä eteen töitä. :)
    moilanenhannakaisa@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Vou mikä arvonta! Siistiä! Arpaonnen jätän kyllä muille, mulla kun on tätä odotusta vielä hetki ja sen jälkeen toivottavasti ainakin vuoden verran imetystä edessä :D

    VastaaPoista
  35. Ehdottomasti mukana arvonnassa! Tämä yh-äiti tarvitsee kipeästi apua, salille ei pääse/ehdi koskaan ja se minkä ehtii/itse keksii ei tunnu auttavan lainkaan, paino vain nousee huolestuttavaa tahtia :( Treeni kotona joka kaiken lisäksi tehoaa kuulostaa juuri siltä mitä etsin! Se että tehoaako oikeasti pitäisi päästä itse kokemaan, kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta! ;) Johanna.laitinen85@gmail.com

    VastaaPoista
  36. En oo varma, kykenenkö itse tähän projektiin, mutta saako tämän antaa lahjaksi, jos voittaa? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä näin ajattelisin, että miksi ei saisi. Eli pidän sut mukana arvonnassa!

      Poista
  37. Ehdottomasti mukana.. Olisipa niin mukava palkintoina tälläkertaa luvassa.. T. Maija

    VastaaPoista
  38. Ehdottomasti mukana.. Olisipa niin mukava palkintoina tälläkertaa luvassa.. T. Maija

    VastaaPoista
  39. Onpa kiva juttu, kiitos! Mukana arvonnassa, toiveena parempi kesäkunto!

    VastaaPoista
  40. Mahtava yhteistyöprokkis! Mukana ollaan kokeilemassa jotain uutta! :-)

    VastaaPoista
  41. Tämä tulisi todellakin niin tarpeeseen :) -Tiina

    VastaaPoista
  42. Mukana ollaan :)

    Marika
    mahuuto@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Mukana arvonnassa, tarpeeseen tulisi!

    pikkusi ät gmail.com

    VastaaPoista
  44. Mukana, tiiasoini@hotmail.com

    VastaaPoista
  45. Mukana arvonnassa - tämä olisi mahtava startti kesään :)

    VastaaPoista
  46. Kokeilen onneani :)
    Marika

    VastaaPoista
  47. Ehdottomasti mukana! :)
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Mukana!
    pia.julkunen@suomi24.fi

    VastaaPoista