Terveisiä perheestä 10/52: Lapsi sai potkut päiväkodin nukkarista

Ei meillä esikoisen kanssa koskaan ollut sen suurempia päivähoito-ongelmia. Joskus uhmis oli jäänyt ulkoilun alkaessa sisälle keräämään lelujaan, joiden siivoamisesta oli aiemmin kieltäytynyt, jonkun toisen kerran ei ollut suostunut hiljenemään aamupiirissä, pölötti vaan sitkeästi omia asioitaan. Kaikki mitä eteen tuli oli hyvin tavallista ja silloin kerrottiin, kun jotain kertomisen aihetta oli. Eräänä päivänä tulin normaaliin tapaan hakemaan lapsia välipalalta ja istuin eräälle niin tutuksi käyneelle keltaiselle sohvalle käytävälle odottamaan. Eräs hoitajista kulki ohitse ja sanoi hymyillen, että ryhmän lastentarhanopettajalla olisi asiaa. 

Kuva: Nina Dodd.

Yleensä tässä vaiheessa mietin, että taas mennään. Olen usein ajatellut olevani turhan inhorealistinen. Uskon yleensä sujuvasti, että konnuuksien ilmentyessä lapseni ovat varmasti olleet mukana.  Harva asiaa saa minut yhtä turhautuneeksi kuin "ei meidän piltti"-vanhemmat. Siispä valmistauduin, eiköhän siellä ole taas säädetty jotain. Vähän mietitytti kuitenkin miksi hoitajaa oli vaikuttanut naurattavan niin kovasti.

Pian selvisi, että kyse oli päiväunista. Lastentarhanopettajaakin nauratti, ei ollut kuulemma tällaiseen vähään aikaan törmännyt. He olivat muiden hoitajien kanssa olleet ryhmän huoneessa pitämässä kokousta lasten päivälevon aikana. Toisesta ryhmästä oli lainattu aikuinen lukemaan satua ja vahtimaan pienten unta. Periaatteessa asia oli kaikesta huvittumisesta huolimatta kuitenkin vakava. Lapseni oli saanut potkut päiväunilta.

Aloin ymmärtää miksi päiväkodin aikuisten oli vaikea olla vakavina. He kertoivat olleensa kovasti hämmästyneitä, kun nukkumahuoneen ovi avautui ja sieltä asteli ulos esikoisemme umpimielinen ilme kasvoillaan. Tässä vaiheessa keskusteluun liittyi hän, joka siellä huoneessa oli tapahtumia todistanut. Mitä ihmettä oikein oli tapahtunut? 

Suora lainaus, jonka olen lapsen vauvakirjaankin tallentanut, kertoi potkujen syynä olleen "häiriköinti, toisten herättämisyritykset ja epämääräinen jumppaaminen". Aikuisen kysyessä pitääkö lapsi laittaa toiseen ryhmään, "Kontiaisiin" nukkumaan oli ipana vastannut kohteliaasti. "Ei kiitos mä menen mieluummin Laiskiaisiin, kun mun pikkuvelikin on siellä." Tässä vaiheessa ovi avautui ja näsäviisas kapinallinen sai lähdöt. 

Kotona juteltiin taas vähän.


"Terveisiä perheestä esittelee äitiyden ja perhe-elämän parhaat ja pahimmat palat. Viikoittain pääset kurkistamaan kaksilapsisen perheen kaaoksenhallintaa kehittävään arkeen sekä niihin hetkiin, joista ei välttämättä vauvakirjaan ole kirjoitettu. Anekdootit on kerätty kymmenen viimeisen vuoden ajalta ja kaikki ne ovat todella tapahtuneet meille."