Kaksplus.fi

tiistai 6. helmikuuta 2018

Uusi opetussuunnitelma vaatii lapselta paljon

Toissavuoden syksyllä astui voimaan uusi opetussuunnitelma, jonka sisältämät muutokset tekivät koulunkäynnistä hyvin erilaista kuin ennen. Nyt, kun jokavuotiset tavoitekeskustelut oppilaan, vanhempien ja opettajan kesken on käyty, olen monta kertaa huomannut miettiväni uuden opsin asettamia vaatimuksia lapsille.



Poikien koulussa luokkien edustajavanhemmat otettiin tiiviisti mukaan koulukohtaisen opsin suunnittelutyöhön. Olimme kokoustamassa useasta aiheesta ja koen, että vanhempien mielipiteitä kyllä kuunneltiin. Toki perusraamit tulevat valtakunnallisesta suunnitelmasta, mutta jokainen koulu miettii sitten tykönään miten nämä laitetaan käytäntöön. Uutta on esimerkiksi ilmiöoppimisen viikko projektityöskentelyineen syksyisin ja keväisin, oppilaan roolin muutos aktiiviseksi tiedonhakijaksi ja arvostelun muuttuminen.

Pidän suurinta osaa muutoksista erinomaisina. Tämän päivän yhteiskunnassa on supertärkeää osata etsiä tietoa, arvioida tietolähteitä kriittisesti ja yleisestikin hallita medialukutaidon salat. Passiivinen tiedon vastaanottaminen on mennyttä aikaa ja ulkoa opettelun sijaan tulee oppia ajattelemaan ja tietää mistä informaatiota löytyy. Opiskelutaidot eivät tule annettuina, vaan niitä tulee opetella. Toki myös sähköiset oppimisympäristöt ovat nykyisyyttä, vaikka en aivan varauksetta niitä kaikkia kannatakaan. 

Mitä taas arvioinnin muuttumiseen tulee, näen siinä mahdollisia sudenkuoppia. Tästä eteenpäin oppilasta ei enää arvostella yhtä lailla suhteessa toisiin, vaan suhteutettuna itse asetettuihin tavoitteisiin ja niiden saavuttamiseen. Ajatellaan nyt vaikka Petriä, joka ei ole kovin lahjakas käsitöissä. Petri on asettanut tavoitteekseen kehittyä paremmaksi kyseisessä aineessa ja oppia virkkaamaan patalapun. Kun tekele on onnistunut, voi Petri olla tyytyväinen. Tavoite on saavutettu ja hän tulee saamaan hyvän arvostelun. Mutta mitä tapahtuu siinä vaiheessa, kun sanallisen arvoinnin sijaan siirrytään numeroarvosteluun?  Miksi sitten todistuksessa komeilee numero seitsemän? Tässä vaiheessa selviää, että vaikka patalappu valmistui, ei se kovin hyvä tekele ole ja reikiäkin on. Yläkouluun siirryttäessä numerot on todistuksesta löydyttävä eikä siinä vaiheessa enää katsota reikäistä tekelettä yhdeksikön arvoiseksi, olkoonkin miten oman tavoitteen mukainen onnistuminen. Poikien koulussa numerot tulevat onneksi jo neljänneltä luokalta lähtien ja näin lapsilla on hyvin aikaa tsempata ja nostaa numeroita ennen yläastetta, mikäli tarvetta sellaiseen on. Jossain numerot tulevat vasta kuudennella luokalla ja silloin voi olla aikamoinen yllätys, jos paperissa komeileva numero ei vastaakaan niitä omien tavoitteiden mukaisia saavutuksia.



Millainen sitten on tämän päivän ihanneoppilas? Hän on toki hyvä koulussa mitä akateemiseen osaamiseen tulee. Sen lisäksi hän on aktiivinen osallistuja, joka viittaa tunnella ahkerasti ja jakaa tällä tavalla omasta osaamisestaan myös muille. Hän osallistuu vapaaehtoisiin juttuihin, kuten ympäristötiimin tai tapahtumatiimin toimintaan ja on mukana suunnittelemassa koulun yhteisiä asioita. Hän on positiivinen ja avulias, reilu tyyppi ja kiva kaveri, joka leikittää pienempiä välitunneilla. Hän osaa kysyä ja rohkenee kertoa mielipiteensä myös muille.

Kauas ollaan tultu niistä ajoista, jolloin koulussa piti olla hiljaa ja häiritsemättä. Mutta mitä sitten, jos lapsi ei vain ole tällainen yllä kuvatun kaltainen? Hän saattaa osata hienosti, saada kokeista täysiä pisteitä ja hoitaa opiskelunsa hyvin. Mutta hän ei vain ole ulospäinsuuntautunut kaikkien kaveri ja oppilaskunnan puuhamies. Ei, hän viihtyy enemmän omalla mukavuusalueellaan ja turvalliseksi kokemissaan ympyröissä, vaikka yhteiskunta häneltä kovasti ekstroverttiä käytöstä odottaisikin. Tällaisella lapsella ei todennäköisesti koskaan tule olemaan mahdollisuutta esimerkiksi stipendin saamiseen, vaikka se opintosuoritusten mukaisesti olisi hänen saavutettavissaan. Puhumattakaan siitä, että hänen osaamisensa jää herkästi niiden äänekkäämpien ja avoimempien oppilaiden varjoon.

Enkä minä tiedä mitä tästä ajatella. Minulla on kaksi koululaista. Toinen on käsi ojossa viittaamassa, jos johonkin pitää osallistua. Hän puhuu myös niiden puolesta, jotka eivät siihen aina rohkaistu.  Hän teki luokalle nukketeatteriesityksiä syksyllä omaksi ja muiden iloksi. Hän on myös erittäin hyvä koulussa. Toinen puolestaan viihtyy omalla pöytäpaikallaan tekemässä tehtäviä, ei koe tarpeelliseksi lausua runoa ääneen ryhmälle tai viitata aina tietäessään. Hän osaa vallan hyvin ja saa kokeista täysiä pisteitä, mutta mitä siitä nyt numeroa tekemään. Molemmilla on paljon kavereita ja molemmat viihtyvät koulussa. Silti toinen loistaa ja toinen jää varjoon, kun sitä ihanneoppilaan mallia haetaan. Ja se on harmi, sillä kysymyksessä ovat kuitenkin ala-asteikäiset lapset. Soisin, että jokainen saisi olla sellainen kuin on, introvertimpi rauhassa ja ekstrovertti esillä. Niin, että jokaisen omat vahvuudet todella olisivat vahvuuksia eivätkä kehityskohteita. 

Mutta minkäs teet, opetussuunnitelman mukaan toki mennään. Niinpä kevään tavoitteina voi yhdellä olla esimerkiksi viittaamisen lisääminen ja aktiivisempi osallistuminen tunneilla siinä missä toinen tavoittelee sitä ettei aina tarvitse olla äänessä. Että ota tästä nyt sitten selvää.




4 kommenttia:

  1. Tuo nykyinen ulkoaopettelun vähättelykin minua huolettaa, vaikka omat lapset eivät vielä koulussa olekaan - käytännön kokemusta ei siis uusista tuulista ole, mutta pelkään että Keltikangas-Järvisellä on pointtia tässä kirjoituksessaan: http://www.laakarilehti.fi/maailmassa/kolumni/pariisi-ja-muu-nippelitieto/?public=ef83e6740a1a20c4b8ace23bc06b9dca

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti, kyllä yleissivistyksen nimissä pitää joitakin asioita tietää ihan ulkoa. Mutta mihin se raja sitten vedetään, pitääkö Pariisi tietää mutta ei enää Pohjanmaan jokia? Ja jos koulussa ei tätä ulkoa opettelua edellytetä, jääkö homma kotien vastuulle ja kasvattaa eriarvoistumista entisestään. Osa perheistä haluaa varmistaa lapsilleen kunnollisen yleissivistyksen, osa ei pidä sitä niin tärkeänä. Itse toivoisin tässäkin maalaisjärjen käyttämistä. Suunnataan kohti tiedonhaun opettamista, mutta pidetään huolta perusasioista.

      Poista
  2. Itse näen nykyisen OPS:n suurena riskinä sen, että oppiminen eritytyy koska kaikilla perheillä ei ole samanlaisia edellytyksiä tukea lastaan koulunkäynnissä. Kuitenkaan en alle kirjoita näitä kaikkia huolia mitä tässä on listattu. Nykyinen opetussuunnitelmahan nimenomaan antaa lasten olla paljon enemmän oman itsensä kaltaisia eli sillä pyritään vähentämään sen ideaalioppilaan muotin ahtaita rajoja. Myös aikuisten kanssa uravalmennusta tekevänä näen myös tärkeäksi että lapset oppivat arvioimaan omaa tekemistään. Se on nimittäin asia mitä suurin osa meistä aikuisista ei osaa tehdä. Mitä tulee siitä että tuleeko sitten pettymys siitä jos reikäinen pannulappu ei olekaan kympin tuotos? Tuskin tulee, koska oikeasti kaikki meistä ei ole kympin oppilaita ja kaikista meistä ei kympin oppilaita tule. Jollain se oma tavoite voi olla siellä seiskassa ja jos siihen seiskaan hän pääsee on se hänelle aivan yhtä hyvä suoritus kuin toisen neulontavirtuoosin kymppi. Osaamisen tunnistamisen kautta toivottavasti tämä seiskan patalapun tekijä tietää että hänen vahvuutensa ovat sitten jossain muualla ja jos vaikka sitten kävisi niin että on tasainen seiskan puurtaja niin ei sekään ole vaarallista. Maailmaan mahtuu niin niitä seiskan kuin kympinkin oppilaita ja seiskan oppilas ei ole koskaan seiskan ihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu fiksuista huomioista! Mutta mitä jos sille oppilaalle ei koskaan kerrota, että oman tavoitteen (vaikka sitten sen pannulapun teko) saavuttaminen ei tarkoitakaan parasta arvosanaa? Tai että se on siihen saakka tarkoittanut, kun ei vielä numeroita anneta ja muihin verrata, mutta ylemmillä luokilla myös tämä muuttuu. Ja oppilas, joka ihan oikeasti on ajatellut onnistuneensa ja odottaa hyviä numeroita (vaikka nyt sitten ysiä), saakin sen seiskan? Mun mielestä tämä arvosteluosio on vaan hirveän sekava opsissa. Noin itsessään numeroissa seiskaan voi todellakin olla erittäin tyytyväinen, jos tietää sen olevan oma taso ja tietää tehneensä parhaansa. Se kun ei ihmistä määritä, kuten sanoit.

      Poista