Kaksplus.fi

maanantai 22. tammikuuta 2018

Teatterivinkkejä lapsiperheille

Teatterien kevätkauden ohjelmistot on nyt julkaistu ja käydessäni niitä läpi keräsin samalla teille vinkkejä hyvältä kuulostavista esityksistä erityisesti lapsikatsojia ajatellen. Vinkit ovat luonnollisesta syystä pääkaupunkikeskeisiä, mutta kurkkasin myös muutaman muun ison kaupungin tarjonnan. 

Helsingin Kaupunginteatteri on avautunut joku aika sitten perusteellisen remontin jälkeen ja syksyllä ohjelmistoon palannutta Peppi Pitkätossua esitetään vielä muutama kerta. Uutta puolestaan on kaikkien 1980-luvun lasten muistoissa tuttuakin tutumpi Marjatta Pokelan Mörköooppera. Laulujen kautta päästään mukaan seikkailuun, jossa Mörkö lähtee tutustumaan Helsinkiin. Ja nyt soi päässä "mörkö se lähti piiriin..."


Lilla Teaternissa esitetään Tove Janssonin ihanaan teokseen perustuvaa näytelmää Sommarboken. Teos on ensimmäistä kertaa dramatisoitu näyttämölle ja suositusikäraja on 12 vuotta. Tämä näytelmä kannattaa siis käydä katsomassa hieman isompien lasten kanssa, onhan Janssonin kirjakin hyvin filosofinen pohdinta lapsuudesta, vanhuudesta ja ystävyydestä. 

Upeat arvostelut saanut Tippukivitapaus jatkaa Helsingin Kansallisteatterissa myös kevätkaudella. Lippujen suhteen kannattaa olla nopea ja varata ne heti. Laura Ruohosen ja  Anna-Mari Kähärän taidonnäyte on kuulemma juuri niin erinomainen kuin uskalsin etukäteen odottaa. Meillä sen kokeminen jäi valitettavasti väliin sairastamisen vuoksi, mutta uusi yritys odottaa.


Kansallisteatterissa esitetään myös pienille lapsille ensimmäiseksi teatterikokemukseksi sopivaa näytelmää Hammaspeikot sekä Veera Salmen kirjoihin perustuvaa näytelmää Mauri ja mini-isoveli

Oopperan puolella esitetään kevään mittaan miniopperaa Tuhkimo. Kyseessä on erittäin kiinnostavalta kuulostava matalan kynnyksen tapa tutustuttaa lapsikatsojat oopperan maailmaan. Tämä lapsen ensimmäinen oopperakokemus kestää nimittäin ainoastaan 25 minuuttia ja liputkin ovat vain kymmenen euroa kappale. Uskoisin näiden olevan erittäin suosittuja ja paikat jaetaan varausjärjestyksessä ensikertalaiset huomioiden. Lapsille on oopperan puolella myös muuta mielenkiintoista, kuten taaperoiden taidetuokio ja erilaisia työpajoja. Baletti Muumipeikko ja taikurin hattu oli puolestaan valitettavasti jo loppuunmyyty, mutta peruutuspaikkoja kannattaa toki havitella. 

Tampereen Työväen Teatterissa esitetään Topeliuksen klassikkosatuun pohjautuvaa näytelmää Adalmiinan helmi. Näytelmä on vastikään saanut ensi-iltansa ja sitä suositellaan kuusivuotiaasta ylöspäin.  


Turun Kaupunginteatterin kevät pitää sisällään näytelmän Koivuhiiri ja päästäinen. Kyseessä on Grus Grus teatterin vierailuesitys, jonka teemoihin kuuluu niin ystävyys kuin erilaisuuden hyväksyminenkin. Esityksen kesto on reilusti alle tunnin, jotta pienimmätkin katsojat jaksavat keskittyä.  

Lahden kaupunginteatteri puolestaan luottaa moderniin klassikkoon, jollainen kissa Viiru yhdessä ystävänsä Ukko Pesosen kanssa jo on. Ystäväni Viiru -esitys yhdistelee elementtejä useasta kirjasta, ensin Viirun tullessa Pesosen luo aina siihen saakka, kun Viiru päättää muuttaa. Esitys sopii alle kouluikäisille.


Mikäli nukketeatteri kiinnostaa, kannattaa kurkata Nukketeatteri Sammon sivut, sieltä löytyy esityksiä moneen lähtöön. Myös teatteri Hevosenkenkä on laadukkaan lastenteatterin syntypaikka. 

Kaikki kuvat teattereiden kuvapankeista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti