torstai 19. huhtikuuta 2018

Kirja-arvostelussa Enni Mustosen Taiteilijan vaimo



Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo. 430 s. Otava 2018. Kirja saatu arvostelukappaleena Otavalta.


Enni Mustosen mainio Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja on edennyt kuudenteen osaansa. Taiteilijan vaimo jatkaa Kirstin tarinaa siitä, mihin edellinen osa Ruokarouvan tytär jäi.

Eletään 1920-luvun loppua, kun Pariisissa rakastuneet Kirsti Eriksson ja kuvanveistäjämiehensä Iivo palaavat takaisin Suomeen. Kirstin on aika ottaa Pariisin muotihuoneissa oppimansa taidot käyttöön ja hän perustaakin oman muotihuoneen Bulevardille. Nuoripari asettuu asumaan Albergaan, jossa Kirstin Ida-äiti yhdessä miehensä Eliaksen ja kaksospoikiensa Voiton ja Veikon kanssa yhä asuu. Elämä jatkuu pohjimmiltaan onnellisena, vaikka huoli toimeentulosta yhdessä yhteiskunnallisten kuohuntojen kanssa mietityttääkin. Kirstin saadessa ensimmäisen lapsensa on Idan aika päättää olisiko aika vihdoin kypsä totuudelle Kirstin syntyperästä.

Jo sarjan neljäs osa Ruokarouva antoi uuden suunnan Ida Erikssonin ja tämän tyttären elämälle. Paimentytöstä ja pikkupiiasta emännöitsijäksi edennyt Ida ei enää tarkastellut herrasväen elämää palveluskunnan näkökulmasta, olihan hänestä tullut täysihoitolan omistaja. Samalla myös sarjan sisältö muuttui. Se mikä oli parasta, ylemmän ja alemman luokan kohtaaminen yhdessä taiteilijaperheiden tarkastelun kanssa, alkoi jäädä pois. Enää ei katsottu syrjästä käsin, vaan tapahtumien keskipisteessä.

Toki Taiteilijan vaimossakin liikutaan taide- ja kirjallisuuspiireissä. Vahvasti esillä ovat vanhan tutun naapurin Ville Vallgrenin ohella nuoret taiteilijalupaukset sekä Tulenkantajista tutut kirjailijahahmot, erityisesti Olavi Paavolainen sekä Mika Waltari. Historiallisesta aikalaiskuvauksesta ollaan kuitenkin liukumassa yhä enemmän puhtaan viihdekirjallisuuden puolelle, jossa esimerkiksi Kirstin ja Iivon avioelämä nousee esiin useammin kuin olisi tarpeellista. 

Historialliset tapahtumat kulkevat taustoittamassa toimintaa. Käsittelyyn tulevat muun muassa antisemitismin nousu Saksassa sekä Lapuan liike. Sisällissodasta on vasta hetki, mutta epävarmuus kolkuttelee taas ovella. Tätä Mustonen kuvaa oivallisesti. Tapahtumien verrattain lyhyt aikajänne myös auttaa välttämään pinnallista asioiden käsittelyä ja tapahtumista toiseen harppomista.

Parhaimmillaan Mustonen on kuvatessaan Pariisia, jossa Kalastavan kissan kuja ja Kirstin majapaikka heräävät eloon. Haluaisin itsekin majoittua vinttikamariin, avata ikkunat ja kuunnella Sorbonnen kellojen kumahtelua iltasella ennen lähtöä syömään läheiseen bistroon. Myös Kirstin ideoita muotiliikkeen luomuksia koskien on kiehtovaa lukea. Taustatietoa Mustoselta siis löytyy valtavasti koskien aikakauden pienimpiäkin yksityiskohtia. 

Taiteilijan vaimon lukeminen on lopulta kuin kotiin tulisi, kun sivuilta tervehtivät tutut henkilöt uusine käänteineen. Enni Mustonen onkin monen lukijan iloksi kertonut jatkavansa Idan ja Kirstin tarinaa vielä neljän kirjan verran. 


tiistai 17. huhtikuuta 2018

Remontti edessä - sisustussuunnittelu nelihenkisen perheen kotiin



Olen moneen otteeseen kirjoittanut tämän meidän kotimme remppatarpeista, ensimmäisen kerran näköjään jo kolme vuotta sitten. Senkin jälkeen olen kotikuvien ohessa pyöritellyt mietteitäni. Nyt ollaan vihdoin siinä pisteessä, että pyörät on laitettu pyörimään.

Missä ja miten me asumme?

Otetaan tähän alkuun pieni kertaus. Asumme kerrostalossa, sataneliöisessä neljän huoneen ja avokeittiön asunnossa, johon kuuluu lisäksi kylpyhuone saunoineen, erillinen wc sekä kesällä yhden lisähuoneen virkaa toimittava ison iso parveke. Ostimme kotimme rakennuttajalta siinä vaiheessa, kun kaikki materiaalivalinnat oli jo tehty emmekä näin ollen pystyneet tekemään mitään muutoksia rakennusvaiheessa. Sen sijaan saimme kuitenkin kivoja juttuja kaupanpäälle, esimerkiksi mustan kivitason keittiöön ja Hansgrohen tyylikkäät hanat. Muutoinkin valinnat ovat olleet mieleemme, vaalea parketti ja valko-harmaat pesutilat ovat simppeleitä ja ajattomia valintoja.



Olemme nyt asuneet täällä kuusi vuotta. Jo olemassa olleiden muutostoiveiden oheen on hiljalleen ilmaantunut muitakin tarpeita. Pinnat nuhjaantuvat väkisinkin ja pintaremontin tarve alkaa olla ilmeinen. Pitkään olen asiaa jahkaillut ja siirtänyt, sillä akuuttia tarvetta ei ole ollut. Nyt päätin siirtyä ajatuksen tasolta toimintaan.

Tapaaminen sisustussuunnittelijan kanssa

Törmäsin paikallisessa Facebook-ryhmässä sisustussuunnittelijan mainokseen ja pyysin hänet kahville. Tuo kartoituskäynti oli ilmainen ja toteutui viime viikolla. Samalla kävi ilmi, että lapsemme ovat rinnakkaisluokilla koulussa, pieni maailma. 

Oli hienoa saada meille ylimääräinen silmäpari miettimään ongelmakohtia. Olen niin monta kertaa itse seisonut jossain kohtaa kotiani miettien erilaisia ratkaisuja ilman, että minkäänlaista selvyyttä on asioihin tullut. Minulla olikin esittää monenlaisia toiveita, joista osa on puhtaasti toiminnallisia, loput viihtyvyyden parantamiseen tähtääviä. 

Mitä huoneille tehdään?

Ainoat huoneet, joihin ei pahemmin puututa, ovat olohuone ja keittiö. Ne ovat toimivat, tosin sanoin miehelle juuri viikonloppuna kuinka kaappien ovet tulevat siinä viiden vuoden kuluttua kaipaamaan uusimista. Nyt ne kuitenkin jätetään rauhaan. 



Kerroin ensisijaisen ongelmani tällä hetkellä koskevan työtilan puutetta ja toivoin ratkaisua työtilaongelmaani. Olisiko meidän kotimme huonejärjestystä mahdollista muuttaa sillä tavalla, että minulle saataisiin työrauha? Tällä hetkellä saan töitä tehtyä hyvin aamupäivisin, mutta esikoinen pääsee kahtena päivänä kahdeltatoista. Tuntuu kurjalta sanoa ettei meille koskaan pääse kavereiden kanssa, joten sen sijaan olen siirtynyt tuolloin makuuhuoneen sängylle kirjoineni ja koneineni. Keittiön pöytä ei siis pidemmän päälle palvele tilannetta.



Toinen selvä kohde oli kylpyhuone, jonka toimintoja pitäisi vihdoin ja viimein järkeistää. Tällä hetkellä tilaan jää tuollainen typerä ja hyödytön nurkka, kun rakennuttaja on vain lätkinyt kalusteet paikoilleen ilman toiminnallisuuden nostamista keskiöön. Haluan jonkin verran tasotilaa puhtaan pyykin lajitteluun, nurkan hyötykäyttöön ja pienemmän kalusteet. Kuva on ikivanha, ei meillä enää pottaa ole ollut vuosiin kylpyhuonetta koristamassa.



Seuraavaksi suuntasimme eteiseen, käytävälle ja makuuhuoneisiin. Annoin vapaat kädet pohtia makuuhuoneiden toiminnallisuutta ja tilanjakoa, kerroin myös että vaatekaapit saa vapaasti purkaa mikäli keksii vaatesäilytykseen fiksumman tavan. Tähän liittyen eteisen tilankäyttöä kannattaisi ehkä tehostaa, ainakin haluan liukuovet kaappien eteen. Käytävälläkin on leveyttä, mikäli sitä haluaa hyödyntää.




Näiden toiminnallisten muutosten lisäksi haluaisin maalauttaa kaikki seinät uudelleen ja mahdollisesti tapetoida poikien huoneissa. Juttelimme budjetista ja siitä, että emme tule kaikkia muutoksia rysäyttämään kerralla, vaan teemme pienissä erissä aina sitä mukaan, kun ylimääräistä rahaa on. Tästä tulee pitkä projekti, mutta toivoakseni askel askeleelta parempaa viihtyvyyttä tuova. 

Seuraavaksi otetaan mittoja ja suunnittelija pääsee hommiin. Olen superinnoissani, tästä se vihdoin ja viimein alkaa edetä!





sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Hyvät asiat elämässäni


Sain 5x3-positiivisuushaasteen Äärirajoille-blogia pitävältä Millalta, kiitos siitä! Tämä sitkeästi talven valtaa vastaan taisteleva kevät on omiaan tekemään mielen iloiseksi ja kääntämään ajatukset positiivisiin asioihin elämässä. Siispä katse niitä hyviä asioita kohti.

3 hyvää asiaa päivissäni:

1. Aikataulujen vapaus 

Nautin valtavasti siitä ettei minulla ole tällä hetkellä sidottuja aikatauluja jokaiselle viikon arkipäivälle. Voin hoitaa asioita heti aamusta ja päättää aloittaa työt vasta niiden jälkeen tai tehdä poikien kanssa kivoja juttuja iltapäivisin palaten illalla työjuttujen pariin. Pari päivää sitten hain kuopuksen kahdelta iltapäiväkerhosta ja lähdimme pyöräilemään. Pääasia on, että työt hoidetaan ja aikataulut pitävät. Näissä ei minulla ole ongelmia ja ylipäänsäkin minulle sopii se, että joskus tehdään enemmän, joskus vähemmän. Ennen pääsiäistä ja matkaa oli supertiukka viikko, mutta sitten se asia kerrallaan suoritettiin kuntoon. 

2. Koulussa viihtyvät lapset

Aamut ovat helppoja, sillä molemmista pojista on kiva mennä kouluun, siellä on heidän mielestään mukavaa. On helpottavaa tietää, että lapsilla on hyvä olla siellä, missä he ison osan päivistä viettävät. He ovat innokkaita oppilaita, nauttivat kertoessaan mitä kaikkea uutta ovat oppineet ja koulu sujuu yleensäkin sillä tavalla ettei siitä tarvitse kamppailla kotona.

3. Kaunis koti

Kun teen töitä tässä kotisohvalla tai keittiön pöydän äärellä, on kiva että työympäristö on kunnossa. Saan paljon enemmän aikaan, kun koti on siisti, joten joka ilta laitamme yhdessä paikat kuntoon (tai ainakin kylppärin oven taakse piiloon). Lastenhuoneet ovat poikkeus, ne saavat olla kaaoksessa kunhan omistajansa ajoittain ne siivoavat. Minusta tuntuu, että ajatus kulkee paremmin ja ilmavammin, kun saan samalla katsella nättiä ympäristöä.

3 hyvää asiaa minussa

1. Toisten huomioiminen

Minulta toisten ihmisten huomioiminen, kuulumisten kysely ja auttaminen tulee luonnostaan. Olen aina valmis kulkemaan sen ylimääräisen taipaleen, jos sillä tavalla saan läheiselleni paremman mielen tai voin helpottaa hänen elämäänsä. Haluan ulottaa empaattisuuden ja toisista välittämisen sanoista tekoihin. 

2. Organisointikyky

Olen erittäin järjestelmällinen, tehokas ja superhyvä organisoimaan asioita. Nautin saadessani viivata to do -listalta ylitse hoidettavia hommia, olivat ne sitten suuria tai pieniä. Jos jotain pitää tehdä, minä teen sen mielelläni. Olen nimittäin yleensä valmis siinä vaiheessa, kun joku toinen miettii mistä aloittaa. 

3. Laaja yleissivistys

Tiedän monesta asiasta paljon ja lähes kaikesta ainakin jotain. Luen, olen kiinnostunut siitä mitä yhteiskunnassa tapahtuu ja mihin suuntaan tämä maailma on menossa. Tätä ymmärtääkseen on kuitenkin ymmärrettävä myös historiaamme. Minä olen se, joka kannattaisi ottaa Haluatko miljonääriksi -tietokilpailun "kilauta kaverille" -patteristoon mukaan. Ystäväporukkamme on kutsunut minua vuosikaudet turhan tiedon mestariksi, eli myös ne vähemmän oleelliset asiat löytyvät tästä päästä. 



3 hyvää asiaa elämässäni

1. Perhe ja ystävät

Tämä on luonnollisesti ensimmäinen ja tärkein asia, mikäpä muukaan. Miehen ja lasten kanssa saan olla juuri sellainen kuin olen ja oma perhe on parasta seuraa kaikkeen. Minua on siunattu valtavan upealla perheellä, johon kuuluvat myös vanhempani sekä siskoni miehineen. Ystäviä taas pitäisi jokaisella olla ja erilaisista viiteryhmistä koostuvat porukat ovat tärkeä osa arkeani. Nuoruudenystävien kanssa on omat jutut, naisporukalla omansa ja joskus tarvitaan naapurin naisten kokoontumista.

2. Työ ja opiskelu

Minä teen työtä, josta olen unelmoinut jo parikymppisenä. Samalla opiskelen alaa, jolle aion toivottavasti reilun vuoden kuluttua suuntautua. Työ on niin valtava osa elämää, että onnellinen on se, joka kokee työssään onnistumisen ja tyydytyksen tunteita ja menee työpaikalle aamulla pääosin hyvillä mielin. Minulle tärkeää ei ole se, että ylenisin mahdollisimman korkealle tai saisin mahdollisimman paljon palkkaa. Sen sijaan haluan saada tunteen, että käytän aivojani ja saan haasteita. 

3. Vapaus

Tätä viimeistä voi ajatella monelta kannalta. Itselleni tuli ensimmäisenä mieleen se, että minulla on vapaus toimia elämässäni kuten haluan. Saan valita työ-, opiskelu- ja asuinpaikkani toivomallani tavalla. Saan päättää millaiseksi elämäni muodostan. Tuntuu joskus siltä, että elämme täällä pikkuisessa kodissamme aika etuoikeutettua elämää. Sama pätee Suomeen koko maailman mittakaavassa.

3 hyvää asiaa tänä vuonna

1. Opintojen suorittaminen

Perusopinnot ovat yhtä tenttiä vaille valmiit. Suunnitelmat syksyä varten on myös tehty ja toivon saavani jatkaa opiskeluissa eteenpäin. Se tosin tarkoittaisi sitä, että arkemme jakautuisi kodin ja aika paljon pohjoisemmassa olevan kaupungin välille, mutta sitäkin jatkuisi vain vuoden ajan. 

2. Matkustaminen

Lontoo ja Pariisi on jo käyty, seuraavaksi suunnataan Thaimaahan. Matkustus on sellainen ylimääräinen lisä, joka tuo valtavasti energiaa ja voimaa arkeen. Kahden kaupunkiloman jälkeen tuleva löhömatka tulee hyvään saumaan. Mies kävi tässä välissä Itävallassakin Alppeja ihastelemassa.

3. Ekaluokkalainen ja kolmasluokkalainen

Syksyn alussa mietitytti. Miten joulukuun kundi sopeutuisi koulumaailmaan ja miten kolmasluokkalainen oppisi ottamaan enemmän vastuuta hommista, lukemaan kokeisiin ja sisäistämään uuden kielen. Nyt kun ollaan jo huhtikuussa, voin sanoa että turhaan mietin. Ekaluokkalaisesta on kasvanut suurin harppauksin taitava koululainen, joka teki jo syksyllä lukudiplomia ja tuulettaa ilosta, kun on matikankokeen aika. Kolmasluokkalainen tuo kokeista pistettä tai paria vaille täysiä huonoimmillaankin ja on oppinut paljon. Olen heistä tosi tosi ylpeä.

3 hyvää asiaa blogissani

1. Vaihtelevat aiheet

Tämä on sellainen sillisalaatti ja aiheet todellakin vaihtelevat kurahanskoista kirjallisuuteen. Kirjoitan laajalla skaalalla minua koskettavista aiheista sen sijaan, että olisin erikoistunut tiettyyn aihepiiriin. Ainakin itselleni tällainen sopii, toivottavasti myös lukijoille.

2. Rehellisyys

En kaunistele enkä siloittele. Jätän toki asioita kertomatta, kun ne ovat liian henkilökohtaisia tai koskettavat muita ihmisiä. Mutta sen minkä kerron, kerron rehellisesti. 

3. Huoliteltu ulkonäkö

Olen yrittänyt viime aikoina panostaa blogin ulkoiseen olemukseen, olkoonkin että teksti on minulle aina tullut ennen kuvia. Toivon kuitenkin tämän olevan koherentti kokonaisuus kaikilta osa-alueiltaan.




perjantai 13. huhtikuuta 2018

Kirja-arvostelussa Anna-Liisa Ahokummun Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa


Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa. 175 s. Gummerus 2018. Kirja saatu arvostelukappaleena Gummerukselta ja arvio julkaistu Suomen Kuvalehdessä.

Melankoliaa ja mollisointuja




Anna-Liisa Ahokummun esikoisromaani Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa on vahva kertomus menneisyyden painolastista ja vaikenemisen seurauksista.

Max Halma on perhostutkija, joka äitinsä Silvian kuoleman jälkeen löytää tämän tavaroista tuntemattoman perhosen. Max haluaa selvittää perhosen alkuperän toiveissa kansainvälinen tunnustus, mutta myös oman perheen salaisuudet tuntuvat vaativan huomiota. Mitä kuolleeksi otaksutulle isälle tapahtui ja miksi äiti ei koskaan puhunut menneestä? Toisaalla Saksassa säveltäjä Viktor Stanislaus suostuu esittämään sinfoniansa vielä kerran ja Max huomaa menneisyytensä kietoutuvan läheisesti säveltäjän vaiheisiin.

Taustalla on jälleen sota. Vuonna 1942 Silvia synnyttää saksalaiselle sotilaalle lapsen, mutta pian sen jälkeen mies katoaa. Etäisen äitinsä kanssa kasvanut Max kuvailee olevansa kuin näkymätön jalka toisessa maassa. Hän on aina ollut irrallinen ja yksin, äitikin kutsui etunimen sijaan vain pojaksi. ”Kohtalo on paksukuorisissa perunoissa” toteaa puolestaan elämään pettynyt Silvia ja jatkaa, että sen hienompaa ei elämä ole.

Ahokummun kirjoittamisen ydin on yllä olevan kaltaisissa hetkien ja tunnetilojen kuvailussa. Hän kirjoittaa herkästi ja luo henkilöistä uskottavia ja samaistuttavia. Lukijan sydäntä puristaa, kun keski-ikäinen Max pohtii olisiko perhosia aina inhonnut äiti kuitenkin ajatellut häntä säästäessään löytämänsä harvinaisen yksilön.

Ahokumpu yhdistää tekstissä päiväkirjamerkintöjä, kirjeitä ja lehtileikkeitä. Kuviakin on joukossa. Ne eivät kuitenkaan tuo tarinalle varsinaista lisäarvoa, sillä se on ilmankin koherentti ja kantaa. Pienoisromaani puolustaa siis myös mittaansa.

Lopulta kirjaa ei voi laskea käsistään. Perhosen tunnistaminen ja isän kohtalon selvittäminen kasvavat koskemaan identiteetin ja olemassaolon kysymyksiä. Analogia unohtamisen, musiikkiesityksen hetkellisyyden ja perhosen lennon välillä toimii.

Viimeisen sivun jälkeen mieli on haikea. Romaanin mollisoinnut säilyvät mielessä pitkään. 

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Shoppailemassa Pariisissa


Pariisiin lähtiessämme vitsailimme moneen kertaa siitä, että takaisin tulisimme yhden ylimääräisen laukun kanssa, pitäisihän kaikki ostokset saada mahdutettua mukaan. Todellisuudessa käsimatkatavaroilla matkustaminen oli taktinen veto, eipähän tulisi ostettua mitään aivan järjetöntä tai järjettömän kokoista. Ja hyvin kaikki löydöt sekä tuliaiset mukaan mahtuivat ja tulivat kannetuksi kotiin.

Sephora on vakiopaikka, josta tulee tehtyä sekä listan mukaisia ostoksia että kaikenlaisia löytöjä. Ostan kosmetiikkaa vähän vaihdellen kohdemaasta tai lentokenttien taxfreestä, tarjouksista riippuen. Tällä kertaa ostoslistalla oli uusi huulikiilto, Chanelin Coco Rouge Shine on vuosia ollut vakkarini. Siskon suosituksesta ostin kokeiluun myös Diorin uuden huulirasvan ja huulikiillon yhdistelmän, sävy 006 on nimeltään "Berry". Selvästi samaa sävymaailmaa ovat, mutta Diorin versio vaikuttaa hivenen kylmemmältä sävyltä. 



Nämä sitten ovat ripsiväriä lukuunottamatta niitä heräteostoksia, joita hyllyrivejä kiertäessäni tarttui mukaan. Muutama huulirasva ja korealainen huultenkuorinta löysivät tiensä kotiin. Ostin myös vihdoin pitkän jahkailun jälkeen uuden hajuveden, mutta siitä ihan omassa kirjoituksessaan.


Ei matkaa, jolta en kantaisi kotiin kasaa paperitarvikkeita. Tällä kertaa pidättäydyin onnittelukorteissa.


Sekä Galeries Lafayettella että Printempsillä oli sattumalta alennusmyyntejä käynnissä, tiedä sitten onko niitä aina vai osuimmeko vain sopivasti paikalle. Joka tapauksessa näille LK Bennettin korkokengille jäi hintaa seitsemänkymmentä euroa. Olin jo lähtenyt pois sovittamatta, kun oli pakko palata takaisin. Juhlissa usein käyttämäni mustat Pura Lopezin korkkarit ovat puoli numeroa liian suuret ja erilaisista viritelmistä huolimatta lonksuvat herkästi kävellessä. Josko nämä pysyisivät jalassa paremmin niinä kertoina, kun korkoja käytän. 




Toiset kengät löysin Rue de Rivolin varrelta, etsinnässä oli kävelykengät kevääseen. Nämä loaferit täyttävät tarpeen erinomaisesti, tosin nahkapohjien kanssa pitää odotella kuivia kelejä. Itseni tuntien suutarille meno jää kuitenkin odottamaan aikaa parempaa. 




Niin ja se takki, tummansininen puuvillainen trenssi, joka ulottuu puoleenväliin reittä ja on siisti sekä käyttökelpoinen joka paikan vaate. Eiköhän sekin jossain kuvissa tule vilahtamaan. Ja hinta, alennuksessa sekin ja maksettavaa jäi viisikymppiä. Ai että, kyllä ihiminen on iloinen saadessaan hyviä hankintoja vielä parempaan hintaan!

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Maailma on tyttöjen ja mitä se tarkoittaa pienille pojille


Kahden pojan äitinä tarkkailen maailmaa paitsi omasta naisen näkökulmastani, myös siitä millaisena se näyttäytyy lapsilleni. Niin jyrkältä kuin se tuntuukin tähän kirjoittaa, olen tullut seuraavaan tulokseen: Me elämme kaksinaismoralistista aikaa. Miksi? Minä kerron. Esimerkkikuvissa muuten tyttöjen leluja, poikien leluja tai ihan vaan leluja.

Tytöttely ja sedättely



Tänä päivänä jokainen tietää, että tytöttelemällä itseään nuorempia naisia ja vähättelemällä näiden tietotaitoa tekee vain itsensä naurunalaiseksi. Nainen on yhtä osaava, taitava ja varteenotettava tekijä työelämässä kuin mies, onneksi näin. Siksi tuntuukin niin hämmentävältä, että olen alkanut törmätä setä-sanan käyttöön keski-ikäisistä miestoimijoista puhuttaessa. 

Samaan ilmiöön otti ohimennen kantaa Antti Majander eilisen Helsingin Sanomissa ja hyvin ottikin. On totta, että aidosta tasa-arvosta ollaan vielä kaukana ja yhtä totta on se, että naisen euro yhä on vähemmän kuin miehen. Jopa omat lapseni tietävät tämän olevan väärin. Mutta eikö meissä nyt olisi sen verran itsekunnioitusta, että emme vastaisi alentavaan kielenkäyttöön samalla mitalla, alentumalla samalle tasolle? Sillä oikeasti, on vähän turha itkeä tytöttelyä, jos samaan aikaan niputtaa jokaisen keski-ikäisen toimijan setämieheksi. Ja tästä päästäänkin sujuvasti seuraavaan päätelmään.

Tänä päivänä maailma on tyttöjen



Minua surettaa, että tasa-arvon kannalta tilanne on vinoutunut vielä vuonna 2018. Että Iltasatuja kapinallisille tytöille on ilmiö ja naisten pitää sellaisia tyttärilleen oikein erikseen lukea. Mutta missä viipyy Iltasatuja hoivaaville pojille? Niinpä. Poikamaisia tyttöjä on ihailtu maailman sivu. Sellaisia reippaita ponnaripäisiä Tiinoja, Annoja ja Lottia, jotka ottavat ohjat omiin käsiinsä ja ovat aktiivisia toimijoita passiivisten tarkkailijoiden sijaan. Entä sama toisinpäin? 

Tänä päivänä ja tässä yhteiskunnassa on yhä valitettavan epätoivottua olla poika, joka käyttää kynsilakkaa, pukeutuu pinkkiin tai leikkii nukkeleikkejä. Vanhemmat herkästi sanovat, että heillä lastenkasvatus toteutuu mahdollisimman neutraalisti ja sukupuolisensitiivisesti, mutta todellisuus on toinen. Olen itsekin sortunut tähän, valitettavasti, ja lapsen halutessa punaista kynsilakkaa päiväkotiin ehdotin, että entä jos laitettaisiin väritöntä. Pelkäsin kiusaamista, mitäpä muutakaan. Kannatin jokaisen oikeutta olla juuri sellainen kuin on, mutta reagoin ympäristön suhtautumista peläten. Ei hyvä.

Meidän pienet poikamme ovat mahdottoman tehtävän edessä. Heidän pitäisi kasvaessaan korvata vuosisatainen patriarkaatin ylivalta naissukupuolelle eikä siihen kukaan pysty. Silti he eivät saa pikkupoikina leikkiä hoivaleikkejä, käyttää pinkkiä takkia tai valita aamuisin sen kauneimman pinnin hiuksiinsa ilman leimaamista. Pienten tyttöjen sen sijaan toivotaan leikkivän autoilla ja kiipeävän puuhun, naisten kykyyn ottaa haltuun jokainen elämän osa-alue kannustetaan jo pienestä alkaen.  

Ja kun se tyttö syntyy tai häntä vielä odotellaan, iloitaan täysin sydämin tyttölupauksesta. En ole ikinä kuullut samaa toisinpäin. En tiedä onko kukaan muu juhlinut omia poikalupauksiamme minun ja mieheni ohella. Ei minulle ainakaan kukaan sanonut, että "niin siistiä, kun sä saat pojan, aivan mahtavaa, että hän on juuri poika". Eikö ole surullista.

Mitä tulevaisuudessa?



Minua mietityttää millaisessa maailmassa omat poikani aikuistuvat. Kyllä minäkin haluan saman palkan samasta työstä. Haluan ettei töitä, vaatteita, leikkejä tai ajatuksia jaotella tyttöjen tai poikien kategorioihin. Haluan, että jokainen voi tehdä mitä haluaa kykyjensä ja suuntautumisensa mukaan. Haluan siis aitoa tasa-arvoa läpi koko yhteiskunnan. 

Samaan aikaan näen poikani yrittämässä ottaa haltuun valtavasti erilaisia rooleja. On osattava toimia miesten maailmassa, vaihdettava autoon renkaat ja oltava hyvä jätkä, hyvä ettei vielä metsästettävä ravintokin. Samaan aikaan nykymies hellii ja hoivaa, on empaattinen ja sensitiivinen. 

Puhutaanko keskusteluissa poikiin kohdistuneista rooliodotuksista ja niiden paineissa elämisestä? Ei sanaakaan. Yhä tänä päivänä keskitytään naisen aseman parantamiseen, puhumatta sanaakaan millaista on olla pieni poika tässä muuttuneessa ja muuttuvassa maailmassa. Minä nimittäin väitän myös, että naisilla on jo hieman helpompaa. On selvää, että äiti käy töissä. Sen sijaan ei ole selvää, että isä voi jäädä kotiin. 

Minä väitän myös, että tämän päivän vaatimukset ovat pojalle paljon suuremmat kuin tytölle. Tyttölapsia rohkaistaan, kannustetaan ja kasvatetaan paljon avarakatseisemmin kuin poikia, joiden yhä on sovittava ahtaaseen miehen malliin. Ja tämä särkee kahden pojan äidin sydämen.

Ja nyt kun olet lukenut väitteeni, kerro sinä puolestasi omasi ja se, olenko väitteineni oikeassa vai väärässä. 





lauantai 7. huhtikuuta 2018

Kirjavinkkejä kevään uutuusromaaneista osa II


Oletteko huomanneet, että kirjaston varaukset tuntuvat tulevan kaikki samaan aikaan noudettaviksi? Tuntuu siltä, että oli kirjajonossa sitten viisi, viisikymmentä tai viisisataa ennen omaa vuoroa, saapuvat kaikki varatut kimpassa luettavaksi. Sitten sitä huomaa urakoivansa iltalukemisia ja miettivänsä missä järjestyksessä kaiken kiinnostavan oikein ahmisi. Vuoden ensimmäisissä kirjavinkeissä esittelin kuusi mielenkiintoista uutuutta, tässä viisi seuraavaa vinkkausta.

Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen Salome Virta -sarjan toinen osa on nimeltään Sakset tyynyn alla. Nämä kirjat yhdistävät viihdekirjallisuutta dekkarigenreen ja taide aihepiirinä on aina kiinnostava. Tällä kertaa Salome päätyy selvittelemään murhia, joissa uhrin rintaan on isketty saksilla kuva vanhasta maalauksesta. Murhien yhtymäkohtana olevaa maalausta ja sen mallina istunutta naista jäljittäessään Salome huomaa salaisuuksien johtavan toisen maailmansodan aikaiseen Hollantiin ja saksalaismiehityksen aikaan. 

Olisin itse kaivannut enemmän muistuttelua ja kertausta siitä mitä edellisessä kirjassa oikein tapahtui, siihen nimittäin viitataan sivujen mittaan usein. Minulta tuo on kuitenkin jo unohtunut ja huomasin moneen kertaan miettiväni pitääkö tässä mennä lainaamaan Nainen parvekkeella uudelleen. En myöskään oikein ymmärrä Salomen hahmoa, hänestä on rakennettu jotenkin kummallinen. Hyvää viihdettä tämä on, mutta suoraan sanottuna en juuri nyt muista miten kirja loppui. 



Tapani Tolosen Sokeisto on alkuvuoden tapaus, ainakin Helsingin Sanomien arvion perusteella. Ja hyvä kirja se onkin, valmis esikoinen ja tarkkanäköinen kuvaus maamme menneisyyteen. 

On suurlakkovuosi 1905 ja vallankumouksen tuulet pyyhkivät yli Helsingin. Kirjapainotyöntekijä Eetu lukee kirjoja ja latoo Työmies-lehdessä kirjaimia kohdalleen, kunnes eräänä päivänä kohtaa porvarisrouva Karinin ja rakastuu. Samaan aikaan Eetu ajautuu mukaan vastarintajoukkojen maanalaiseen toimintaan ja joutuu miettimään mikä todella on tärkeää. Entä onko luokkarajat ylittävällä rakkaudella tulevaisuutta? 


Saara Turunen voitti Helsingin Sanomien Kirjallisuuspalkinnon romaanillaan Rakkaudenhirviö. Kirjailijan toinen romaani Sivuhenkilö kertoo esikoiskirjan julkaisemisen jälkeisestä vuodesta. 

Turunen kirjoittaa kiinnostavasti ja raikkaasti. On mielenkiintoista sukeltaa lukijana niihin tunteisiin ja ajatuksiin, joita kirjailijalla on ollut ja jotka nousevat koskemaan taiteilijana olemista yleisellä tasolla. Epävarmuus, turhautuminen, pelko ja riemu vaihtelevat, mutta lopulta palkintokaan ei tuo sitä toivottua euforiaa, sitä tunnetta, että on vihdoin tunnustettu ja hyväksytty. Sen täytyy löytyä jostain muualta. 


Ira Vihreälehto kirjoitti ponnisteluistaan selvittää sukunsa historiaa kirjassaan Tuntematon sotavanki - venäläistä isoisääni etsimässä. Kunnes rauha heidät erotti laajentaa aiheen yleisemmälle tasolle koskemaan neuvostosotavankien suhteita suomalaisiin erityisesti jatkosodan aikana. 

Vihreälehdon kirja on populaarinen tietoteos, jossa aihetta käsitellään ennen muuta yksittäisten esimerkkien kautta. Nämä kasvavat kuvaamaan ilmiötä laajemmin ja suhteita käsitellään niin naisten ja miesten kuin isien ja lapsien näkökulmasta. Vankeja lähetettiin leireiltä maatiloille auttamaan talon töissä miesten ja poikien sotiessa rintamalla. Näistä vangeista on suomalaisilla valtavasti muistoja ja niitä Vihreälehto kirjassaan käy läpi. Suhteitakin syntyi, mutta yhteistä näille kohtaamisille on ollut häpeä, pelko ja ympäristön langettama tuomio. Sotavankien jälkeiläisille pahinta on ollut epätietoisuus omista juurista, sillä asioista on vaiettu tehokkaasti. Ja kun etsinnät lopulta on käynnistetty, alkaa olla myöhäistä, onhan sodasta jo kauan. 


Sadie Jonesin romaani Kutsumattomat vieraat on ilmestynyt jo viime vuonna, mutta löydettyäni sen  lähikirjastomme bestseller-hyllystä luin ja tykästyin. Olkoon se siis jonkinlainen +1-vinkki, yksi viime vuonna ilmestynyt uutuuksien joukossa. Kyseessä on nimittäin ilahduttavan absurdi ja suorastaan karnevalistisia piirteitä saava herkkä romaani.

Sternen perhe asuu kartanossaan Englannin maaseudulla ja valmistautuu viettämään perheen tyttären Emeraldin syntymäpäivää. Lähistöllä tapahtunut junaonnettomuus kuitenkin sotkee suunnitelmat, sillä onnettomuuden uhreja joudutaan majoittamaan kartanoon jatkokuljetusta odottamaan. Lopulta yläluokkalainen perhe vieraineen aterioi ruokasalissa kolmannen luokan matkustajien ollessa suljettuina toiseen huoneeseen. Aamuun mennessä on tapahtunut paljon yllättävää. Romaanin on suomentanut Marianna Kurtto.



torstai 5. huhtikuuta 2018

Lapsiperheen lomatyylien plussat ja miinukset


Lomailu on lapsiperheitä voimakkaasti jakava asia. Toisten kiertäessä maailmaa vauva kainalossa pitäytyvät toiset tiukasti kotimaan kamaralla. Yhdelle perheelle kaupunkiloma on kauhistus, toinen laittaa palleron rattaisiin ja karkaa suurkaupungin kaduille. Joku perhe päätyy vuosi toisensa jälkeen samaan hyväksi havaittuun lomakohteeseen, toiselle edes sama hotelli ei tule toista kertaa kyseeseen.

Meille on kahdenkymmenen lasten kanssa tehdyn ulkomaanmatkan pohjalta kertynyt reippaasti kokemusta matkustustyylistä jos toisestakin. Kaikkea on kokeiltu ja erilaisten lomailujen plussat ja miinukset laitettu muistiin.




Rannalle vai kaupunkiin?

Lapsiperheen lomakonsepteista tunnetuin on niin sanottu Bamse-matka. Kyseessä on yksinkertaisesti lapsiperheelle suunniteltu kokonaisuus, joka tekee matkustamisen pienten lasten kanssa mahdollisimman helpoksi. Nimensä tämä lomailutapa on saanut luonnollisesti lastenklubista, jossa ohjaajien lisäksi lapsia viihdyttää Bamse-nalle.



Tällainen loma on erinomainen konsepti silloin, kun kaivataan mahdollisimman helppoa lomaa. Hotellit ovat erikoistuneet lapsiperheisiin eikä vanhempien tarvitse raahata mitään ylimääräistä kotoa mukaan. Huoneista löytyvät matkasängyt ja hotellien ravintoista reilusti syöttötuoleja. Eikä siellä syödessä pieni raivari haittaa, sillä samanlainen on todennäköisesti käynnissä myös viereisissä pöydissä. Bamse-konseptilla perhe pääseekin lomalle ilman ylimääräistä pohdintaa. Myös lasten viihdytys on tehty mahdollisimman toimivaksi, sillä lastenkerhot ja erilaiset aktiviteetit takaavat riittävästi tekemistä uimisen oheen. 

Toisaalta tällainen loma näyttää myös pakettimatkailun pahimmat puolet, tai ainakin minulle se teki niin. Bussimatka hotellille yhdessä oppaan kanssa vie kauemmin kuin taksilla itsenäisesti. Autenttisuuttakaan ei usein kannata lomakohteelta vaatia, sillä hotellikompleksi voi olla rakennettu keskelle ei mitään. Hiljaista lomaa toivovalle lapsiperheen kansoittama hotelli voi olla liikaa, sillä lapsista nyt luonnollisesti lähtee ääntä. Ruoka on kelvollista, mutta kaikille sopivaa ilman mitään erikoisuuksia. Henkilökohtainen inhokkini, eli aurinkotuolien varausruletti on myös voimissaan ja ymmärtäähän sen. Jokainen haluaa tietysti mahdollisimman lähelle allasta vahtimaan etteivät juuri omat piltit painu uppeluksiin.



Me olemme kokeilleet tällaista lomailua kerran Kreetalla. Kävi ilmi, että lapsemme pelkäävät lastenklubin maskotteja, joten saimme hyvän syyn päättää Bamse-lomailun olevan meidän osaltamme kokeiltu ja huonoksi todettu. Meillä nimittäin kukaan ei yhäkään koe tarvetta hengailla ohjatussa kerhotoiminnassa, vaan viihdymme koko perhe yhdessä altaalla uiden ja lukien päivästä toiseen. 

Kaupunkiloma on Bamse-reissun vastakohta. Lapsia asuu myös suurkaupungeissa, kaupoista saa vaippoja ja lastenruokaa ja vaunuilla sekä rattailla pystyy kulkemaan myös julkisilla. Kaupungissa lomaillessa yleensä tehdään kompromisseja lasten ja aikuisten lomatoiveiden kesken, mennään aamupäivällä museoon ja siirrytään siitä lounaan jälkeen leikkipuistoon. Kaupunkilomien plussia ovat kulttuuri, ruoka ja tunnelma unohtamatta ostosmahdollisuuksia. Miinuksia minun on suoraan sanottuna todella vaikea keksiä enkä allekirjoita lainkaan sitä etteikö lasten kanssa voisi lähteä kaupunkilomalle. Ehkä erittäin vilkkaat lapset voivat asettaa rajoituksia, mutta olisiko sekin vain asenne- ja sopeutumiskysymys? On ihan ok sanoa, että ei ole kiinnostunut tutkimaan museoita, raunioita tai taidenäyttelyitä. Sen sijaan on vähän väsynyttä käyttää lapsia tekosyynä sille ettei lähde. 





Lähelle vai kauas?

Kaukomatkoille lähdettäessä kannattaa olla oikea asenne. Lennot ovat pitkät, mahdollisesti vielä vaihdolla tai kahdella. Lapset voivat oireilla aikaeroa ja kohdemaan erilaista ilmastoa. Silti kaukomatkustus on aivan erinomainen tapa nähdä omasta poikkeavia kulttuureja sekä laajentaa tietämystä ja ymmärrystä muista maista ja toisenlaisista elämäntavoista. Kauas matkustettaessa kannattaakin panostaa helppouteen. Mikäli mahdollista, lentää vain yhdellä vaihdolla perille ja miettiä sopivaa matkustusajankohtaa tarkkaan. Valmiiksi kentälle buukattu kuljetus auttaa siirtymässä hotellille. Me olemme lentäneet lapsen kanssa vain länteen päin, mutta vajaan kahden kuukauden kuluttua kokeillaan miten reissu itään ja Thaimaahan sujuu. Ja sitten vain nauttimaan!



Aina ei kuitenkaan tarvitse lähteä kauas. Lähimatkailu on tänä päivänä suosittua ja hyvä niin, sillä kotimaastamme löytyy vaikka mitä mahtavia kohteita. Helsingistä ei esimerkiksi tarvitse lähteä Porvoota kauemmas päästäkseen pienelle irtiotolle. Yö kivassa putiikkihotellissa, kiertelyä vanhassa kaupungissa, hetki leikkipuistossa ja hyvin syömään. Mikä tahansa suurempi kaupunki toimii myös lasten kanssa hyvin ja varman päälle pelaava varaa yön suurista hotelliketjuista lapsiperhe-eduilla. Huonoja puolia mietittäessä tulee ensimmäisenä mieleen Suomen kesä ja arvaamaton sää. Jos heinäkuun puolivälissä on satanut jo kuukauden, saattaa kotimaan sijaan haluta varmaan aurinkoon edes viikoksi.





Vuokraisinko talon tai lähtisinkö risteilylle?

Moni tuntemani lapsiperhe vannoo oman talon vuokraamisen nimiin ja me kokeilimme sitä myös kerran. Ajatus on ihana, tunnelmallinen villa esimerkiksi Italian maaseudulla, oma uima-allas ja oma rauha. Autolla pääsee tekemään retkiä lähiseudulle ja lasten kanssa kokkailu sekä pyykinpesu hoituu lomailun aikana näppärästi omassa keittiössä. Tällaisessa lomailussa on valtavasti hyviä puolia ja sillä pääsee myös näkemään kohdemaan oikeaa elämää ja arkea. Lasten rytmi ja rutiini on mahdollista säilyttää myös reissussa hotellielämää paremmin ja uima-altaalla on aina tilaa.

Toisaalta huvilalomailu ei esimerkiksi meille osoittautunut toimivaksi. Minä tuskastuin jo kolmantena päivänä tiskikoneen täyttämiseen, aamiaisen valmistamiseen ja kamojen keräilyyn ympäri taloa. Huomasin etten osaa rentoutua, sillä tekemistä oli aivan kuin kotona olisin ollut. Meillä myöskään lapset harvemmin lomilla käyvät ennen aikuisia nukkumaan, joten emme kaivanneet mahdollisuutta jatkaa iltaa esimerkiksi terassilla istuskellen lasten nukkuessa rauhassa makuuhuoneen puolella. Vaikka me osoittauduimmekin hotellityypeiksi, saattaa tämä olla juuri teidän perheenne tapa. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!



Risteily Tukholmaan on tuttu monella, mutta entä jos lähtisikin kauemmas Välimerelle tai Karibialle? Tällainen risteily hdistää erilaisten lomien parhaat puolet. Lähes joka päivä pääsee tutustumaan uuteen kaupunkiin ja meripäivän voi viettää auringossa allaskannella. Lapsiperheelle tällainen lomailu on erinomainen tapa nähdä maailmaa, sen kun kiikuttaa tavarat hyttiin ja koti kulkee mukana koko ajan. Lisäksi laivoilla on ohjelmaa, tekemistä lapsille ja ruokailut hoituvat näppärästi omassa pöydässä oman tutun tarjoilijan toimesta. Huonoista puolista mainittakoon lähinnä hinta, etenkin useamman lapsen perheelle. 




Minne sinä lähtisit, jos juuri nyt saisit valita?