Kaksplus.fi

tiistai 21. marraskuuta 2017

Mistä sinä unelmoit?

Pari päivää sitten tajusin, että minulla ei ehkä ole unelmia. Miten tähän on tultu?


Miten unelma määritellään? Miten se eroaa vaikkapa tavoitteesta? Minä olen aina ajatellut unelman olevan jotain sellaista, jota ei koskaan tarvitse saavuttaa. Joku unelmoi eläkepäivistä Italian maaseudulla, toinen oman putiikkihotellin perustamisesta ja kolmas lentokapteeniksi opiskelemisesta. Unelmien ei ehkä ole tarkoituskaan tulla todeksi. Se sijaan niillä on sijansa arkisina pakopaikkoina, hetken karkumatkana pois harmaista marraskuisista tiistaipäivistä.

Unelmaa hiukan vaatimattomampi on sitten haave. Suurin ero minun mielessäni on siinä, että haaveita voi ja kannattaakin toteuttaa.  Voi haaveilla valmistumisesta, matkasta Malediiveille tai juuri siitä käsilaukusta, joka maksaa vähän liikaa. Voi haaveilla olevansa isona juuri siinä työpaikassa, johon on aina toivonut pääsevänsä. Myös haaveet sen oikean löytämisestä, kirkkohäistä ja kahdesta lapsesta ovat romanttisten kuvastojen vakiokamaa. 

Oikeastihan tässä mentiin semantiikkaan niin että hujahti ja käytännössä unelmat ja haaveet ehkä ovat enemmän toistensa kaltaisia. Miksi minä sitten en keksi yhtäkään.


Tottakai toivon niitä kaikkia perusjuttuja. Että pysymme terveinä (sic!) koko porukka ja ettei mitään suuria suruja tule. Toivon eläväni tosi vanhaksi, jolloin ryhdyn maailman hauskimmaksi isoäidiksi. Toivon poikien kasvavan täysipäisiksi tyypeiksi ja menestyvän siinä mitä haluavat elämällään tehdä. Toivon miehen saavan jatkaa kiinnostavissa työtehtävissä myös jatkossa ja odotan innolla mitä tulevaisuus omalle kohdalleni tuo.

Mutta ei minulla oikeasti ole mitään korkealentoisia toiveita, haaveita tai unelmia suuntaan tai toiseen. Olisin vallan tyytyväinen ja onnellinen, mikäli saisin jatkaa tätä tavallista elämääni hamaan tappiin. Miksi näin? Missä ovat ne unelmani, jotka antaisivat buustia arkipäivään ja saisivat ponnistelemaan niiden toteuttamiseksi? Toki tiedostan, että puhun tässä etuoikeutetun ihmisen suulla. Minä voin tehdä työkseni sitä mitä kaikkein mieluiten maailmassa teen pohtimatta, riittääkö meillä rahaa ruokaan kuun lopussa. Olen oikeastaan saavuttanut kaiken mitä olen päättänyt saavuttaa. Olisiko tässä syy?

Vai onko kyse lopulta vain määrittelystä. Se mikä minulle on tavoite, on jollekin toiselle unelma. Siinä missä minä työskentelen aktiivisesti tehdäkseni toiveeni todeksi, jää joku toinen haaveilemaan, että ehkä joskus ja jossain elämäntilanteessa. Vai olisiko asian ydin siinä, että olen valtavan onnellinen elämääni jo nyt ja juuri tällaisena. Olen saanut elämältä ihan kaiken mitä olisin koskaan osannut toivoa. En minä oikeasti tarvitse mitään enempää, en suuria rikkauksia tai eksoottisia kokemuksia  Ja sen mitä toivon, pyrin toteuttamaan. Tähän saakka on mennyt hyvin, toivottavasti jatkossakin. Ja jos ei, niin keksitään jotain muuta.


Tulipa tästä mielikuvitukseton olo. Ja sinne Malediiveille haluan kyllä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti