Kaksplus.fi

tiistai 31. lokakuuta 2017

Siivooja meille? Kiitos kyllä!

Siivouslakkoni, josta täällä aiemmin kerroin, päättyi lopulta ilahduttavan lyhyeen. Pari päivää kaaosta pitkin hampain siedettyäni mainitsin sivulauseessa, että tietäväthän kundit tämän homman toimivan molempiin suuntiin. Jos me yhdessä huolehdimme kodin kunnossapidosta, meillä on myös enemmän aikaa tehdä kivoja asioita. Että onhan tässä syyslomaa vielä jäljellä, pitikös meidän mennä uimaan ja museoon. Pari tuntia myöhemmin huomasin, kuinka esikoinen alkoi vaivihkaa siivoilla tavaroitaan pois olohuoneesta ja pian seurasi kuopus perässä. Oppitunti oli ohi siltä erää.


Ollessani ala-asteikäinen äitini hankki meille siivoojan. Tuolloin kotiavun palkkaaminen ei vielä ollut kovin yleistä ja minäkin muistan kuinka asiasta piti olla hiljaa. Ei sitä salailla tarvinnut, mutta ei myöskään kuuluttaa kaikille. 1980-luvulta ollaan onneksi tultu pitkä matka ja tänä päivänä häpeily asian ympärillä on haihtunut hiljalleen askel kerrallaan. Siivousfirmat mainostavat ottamaan aikaa itselle ja perheelle ja ulkoistamaan ne tylsät hommat muille. Moni tekee näin, vaikka pitkään siivousapu tuntui olevan soveliasta lähinnä ruuhkavuosien keskellä elävälle lapsiperheelle. Nykyään onneksi kuulee yhä enemmän siitä kuinka ihmiset parisuhdestatukseen, ammattiin tai asumismuotoon liittymättä haluavat apua arkeensa. Enää siivoojan palkkaamista ei tarvitse selitellä työkiireillä tai arjen kuormittavuudella. Riittää, että toteaa ettei halua siivota, elämässä on parempaakin tekemistä. Samalla päätöksellä on työllistämisvaikutus ja palveluihin käytetty raha saadaan kiertoon. Ei huono juttu lainkaan, kotitalousvähennyksestä puhumattakaan.


Meillä on käynyt siivooja säännöllisen epäsäännöllisesti siitä saakka, kun esikoinen oli vauva. Mies matkusti tuolloin lähes viikottain ja minä olin pikkulapsiajasta ja valvomisesta väsynyt. Joka toinen perjantai ovikelloamme soitti kaksi naista, jotka toivottivat meille hauskaa päivää ja ryhtyivät hommiin. Kävimme esikoisen kanssa lounaalla ja muskarissa ja palasimme puhtaaseen, hyvältä tuoksuvaan kotiin takaisin. Se jos mikä oli arjen luksusta. Sinä keväänä, kun jalkani murtui, siivouspalvelu puolestaan oli ehdoton arjen sujuvuuden takaamiseksi.

Jossain vaiheessa päätimme hoitaa siivoukset taas itse ja näin olemme toimineet jo vuosia, välillä ulkoiseen apuun luottaen ja välillä hommat itse hoitaen. Minä en kaipaa jeesiä niinkään sellaiseen päivittäiseen toimintaan, jota kyllä riittää. Joka päivä sitä tulee pyyhittyä pöytiä ja keittiön tasoja, monta kertaa viikossa imuroitua pahimmat villakoirat nurkista ja kivet eteisestä ja viikottain pestään myös vessat. En myöskään koe pyykkäämistä tai lakanoiden vaihtoa ongelmana, niihin menee vain hetkinen. Lattioiden pesua minä sen sijaan inhoan. Kylppärin kuuraamista inhoan vielä sitäkin enemmän. Ikkunoita en ole pessyt kymmeneen vuoteen enkä ikinä enää aio pestäkään. 


Viimeisen vuoden ajan olemme mieheni kanssa sopineet kotihommat niin, että hän hoitaa viikottaisen ison siivouksen ja minä sitten ne kaikki pikkuhommat siinä välissä. Nyt homma ei kuitenkaan enää pelitä ja niinpä naputtelin viime viikonloppuna viestiä vanhalle tutulle firmalle, jonka työn olemme hyväksi todenneet. Onneksi tilaa löytyi ja sovimme heidän tulevan siivoamaan joka toinen viikko. Näin perussiivouksen lisäksi nuo mainitsemani kylpyhuoneenhuoneen ja lattioiden pesut tulevat hoidettua ja siinä välissä teemme toki ylläpitosiivouksen itse. Laskeskelin myös hintoja ja kotitalousvähennyksen jälkeen tuntihinta jää suorastaan naurettavan edulliseksi työn kuormittavuuteen nähden.

En tiedä kuinka kauan tällä systeemillä taas mennään, mutta onneksi se ylipäätään on mahdollista. Luulen nimittäin, että tässä on win-win -tilanne ihan kaikilla. Ja mikä sen parempaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti