Kaksplus.fi

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Linnanmäki ja hyvästit Vekkulalle

Olimme koko kesän ajan luvanneet viedä pojat Linnanmäelle. Sanoin monesti, että mennään sitten hieman syksymmällä, sitten kun koulu on alkanut ja jonot lyhentyneet samassa suhteessa. Ja niin sinne lopulta mentiin, viimeisenä aukiolopäivänä tälle vuodelle. Tiukille meni, mutta ehdittiin!


Olimme miehen kanssa varmoja siitä, että koko paikka pullistelisi väkeä. Mutta mitä vielä, kävijöitä oli ihmeellisen vähän ottaen huomioon, että paikka sulkeutuisi samana päivänä. 


Muistattehan, että meillä ei samistella, mitä nyt minultakin löytyisi tummansininen kevytuntsikka.



Täytyy sanoa, että Lintsi on tyyris käyntikohde. Kolme ranneketta ja minulle yksi kappale laitelippuja, siihen mahdollisesti vielä syömiset päälle. Pidin paljon enemmän vanhasta mallista, jossa pienemmät ja lyhyemmät lapset maksoivat huvittelusta vähemmän, kun vähäisempi määrä laitteitakin oli käytävänä. Ehkä ilmaisten laitteiden kustannukset on sisällytetty nyt rannekkeisiin, en tiedä.


Minä tosiaan ostin normaalista poiketen itsellenikin liput, olihan tänään viimeinen päivä käydä vanhassa kunnon Vekkulassa. Iltapäivän alussa, paikan vasta avauduttua, jonottaa ei tarvinnut juuri lainkaan. Alkuillasta poistuessamme jonot kiemurtelivat jo pitkinä, tottakai jokainen halusi vielä kerran kulkea reitin lävitse. Itse en ollut käynyt Vekkulassa sitten lapsuuden. Lopun liukumäki otti vatsanpohjasta.





Vekkulan jälkeen oli aika seurata kundien matkaa laitteesta toiseen. Mies ei enää kovasti kieputtaviin laitteisiin halua mennä ja pojat menevätkin yleensä yhdessä. Kerran ihmettelin tosin minne mies hävisi, kunnes tajusin katsoa Viikinkilaivaa kohti. Mitäpä sitä ei poikien pyynnöstä tekisi. Nauroimme myös yhdessä katsoessamme koko päivän toistensa kanssa tapelleen veljesparin menoa, isompi auttoi pienempäänsä automaattisesti ylös istumaan ja tarkisti vielä, että vyö varmasti on kiinni. Pahimmat painikaverukset ja parhaat ystävät. Sitä se sisaruus taitaa monessa perheessä olla. 


Tässä astellaan kohti Tulirekeä, nimikin on härvelillä sellainen että kiitos ei. Kuopuksesta mikään laite ei ole liian hurja ja pari senttiä päälle tarvittavan pituuden myötä kaikkialle myös mennään. 





Illan hämärtyessä, valojen syttyessä ja väkimäärän lisääntyessä me lähdimme kotia kohti valmistautumaan huomenna jatkuvaan arkeen. Ensi kesänä taas uudelleen!











3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Säikähin jo että vekkula sulkeutuu kokonaan, eikä meidän muksut oo ikinä käyny linssillä 😯 tajusin suurentaa kuvan niin siitä selviskin uudistuminen 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vanha Vekkula tosiaan poistuu ja tilalle tulee enemmän nykyaikaa vastaava ja uusi Vekkula, ehkä tämä on jo rakenteiltaankin uudistuksen tarpeessa. Tästä on joka tapauksessa ollut paljon polemiikkia, kun ihmiset ovat halunneet vanhan säilyvän. Lupailivat Lintsiltä kyllä, että jotain vanhasta voidaan säilyttääkin, mutta melko uusiksi ymmärrykseni mukaan menee.

      Poista