Kaksplus.fi

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Kun äiti meni lakkoon

Kaikki alkoi maanantai-iltana, kun tulimme Kööpenhaminasta kotiin. Purin neljä matkalaukkua samalla kun mies laittoi ruokaa ja pyöritin kaikki pyykitkin puhtaiksi samoin tein. Onhan se kiva jatkaa syyslomaa siistissä kodissa, kun ei tarvitse huolehtia muusta kuin kivan lomatekemisen keksimisestä. Kotikin jäi kuntoon, kun viime perjantaina lähdimme ja viimeiseksi ennen matkaa imuroin vielä eteisen.

Tiistaina aamulla mies lähti töihin ja me poikien kanssa kymmenen aikaan aamupäivällä kyläilemään. Silloin tilanne oli tämä:





Pikkutyypit onnistuivat reilussa puolessa vuorokaudessa räjäyttämään koko kämpän. Lisäksi kylpyhuoneen lattia on täynnä puhtaita pyykkejä, jotka on nakattu siihen kuivaajasta odottamaan viikkaamista. Poikien huoneista en edes aloita.

Olen normaalisti tarkka siitä, että yhdessä sovittuja sääntöjä noudatetaan. Leluja ja tavaroita saa tuoda olohuoneeseen, kunhan illalla kaikki viedään takaisin omiin huoneisiin. Niihin, joiden oven voin puolestani vetää kiinni. Vaatteet sujautetaan pyykkikoreihin iltaisin sen sijaan, että jätettäisiin kasoiksi ympäriinsä. Likaisten astioiden paikka on tiskialtaassa, tai saa ne tiskikoneeseenkin laittaa. Ihan perussettiä, kun kotona kuitenkin on jo kaksi koululaista.

Ja kun koululaiset todellakin tietävät ja osaavat hommat, totesin ettei tällaisesta mitään tule. Minä en ole tämän talouden palkattu siivooja eikä sitä ole myöskään mies. Olen ajatellut etten pyydä lapsilta kohtuuttomia. Juurikin tuo omien jälkien korjaaminen ja pienissä kotihommissa auttaminen. Mutta katsellaan kuinka kauan menee ennen kuin jollekin tulee mieleen, että jotain tarttis tehdä.

Ottaa muuten koville, inhoan yli kaiken epäjärjestyksen keskellä elämistä ja tekisi niin mieli vähän järjestellä paikkoja. Kaipaisikohan varastokoppi siivousta?


2 kommenttia:

  1. Meillä on ollut kumman avuliaita tyyppejä siitä saakka, kun aloin tarjota Screentimen kautta peliaikaa pojille kotitöitä vastaan. Olen tehnyt listan kotitöistä, joita voivat päivän aikana tehdä ja sitten lähettää kuvan tehdyistä hommista ja minun hyväksyttyä taskin, saavat peliaikaa. Olen joutunut ihan keksimällä keksimään lisää taskejä :D. Mutta olen kyllä ihan samaa mieltä sinun kanssasi siinä, että kodin siistinä pitäminen on koko perheen asia, ei vain vanhempien. Yhdessähän täällä asutaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täällä on niin kamala kaaos, että ottaa tosi koville kestää. Siispä ryhdyin siivoamaan kaapeista kesän ja syksyn vaatteita varastoon talven tieltä. ;)

      Poista