perjantai 27. lokakuuta 2017

Kirjavinkit VI

Taas olisi kuulkaa kirjavinkkejä tuloillaan. Nappaa siis hyvä dekkari tai kotimainen uutuus mukaan, levitä viltti päällesi ja nauti.

David Lagercrantzin Tyttö joka etsi varjoaan jatkaa Stieg Larssonin Millennium-trilogiaa. Tämä on Lagercrantzin toinen Larssonin perintöä jatkava romaani ja alkaa, kun Lisbeth Salander istuu vankilassa. Mikael Blomqvist käy vierailemassa ja kun Lisbeth uusien johtolankojen myötä alkaa jälleen kerran selvittää menneisyyttään, kääntyy hän apua tarvitessaan Mikaelin puoleen. Tässä kirjassa mennyt on nykyhetkeä kiinnostavampaa ja vaikka Lagercrantz ajoittain sortuukin luennoimaan, on kirja edeltäjäänsä parempi. Juoni kulkee vaivatta eteenpäin ja käänteitä riittää. Mitä sitä muuta hyvältä jännityskirjalta kaipaisi! Teoksen on suomentanut Outi Menna.


J.P. Delaneyn kirjan alkuasetelma on jännittävä. Jane pääsee vuokralaiseksi huippumoderniin älytaloon keskelle Lontoota, valintakriteerein, joita kukaan ei oikein ymmärrä. Rakennuksen arkkitehti antaa Janelle tarkat ohjeet asumiseen, ja kummallisten sattumien kautta Jane alkaa kiinnostua myös talon edellisen asukkaan Emman kohtalosta. Pala palalta Janelle selviää, ettei kaikki ehkä ole ihan sitä miltä näyttää ja kuinka naisten elämät tuntuvat taloon muuttamisen jälkeen seuraavan täsmälleen samaa kaavaa. Keneen luottaa ja kuka kertoisi totuuden? Edellinen asukas on hienosti kehitelty psykologinen jännityskertomus, joka pitää otteessaan viimeiselle sivulle saakka. Teoksen on suomentanut Satu Leveelahti.


Miten valo putoaa kertoo Lalasta ja Aarosta. Lontoolainen Lala työskentelee siivoojana ja elää pientä elämää. Eläkkeelle jäänyt fyysikko Aaro puolestaan huomaan kaupan ilmoitustaululla Lalan jättämän lapun ja ottaa yhteyttä. Katriina Ranne on kirjoittanut teokseensa kaksi ihmistä ja kaksi kohtaloa, jotka pienen hetken ajaksi risteytyvät. Yhden hetken kestävästä kurkistuksesta näiden ihmisten elämään kasvaa suurten teemojen pohdinta. Teos on yhtä aikaa suloinen ja julma. Fysiikan ilmiöiden kohdalla Ranne sortuu ajoittain selittämään turhan yksityiskohtaisesti ilman, että se olisi tarpeellista tai veisi teemaa eteenpäin. Muutoin romaani on nopealukuinen. 


Ann Cleevesin uusin Vera Stanhope-dekkari The Seagull on hyvä, perinteinen rikosmysteeri sellaiselle lukijalle, joka haluaa teokseltaan paljon vanhaa kunnon poliisintyötä ja johtolankoja ripoteltuina johdonmukaisesti alusta loppuun saakka. Romaani alkaa, kun Vera vierailee vankilassa pitämässä esitelmää ja saa kuulla entiseltä, nykyisin tuomiota istuvalta kollegaltaan vanhan ruumiin sijainnin. Kun poliisi löytää paikan, sieltä ei löydy vain yhtä, vaan kaksi ruumista. The Seagull puolestaan oli aikanaan suosittu yökerho, johon tapahtumat vaikuttavat kiertyvän yksi toisensa jälkeen. 


Asko Jaakonahon Valon juhla kertoo Katri Valasta ja Olavi Paavolaisesta sotavuonna 1942. Paavolainen haluaa kaiken kauheuden keskellä tavata vielä kerran vanhan ystävänsä ja pelastaa talteen tämän runot. Paluu 20-luvulle ja valoon sodan pimeydestä on myös paluu muistoihin.


Tuomas Vimman romaaneja on turha yrittää lokeroida, se ei tule onnistumaan. Tällä kertaa ollaan Pariisissa, jonka katukahvilassa räjähtää pommi. Valokuvaaja Maxime sattuu olemaan juuri kohdalla ja ottaa elämänsä valokuvan ennen kuin menettää tajuntansa. Katariina puolestaan saapuu kaupunkiin selvittämään iskussa kuolleen sisarensa Kristiinan jäämistöä. Satunnainen kohtaaminen saattaa Katriinan ja Maximen yhteen ja siitä alkaa seikkailu, josta ei toimintaa, jännitystä, farssia tai dramaattisia käänteitä puutu. Loppu äityy varsinaiseksi toimintaseikkailuksi. Jos tykkäät Vimman edellisistä kirjoista, tykkäät myös tästä. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti