Kaksplus.fi

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Hulluna Anno-mattoihin

Kaunis alkusyksyn valo innosti ottamaan kuvia olohuoneesta, etenkin kun tilan sisustuksessa on taas jotain uutta. Pahoittelen myös stailauksen puutetta, vaikka siistiä kuvissa onkin. Pleikkaohjaimet saivat kuvaa ottaessani olla siinä missä normaalistikin television alla majailevat ja pöydällä puolestaan odottavat esikoisen iltalukeminen yhdessä miehen kirjan kanssa. Tuuletinkin odottaa viemistään kellariin talven ajaksi. Tajusin vasta kuvia katsoessani, että ammattimainen blogikuvaaja olisi ehkä tehnyt noille jotain. No, minä en ole sellainen. Mutta siitä pidän kiinni, että joka ilta meillä siivotaan kaikki paikoilleen. Sitä ennen meillä ei todellakaan näytä tältä. 




Reissullamme Tampereelle törmäsin sattumalta ihanaan sisustus- ja antiikkiputiikkiin nimeltä Anna-Stiina ja kotiin lähti muun muassa tämä torkkupeitto. Edelliset olivatkin jo kulahtaneita, yhdessä lasten leikkien jäljiltä iso reikä ja toinen Zara Homesta ostettu nukkaantunut ihan pilalle. Ilmeisesti täyttä villaa olevat nukkaantuvat herkemmin, tätä en ostaessani tiennyt. Nyt on kuitenkin kaksi vilttiä lämmittämässä talven varalle, tämä uusi sekä kuvassa allaan näkyvä valkoinen puuvillainen palmikkopeitto.


Olohuoneen tärkein uusi juttu näkyy kuitenkin tässä. Olen ollut Anno-sarjan villamattojen fani siitä saakka, kun Kodin Ykkönen ne ensimmäisen kerran mallistossaan esitteli vuosia takaperin. Ostin aikanaan ensin yhden harmaavalkoisen ja toisen mustavalkoisen maton ja niitä on meillä kierrätetty lastenhuoneesta keittiöön ja taas meidän makuuhuoneeseemme. 


Näiden mattojen hienous on minun mielestäni niiden ajattomuudessa. Ne ovat yhtä aikaa klassisia ja hillittyjä, mutta värivalinnoista riippuen myös särmikkäitä ja vahvoja lisäyksiä sisustukseen. Lisäksi ne sopivat huoneeseen kuin huoneeseen. Niinpä en paljoa aikaillut, kun tämä harmaasävyinen matto tuli myyntiin paikalliselle Fbook-kirppikselle. Tällainen samanlainen matto majailee tällä hetkellä kesäpaikkamme vierashuoneessa ja nyt sain samanlaisen myös meille kotiin. Olohuoneessa tähän saakka olleeseen paksuun karvalankamattoon verrattuna tämä tuo kevyemmän ja ilmavamman fiiliksen koko tilaan.



Tämän maton ostin aikanaan kuopuksen huoneeseen. Nyt se on löytänyt paikkansa keittiöstä, ainakin toistaiseksi. 


Muistelin Anno-mattoja olleen myynnissä kolmessa värissä, mustana, harmaana ja keltaisena. Niinpä olin iloisesti yllättynyt myyjän näytettyä myös tämän mintunvihreän version, meille myös se kiitos! Laitoin maton näin ensialkuun tuohon meidän makuuhuoneeseemme, katsotaan myöhemmin miten nämä kenties vaihtavat paikkojaan. Tämä on selvästi hempeämpi tapaus, mutta ihana sävy. Tykkään kovasti. Keltainen sen sijaan ei koskaan ole ollut minun värini, niitä meiltä ei löydy. 




Tällaiset kierrätyslöydöt ovat kyllä parhaita. Uutta ilmettä kotiin pikkurahalla ja jatkokäyttöä hyväkuntoiselle tavaralle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti