Kaksplus.fi

tiistai 26. syyskuuta 2017

Kirjavinkit V



Viidennet kirjavinkit tälle vuodelle ovat yhtä dekkaripainotteiset kuin edellisetkin editiot. Tästä huomaa selvästi kuinka itselleni lukeminen työmielessä eroaa selvästi vapaa-ajan lukemisesta. Kun luen rentoutuakseni ja harrastuksenani, valitsen mielelläni erilaisia jännäreitä. Niiden lisäksi viime aikoina luettujen teosten joukkoon kuuluu kuitenkin myös kolme kotimaista uutuutta, Anni Kytömäen Kivitasku, Heidi Köngäksen Sandra ja Laura Lehtolan Takapenkki. Kaikista näistä enemmän omissa kirjoituksissaan myöhemmin. 

Ninni Schulman on ruotsalainen dekkaristi, jonka nyt suomennetty teos Tyttö lumisateessa aloittaa journalisti Magdalena Hanssonista kertovan sarjan. Kirjan alussa Magdalena on muuttanut avioeron jälkeen takaisin kotikaupunkiinsa yhdessä lapsensa kanssa ja palannut työskentelemään paikallislehden toimituksessa. Uudenvuodenyönä katoaa kuusitoistavuotias tyttö ja Magdalena ryhtyy tutkimaan tapausta tiiviissä yhteistyössä paikallisen poliisin kanssa. Pikkukaupungissa kaikki tuntevat paitsi toisensa myös toistensa menneisyyden, eli luvassa on rikoksen selvittelyn lisäksi ihmissuhdekiemuroita ja Värmlannin kuvausta. Kelvollinen kirja, voisin lukea näitä lisääkin sopivan tilaisuuden tullen. 


Eppu Nuotion Myrkkykeiso on dekkari sieltä kevyemmästä päästä. Ellen Lähde on eläkkeelle jäänyt kartanpiirtäjä, joka sotkeutuu tuttavapiirinsä ja vapaaehtoistyönsä kautta katoamistapauksen selvittelyyn. Minulle Nuotion kirjasta tuli heti lukiessa mieleen Outi Pakkasen kevyehköt Helsinki-dekkarit, tässä on paljon samaa. Ellen Lähteestä varmasti kuullaan vielä seuraavissa kirjoissa. 


Jussi Adler-Olsenin Osasto Q on jo ilmiö pohjoismaalaisessa jännityskirjallisuudessa ja uusin teos Selfies erinomainen lisäys sarjaan. Tällä kertaa poliisitalon kellarissa toimistoaan pitävien Carlin, Assadin ja Gordonin pöydälle ilmestyvät jutut tuntuvat kummallisella tavalla kytkeytyvän toisiinsa, oli kyseessä sitten nuoriin naisiin kohdistuva yliajojen sarja, yökerhon ryöstö tai kaksi samassa puistossa vuosikymmenen välein tapahtunutta murhaa. Lukija pääsee myös lähemmäs osaston sihteerin Rosen menneisyyttä, kun lankoja hänen osaltaan solmitaan yhteen ja syitä parissa viime kirjassa esillä olleeseen romahdukseen selvitellään. Selfies on selvästi sarjan osa eikä toimi yhtä hyvin itsenäisenä teoksena kuin joku toinen sarjan kirja ehkä toimisi. Se on myös julma, raaka ja inhorealistinen. Se saa lukijan ajoittain todella surulliseksi eikä päästä helpolla. Lukemisen arvoinen? Sarjan faneille aivan ehdottomasti.


Tämän hetken trendi jännityskirjallisuudessa on aivan ehdottomasti epäluotettavan kertojan ongelma. Ensin tuli Paula Hawkins ja Nainen junassa, sitten Shari Lapenan Hyvä naapuri, seuraavaksi Clare Mackintoshin Annoin hänen mennä ja nyt on Ruth Waren ja Synkän metsän siimeksessä -teoksen vuoro, tavallaan. 

Nora herää sairaalassa, hän on loukkaantunut ja menettänyt osittain muistinsa. Hän on ollut lapsuudenystävänsä polttareissa syrjäisellä metsämökillä, mutta miksi häntä kuulustellaan ja missä muut seurueen jäsenet ovat? Synkän metsän siimeksessä on aivot narikkaan -lukemisena kyllä vetävä ja luin itse teoksen yhden sunnuntain aikana. Samaan aikaan odotin koko ajan jotain sellaista käännettä, jota valitettavasti ei tullut. Ei nimittäin ole varsinaisesti eduksi kirjailijalle, jos lukija puolessavälissä romaania jo tietää mistä on kyse ja mitä tuleman pitää. 


Tess Gerritsenin suosikkikaksikko Jane Rizzoli ja Maura Isles ovat täällä taas uusimman teoksen Tappava salaisuus myötä. Tällä kertaa naiset metsästävät sarjamurhaajaa, joka jättää jälkeensä vihjeitä. Yksi henkilö voisi kertoa mistä oikein on kyse, mutta ei voi sitä henkensä kaupalla tehdä. Lähtöasetelma on toimiva, käänteitä riittää ja lopussa lukija on tyytyväinen. 




sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Erään taulun tarina

Kirjoitin jo Tampereelta kivasta sisustus- ja antiikkikaupasta löytämästäni torkkupeitosta, joka ei jäänyt ainoaksi ostokseksi. Samasta liikkeestä ostin myös kolme vanhaa printtiä sekä taulun. Seuraavassa kertomus siitä, millaista on olla hyvin nopealiikkeinen ja salamana päätökset tekevä ostaja ja mitä siitä sitten seuraa.


Huomasin ensimmäisenä liikkeen kauniit taulut ja ison kasan printtejä, joita selata. Niin siis tein mielessäni ajatus löytää sopivia kuvia kesäpaikan yläkertaa koristamaan. Ja löytyihän niitä, kaksi kuvaa pariisilaista muotia esittelevistä vanhoista kirjoista ja yksi painokuva samasta kaupungista. Ajattelin, että kullanväriset kehykset sopisivat näihin pariisilaisaiheisiin kauniisti ja ne pääsisivät tulevana kesänä meidän makuuhuoneemme seinälle kesäkodilla. Olin jo valinnut alla näkyvät kuvat ja kiikuttanut ne kassalle yhdessä torkkupeiton kanssa, kun huomasin vanhan kaapin takaseinustalla piilottelevan taulun. 


Olen heikkona vanhaan kaunokirjoitukseen, joten ostopäätös syntyi sekunneissa. Liikkeen omistaja kertoi tekstin olevan aitoa kirjoitusta 1800-luvulta, mutta minä en ole vieläkään ihan vakuuttunut olisiko asia todella niin. Yhtä kaikki, vilkaisin nopeasti kuvaa ja myös tämä esine pakattiin ostoskassiin. 


Kotona aloin sitten tutkia ostostani paremmin. Tuossahan on joku ukko sängyllä, nainen (ehkä vaimonsa) kumartuneena huolestuneena ja ehkä hieman odottavana miehen puoleen ja pieni tyttö antamassa suukkoa oletettavasti isoisälleen? Ja mitäs tuo vasemmalla oleva mies tekee, hän on nostanut toisen kätensä silmilleen ja painanut päänsä kumaraan. Alkaa näyttää erehdyttävästi siltä, että tässä tehdään nyt kuolemaa, mietin. Ja mitäs tuo teksti tuossa alla, näyttää olevan saksaa. "Isoisän suun kylmiltä huulilta kuului kyllä" tai jotain sinnepäin, kun tällä koulusaksallani tekstiä tavasin. Justiinsa.



Tässä vaiheessa voitte kuvitella mieheni reaktion, kun kerroin hänelle tarkemmin ostoksestamme. Mihin ajattelin tämän kuolinvuodeteoksen ripustaa, hän kysyi huvittuneena. 


Mikä kuolinvuode muka, kysyin. Tässä kuvassa on kovasti kylmettynyt isoisä, joka kuitenkin pienen lapsenlapsensa antaman suukon ansiosta sai voimaa taistella tautia vastaan ja muutaman viikon levon ja ahkeran Finrexinin juomisen jälkeen oli jälleen jaloillaan.

Problem solved!

perjantai 22. syyskuuta 2017

Viikonloppu Tampereella

Tällä hetkellä niistän kotona kuumeessa ilman nukkumista suurempia viikonloppusuunnitelmia, joten tehdään kurkkaus viime viikonloppuun. Tuolloin vietettiin Bearded Villains -yhdistyksen kaksivuotisjuhlia ja me lähdimme koko perhe pienelle minilomalle Tampereelle.


Tampere on itselleni melkoisen tuntematon kaupunki, kotimaanmatkailu kun on jäänyt pahasti paitsioon. Päätimme mennä hotellivarauksen osalta hinta edellä ja yövyimme perjantaista sunnuntaihin Scandic City -hotellissa. Ei mikään ykkösvalinta, muistelin kaiholla edellisen kerran yöpymistämme hotelli Tammerin historiallisissa ja kauniissa puitteissa, mutta tällä mentiin. Lapsista hienointa oli huoneen keskellä ollut lipasto, jonka päällä oli kaksi televisiota. Molemmille majoituspuolille omansa!




Aamiaista syötiin värikkäästi sisustetulla sisäpihalla. Ei tälläkään kertaa tuoreita marjoja jogurttiin, ainoastaan hilloja, mutta gluteeniton leipä oli tuoretta ja hyvää. 



Perjantaina menimme syömään Mallashoviin ja tapaamaan jo paikalle tulleita tuttuja. Sen verran väsytti viikon jäljiltä, että lähdimme heti syötyämme viereisen Makuunin kautta hotellille ja olimme kymmenen jälkeen aikuisetkin unessa. Lauantaina aamupäivällä karkasin muutamaksi tunniksi ostoskierrokselle laihoin tuloksin. En löytänyt oikein mitään etsimääni putiikkia ja päädyin lopulta Stockalle. Ostin raidallisen kesämekon mentyäni katsomaan syysvaatteita ja hävitin ostoskassini myöhemmin saman päivän aikana. Hienosti meni. 



Treffasin perheemme miesväen sekä ystäväperheen lounaan merkeissä. Bistro Naapuri oli erinomainen lounastuttavuus, ihania mehuja, smoothieita ja salaatteja. Samassa tilassa majaileva sisustus- ja antiikkiliike tuli myös koluttua tehokkaasti läpi, joten aivan tyhjin käsin en joutunut poistumaan.




Seuraavaksi miehet lähtivät valokuvaukseen ja minä poikien kanssa tapaamaan tuttuja. Menimme hakemaan kummipoikamme äidin kampaajalta, nappasimme myös tutun kampaajan lapsineen mukaansa ja suuntasimme Lastenkulttuurikeskus Rullaan. Seitsemän lasta vauvasta kolmasluokkalaiseen takasi menoa ja meininkiä, mutta myös rauhallisia leikki- ja askarteluhetkiä. Tykkäsimme paikasta ja sieltä kerrottiin, että lokakuun puolivälissä heillä vaihtuu näyttely ja tilaan tulee taas jotain uutta. Mietimme jo miehen kanssa pitäisikö viedä pojat tuonne uudemman kerran sitten, kun menemme ensi kuun lopulla kaupunkiin katsomaan Catsia.




Seuraavaksi syötiin taas, tällä kertaa tanskalaistyylisiä voileipiä. Siitä jatkoimme suoraan illanviettopaikkaan, josta oli mahtavat näkymät kaupungille. Nämä BV-tapaamiset ovat siitä mukavia, että koko perhe lapset mukaanlukien on yleensä tervetullut mukaan. Näin mekin pääsemme yhdessä tulemaan eikä tarvitse miettiä lastenhoitokuvioita. Käytännössä muutoin mies menisi yksikseen ja me muut jäisimme kotiin. Nyt alkuillasta on aina mukava jutella ja viettää aikaa yhdessä ennen kuin keräämme lapset kokoon ja lähdemme pois aikuisten jaloista. Tällä kertaa sen aika koitti ennen yhdeksää. 


Sunnuntaina suuntasimme heti aamiaisen jälkeen kohti kotia ja totesimme, että kaikkien mielestä Tampere on kiva kaupunki. 

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Hulluna Anno-mattoihin

Kaunis alkusyksyn valo innosti ottamaan kuvia olohuoneesta, etenkin kun tilan sisustuksessa on taas jotain uutta. Pahoittelen myös stailauksen puutetta, vaikka siistiä kuvissa onkin. Pleikkaohjaimet saivat kuvaa ottaessani olla siinä missä normaalistikin television alla majailevat ja pöydällä puolestaan odottavat esikoisen iltalukeminen yhdessä miehen kirjan kanssa. Tuuletinkin odottaa viemistään kellariin talven ajaksi. Tajusin vasta kuvia katsoessani, että ammattimainen blogikuvaaja olisi ehkä tehnyt noille jotain. No, minä en ole sellainen. Mutta siitä pidän kiinni, että joka ilta meillä siivotaan kaikki paikoilleen. Sitä ennen meillä ei todellakaan näytä tältä. 




Reissullamme Tampereelle törmäsin sattumalta ihanaan sisustus- ja antiikkiputiikkiin nimeltä Anna-Stiina ja kotiin lähti muun muassa tämä torkkupeitto. Edelliset olivatkin jo kulahtaneita, yhdessä lasten leikkien jäljiltä iso reikä ja toinen Zara Homesta ostettu nukkaantunut ihan pilalle. Ilmeisesti täyttä villaa olevat nukkaantuvat herkemmin, tätä en ostaessani tiennyt. Nyt on kuitenkin kaksi vilttiä lämmittämässä talven varalle, tämä uusi sekä kuvassa allaan näkyvä valkoinen puuvillainen palmikkopeitto.


Olohuoneen tärkein uusi juttu näkyy kuitenkin tässä. Olen ollut Anno-sarjan villamattojen fani siitä saakka, kun Kodin Ykkönen ne ensimmäisen kerran mallistossaan esitteli vuosia takaperin. Ostin aikanaan ensin yhden harmaavalkoisen ja toisen mustavalkoisen maton ja niitä on meillä kierrätetty lastenhuoneesta keittiöön ja taas meidän makuuhuoneeseemme. 


Näiden mattojen hienous on minun mielestäni niiden ajattomuudessa. Ne ovat yhtä aikaa klassisia ja hillittyjä, mutta värivalinnoista riippuen myös särmikkäitä ja vahvoja lisäyksiä sisustukseen. Lisäksi ne sopivat huoneeseen kuin huoneeseen. Niinpä en paljoa aikaillut, kun tämä harmaasävyinen matto tuli myyntiin paikalliselle Fbook-kirppikselle. Tällainen samanlainen matto majailee tällä hetkellä kesäpaikkamme vierashuoneessa ja nyt sain samanlaisen myös meille kotiin. Olohuoneessa tähän saakka olleeseen paksuun karvalankamattoon verrattuna tämä tuo kevyemmän ja ilmavamman fiiliksen koko tilaan.



Tämän maton ostin aikanaan kuopuksen huoneeseen. Nyt se on löytänyt paikkansa keittiöstä, ainakin toistaiseksi. 


Muistelin Anno-mattoja olleen myynnissä kolmessa värissä, mustana, harmaana ja keltaisena. Niinpä olin iloisesti yllättynyt myyjän näytettyä myös tämän mintunvihreän version, meille myös se kiitos! Laitoin maton näin ensialkuun tuohon meidän makuuhuoneeseemme, katsotaan myöhemmin miten nämä kenties vaihtavat paikkojaan. Tämä on selvästi hempeämpi tapaus, mutta ihana sävy. Tykkään kovasti. Keltainen sen sijaan ei koskaan ole ollut minun värini, niitä meiltä ei löydy. 




Tällaiset kierrätyslöydöt ovat kyllä parhaita. Uutta ilmettä kotiin pikkurahalla ja jatkokäyttöä hyväkuntoiselle tavaralle. 

maanantai 18. syyskuuta 2017

Esmara by Heidi Klum - eli vaateostoksilla Lidlissä

Tänään Lidleissä ympäri Suomen on todennäköisesti käynyt melkoinen kuhina. Kovasti mainostettu Esmara by Heidi Klum -vaatemallisto tuli myyntiin liikkeiden avatessa aamulla ovensa ja odotettavissa oli jopa ryysistä. Vietyäni kuopuksen kouluun kurvasin minäkin muiden mukana katsomaan millaisia nämä ihmevaatteet oikein ovat.


Kävin mielessäni pientä kamppailua siitä menisinkö paikalle lainkaan ja ennen muuta ostaisinko näitä vaatteita. Mitkä ovat valmistusolosuhteet, kun vaatteita myydään vähän liiankin edullisesti. Eettisesti kestäviä nämä eivät taatusti ole, pahoin pelkään. Samaan aikaan ostan kuitenkin vaatteita myös muista ketjuliikkeistä, joten sinällään en tähän astikaan ole ollut mikään esimerkillinen kuluttaja. En tullut pohdinnoissani hullua hurskaammaksi, joten lähdin paikan päälle.


Eniten minua kiinnosti leopardikuvioinen mekko, mutta sitä ei omassa koossani yhdeksän jälkeen enää ollut saatavilla, liekö ollutkaan valikoimissa. Sen sijaan tulin kotiin mukanani kaksi neulepaitaa, huppari ja takki. Sitten soviteltiin. 

Nämä neulepaidat ovat sataprosenttista puuvillaa. Ostin kaksi, toisen vaalean kaurapuuron värisenä ja toisen tummansinisenä. Molemmat ovat kivan mittaisia ja rentoja päällä. Arkivaatteeksi farkkujen kanssa mitä sopivimpia. Nämä jäävät siis kaappiini, siihen lopputulokseen tulin. Huppari sen sijaan lähtee palautukseen, se tuntuu kovalta päällä eikä muutenkaan vakuuta.





Tämä takki puolestaan on täyttä polyesteria, eli tuollainen ohut ja kevyt liehuke. Siinä ei ole nappeja lainkaan, vaan kiinnitys tapahtuu vyönauhalla. Ihastuin mustassa takissa olevaan leopardikuvioiseen vuorikankaaseen, joka tuo kivaa ilmettä ensisilmäyksellä klassiseen vaatekappaleeseen. Silti en ole vakuuttunut ja pitää vielä sovitella uudemman kerran. Takkia vaille kyllä olen ja tällainen ohut toimisi varmasti hyvin ottaen huomioon sen seikan, että minulla on usein lämmin. Toisaalta taas en tiedä kannattaako juuri tästä maksaa edes niitä muutamia kymppejä ellei käyttöä varmasti tule. 




Yleishuomiona vaatteista vielä, ne ovat etenkin hartioista ja hihoista melkoisen naftia mitoitusta. Muutoin vaatteet ovat ns. true to size, mutta tuon yksityiskohdan panin merkille. Alaosia en edes katsonut, joten niistä en osaa sanoa. Ruskea ja musta nahkatakki alle satasen hintaan olisi ollut todella hyvä löytö, mutta minulla nimenomaan kainaloista kinnasi. Muutoin olisin varmasti sen ostanutkin. 

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Arvonnan voittaja ja terveiset Tampereelta!

Tänään ajelimme aamiaisen jälkeen taas kohti pääkaupunkiseutua, miniloma Tampereella oli takana. Siitä lisää myöhemmin. Siinä automatkalla oli kuitenkin aikaa katsoa arvontapostauksen kommentit lävitse ja arpoa voittaja. Yhdellä nimimerkillä oli kaksi kommenttia, toinen taas tuli liian myöhään. Näin kommentteja oli yhteensä 65, joista voittajaksi random true generatorilla tuli kommentti numero 50, lumikki1. Me yhdessä ihanan palleroisen kummipoikani kanssa onnittelemme voittajaa! Olen lähettänyt sinulle sähköpostia.


perjantai 15. syyskuuta 2017

Vielä ehdit osallistua arvontaan!

Kosmetiikka-arvonta päättyy tänään puoliltaöin, joten nyt kipin kapin kuittaamaan osallistumisesi arvontapostaukseen. Kommentoi tänne ja olet mukana. Tämä paketti jo odottelee valmiina lähtemään matkaan voittajalle.


Olemme viikonloppuna koko perhe pienellä minilomalla Tampereella, mutta arvon voittajan sunnuntaina puolen päivän jälkeen kotiuduttuamme. Onnea arvontaan!



torstai 14. syyskuuta 2017

Pomp de Lux AW17

Syksyn tulon tietää siitä, että Pomp de Luxin syyskausi käynnistyy. Tavalliseen tapaan minäkin kävin kutsuilla katsastamassa malliston ja tekemässä hankintoja pojille. Mallistossa onkin tällä kaudella todella kauniita sinisen ja vihreän sävyjä. Harmikseni totesin kuitenkin, että erilaiset tekstit ja printit ovat yhä hallitsevammassa osassa. Ne täydelliset klassiset poikalapsen vaatekappaleet tuntuvat olevan muisto vain. Ostoslista olikin melkoisen lyhyt, kun nuo printtivaatteet jätettiin pois laskuista. 

Kuopus sai tämän ihanan vihreän neulepaidan, tähän ihastuin heti sen nähtyäni.



Sen lisäksi hankintalistalle päätyi kolme paitaa, sillä pitkähihoisista trikoopaidoista koulukäyttöön oli selkeä pula. Nämä kolme olivat simppelimpiä löytämiäni, kun erilaiset vaarinpaidatkaan eivät tätä mutsia miellytä.




Esikoinen sai saman neulepaidan kuin kuopus, mutta sinisessä värissä. Se sopii esikoiselle todella hyvin ja syventää silmiensä sinisyyttä. 


Raidat ovat aina hip ja pop, joten yksi raitapaitakin löysi tiensä esikoisen kaappiin. 





Eikä sitten muuta. Mietin kutsuilla ollessani noinkohan pian tulee hetki, jolloin en enää näitä vaatteita osta. Tähän saakka olemme olleet kundien kanssa hyvässä yhteisymmärryksessä sen suhteen mitä päälle puetaan, mutta saattavathan he jossain vaiheessa haluta käyttää vaikka pelkkiä verkkareita koulussa. Toisaalta, mikäli merkki jatkaa nykyistä tyyliään, ei se minulle enää kolahda. Eli saa nähdä, jään odottavalle kannalle.

Kaikki kuvat www.pompdelux.fi