lauantai 22. lokakuuta 2016

Talo talviteloille

Toinen kesäkausi talolla laitettiin lopullisesti pakettiin tänään, kun lähdimme aamupäivällä laittamaan taloa ja tiluksia talviteloille. Mietin siinä pihalla, että paljon saatiin taas aikaan muutaman hassun kuukauden aikana. Ja että pitääpä soittaa rännien tekijälle, joka sanoi hoitavansa niiden uusimisen syyskuun aikana. Vanhat rännithän ne siellä meitä tervehtivät. 


Nyt kuitenkin kannettiin terassikalusteet varastona toimivalle kuistille, laskettiin vesijohdot tyhjiksi, tyhjennettiin jääkaappi ja tuotiin komeroista tavaraa odottamaan kotiin. Kaikki hiiriä mahdollisesti houkutteleva vietiin pois ja sitä rataa. Mitä mieltä olette yrityksestäni säästää verhot pieniltä hiirenhampailta?


Kaikkialla oli täysi syksy eikä ihme, ollaanhan jo lokakuun paremmalla puolella. Oli siis korkea aika käydä laittamassa paikat kuntoon ennen kuin ensimmäiset pakkaset jonain yönä iskevät. Olin hyvin tyytyväinen luettuani lehdestä, että syksyiset haravoinnit voi jättää väliin.


Tämän kesän saldoksi jää siis terassin teko, yläkerran valmistelu panelointia ja lattiaa varten, sähköjen uusiminen ylhäältä, kuistin korjaus ja kunnostus sekä veden vetäminen saunalle yhdessä suihkukaapin asennuksen kanssa. 


Mitä sitten ensi kesänä? No se yläkerta, joka on odottanut ja odottanut. Heti alkukesästä aletaan laittaa paneelia kattoon ja seiniin sekä lautaa lattiaan. Kustannussyistä päätynemme puunväriseen ja maalaamme sen sitten. Joka tapauksessa vihdoin ja viimein tehdään yläkerta niin, että alakerran huone jää vierasmajoitukseen ja me siirrämme nukkumatilamme ylös. 


Myös pihaa ja puutarhaa katsottiin vähän sillä silmällä. Yllätin miehen ja eniten varmaan itseni ehdottamalla, että tekisimme jotain marjapensasalueelle. Tällä hetkellä se on aivan ryteikköä, jossa vadelmapensaat menevät maata myöten ja rikkakasvien seassa yrittää muutama puna- ja mustaviinimarjapensas sinnitellä. Tykkäisin tosi paljon siitä, että meillä olisi marjapensaita, eli tuota aluetta voisi perata. Noin muuten olen yhä sitä mieltä, että piha olkoon sellainen kuin on, ei minulla ole kiinnostusta mitään esimerkiksi istuttaa. Sen sijaan olemme pohtineet kahden puun kaatoa, mutta mietitään. Myös ulkoportaille tarttisi tehdä jotain, mies varmaan tekee ensi kesänä ihan ilokseen portaiden uudistuksen. 


Oli miten oli, kesä näyttäköön taas mitä tuleman pitää. Nyt talo saa talvehtia rauhassa ja ensi keväänä taas tavataan.









1 kommentti:

  1. Olette saaneet paljon aikaan kesän kuluessa. Meilläkin täytyisi ainakin tuo sähköremontti tehdä. Samalla kun urakka alkaa, alamme ehkä tekemään muitakin uudistustöitä. Onhan meidän mökillä on ikääkin, eli remontit tulevat tarpeeseen. https://www.sahkoasennuksia.com/sahkotyot/sahkoasennukset-kuluttajille

    VastaaPoista