lauantai 30. heinäkuuta 2016

Uutta kotiin

Vaikka suurin osa sisustusinnostuksesta on tällä hetkellä keskittynyt kesäkodin suuntaan, olen hankkinut muutaman pikkujutun myös omaa kotia kaunistamaan.



Barcelonan lentokentän Zara Homesta löytyi kesäpaikalle viemieni piensisustusesineiden lisäksi myös uusi huopa, jonka kaunis sininen sävy ja kuvio keskustelevat kivasti Tine K Homen ruukun kanssa. Huopa on myös täyttä villaa, ei mitään sekoitetta.





Tyynyt puolestaan ovat puhdas heräteostos Turusta, jossa olimme viettämässä yhtä kesäloman päivää. Satuimme kävelemään Sisustusliike Teatterin ohitse ja siellä olikin muuttomyynti käynnissä. Kesäpaikalle viedyn kynnysmaton lisäksi hankin kaksi sisustustyynyä superedullisesti. Kangas on muistakseni Lauritzonin mallistosta. 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti