tiistai 31. toukokuuta 2016

Päiväkodin kevätjuhlissa

Minusta tuntuu ettei aika ole enää mikään tavallinen pikamatkoja juokseva kaveri. Ei, se on Usain Bolt kerrottuna kuvitteellisella kaksoisveljellään ja laitettuna pikakelaukselle. Miten jälleen on vuosi vierähtänyt, miten taas on aika viettää päiväkodin kevätjuhlia! Meidän perheessämme vieläpä viimeisiä sellaisia, onhan kuopus ensi syksynä jo eskari. Ja vaikka samassa päiväkodissa eskari pidetäänkin, on se kuulemma aivan eri asia. Joten ei muuta kuin ykköset ylle ja juhlimaan!


Tällä kertaa valitsin kiitokseksi hyvää punaviiniä jokaiselle neljälle lapseni kanssa työskennelleelle aikuiselle. Korttiin löytynyt mietelause "On oltava suuri sydän, että pystyy opettamaan pieniä mieliä" kuvaa juuri eikä melkein sitä, miten lastamme on näiden vuosien aikana hoidettu, opetettu ja kasvatettu.


Juhlassa oltiin ensin oman ryhmän lasten ja aikuisten kanssa ryhmätilassa, kuunneltiin lauluja ja taputettiin eskariin siirtyville näiden saadessa korttien ja halausten myötä toivotuksen matkaan. Sitten siirryttiin pihalle herkuttelemaan ja vaihtamaan kuulumisia, lapset painelivat menemään omissa leikeissään. 



Ja kun olen niistä poikien juhlavaatteista täälläkin paasannut, tässä tulevan eskarilaisen tyylinäyte kevätjuhlapäivältä. Kuopukselle huomaan helposti valitsevani vähän räväkämpää kuin esikoiselle, jolle tämä tähtipaita ei sopisi yhtä hyvin. Kuopukselle se puolestaan on ihan nappivalinta. Kengät tekevät juhlijapojan ja rusetti viimeistelee tyylin.


Minun helmasyntini on se, että pidän kuopusta paljon pienempänä kuin hän onkaan. Olen esimerkiksi nähnyt painajaisen, jossa hän ei voinut aloittaa esikoulua, vaan hänen piti vielä kasvaa. Tekee todella hyvää nähdä hänet muiden joukossa ja huomata, että tyyppi on todella särmä, osaava ja taitava. Hän on aivan kuten kuka tahansa muu samanikäinen ja hän on ehdottomasti valmis aloittamaan syksyllä esikoulun, ei mitään ongelmaa. Onni on, että ryhmästä siirtyy mukava joukko kivoja kavereita ja pääsevät uuteen ryhmään yhdessä.

Niin ihana, niin rakas, niin iso jo. 



maanantai 30. toukokuuta 2016

Bloggaajien kirjahaaste

Tällainen haaste tuli eteeni Suortuvan blogissa ja Nanni kehotti minuakin tämän tekemään. Sanoista tekoihin siis.

1. Kirja, jota luen nyt?

Virpi Hämeen-Anttilan 1920-luvulle sijoittuvan jännityssarjan kolmatta osaa Kuka kuolleista palaa. Pidän kyseisistä Karl Axel Björk -dekkareista ja Hämeen-Anttilan kirjoista ylipäätään olkoonkin, että romaanit ovat melko epätasaisia laadultaan. Silti luen jokaisen heti ilmestymisen jälkeen eikä tämäkään tee poikkeusta.  




2. Kirja, josta pidit lapsena?

Nummelan Ponitallit ja Neiti Etsivät olivat varmaan ykkösiä sellaisena ala-asteikäisenä. Sen sijaan Vihreä Varis -sarja tai Viisikot eivät koskaan innostaneet. Kuriositeettina mainittakoon erilaiset lääkärikirjat, joita viisivuotiaasta eteenpäin luin ja keksin itselleni erilaisia sairauksia. Kirjastolainausten osalta siirryin aika nopeasti aikuisten puolelle, mutta kaivelin tähän valokuvaan esikoisen hyllystä pari sellaista kirjaa, joista itsekin pidin.



3. Kirja, joka jäi kesken?

Niitä on kuulkaa paljon, sillä en ole koskaan käsittänyt miksi lukea huonoa kirjaa. Elämä on aivan liian lyhyt siihen. Kun yliopistossa suoritin 2,5 opintopisteen arvoisia eri aikojen kirjallisuutta käsitteleviä kirjatentteja, saattoi kirjoja olla luettavana kolmekymmentä per tentti. Siinä saattoi joskus google laulaa, kun selvitin mitä Anna Kareninassa tapahtuukaan ja mitkä ovat venäläisen kirjallisuuden keskeisiä teemoja. Myös tässä Danten teoksessa taisin jäädä Helvettiin:



4. Kirja, joka teki vaikutuksen?

Näitä on paljon. 12-vuotiaana luettu Tuulen Viemää pysyi mukana niin kauan, että päätyi gradun aiheeksi. Joel Dickerin Totuus Harry Quebertin tarinasta on mieletön esikoinen. Mutta vastaan kuitenkin Tommi Kinnusen, Neljäntienristeyksen ja Lopotin. Joskus tulee tunne etteivät sanat riitä kertomaan miten hienoa tekstiä on juuri lukenut. Näissä teoksissa se tunne tuli vahvana. Tuli myös itku siinä Lopotin kohtauksessa, jossa pohjoisesta etelään muuttanut Tuomas kertoo sähköpostitse läheisilleen homoudestaan ja soittaessan myöhemmin äidilleen saa kuulla isänsä istuvan jo junassa matkalla etelään. Isä on lähtenyt samantien kertomaan pojalleen, että mikään ei muutu ja kaikki on hyvin, lapsi vähintään yhtä rakastettu kuin ennen. Ja minä ajattelin, että noin tekisi oma isäni ja noin tekisi mieheni pojillemme.  

5. Kirja, johon palaat uudelleen?

Tätä mietin kaikkein pisimpään. Olen lukenut valtavan määrän erinomiaisen hienoja romaaneja taitavilta kirjailijoilta, niin kotimaisilta kuin maailmaltakin. Ja silti, kyllä Agatha Christien dekkarit ovat niitä, jotka säännöllisesti käteeni eksyvät. Ne kestävät lukemista kerta toisensa jälkeen ja tulen olemaan onnellinen ihminen sinä päivänä, kun kokoelmani on täydellinen. Jos maailmassa on olemissa lohtulukemista, on tämä varmaan minulle sitä. 





Laitan tämän haasteen eteenpäin Kaksplussan Blogiverkoston uusille jäsenille, jotka ette ole tätä vielä tehneet!

lauantai 28. toukokuuta 2016

Kysy mitä vaan

Eräänä päivänä mieleeni juolahti seuraavaa. Rouva Erikssonin huoneella on Kaksplussan blogiverkostoon siirtymisen myötä ehkä jokunen uusi lukija, joille minä olen vielä kohtuullisen uusi tuttavuus. Että pitäisikö meidän tutustua vähän paremmin?

Siispä päätin, että kysy mitä haluat ja minä vastaan. Tai toivo aiheita, joista haluaisit täältä lukea. Olisiko kiva päästä kurkistamaan tarkemmin siihen miten asumme tai kuulla missä käymme mieluiten lounaalla vapaapäivinä? Mitä jogurttimerkkiä ostan kaupasta tai kuinka monet korkokengät omistan? Kuinka päädyimme hankkimaan kesäpaikan tai miten suhtaudun ilmastonmuutokseen. 

Sana on vapaa, mutta toivottava!





perjantai 27. toukokuuta 2016

Valokuvia äidistä ja pojista

Äitienpäivänä asetuimme jälleen luottokuvaajamme, Lumo Photographyn Sonian linssin eteen. Hän on kuvannut meitä moneen kertaan aiemminkin, joten ohjeistaminen ja ohjeiden sisäistäminen kävi melko vaivattomasti siellä metsän keskellä valkovuokkojen ympäröimänä. Meistä ei aikaisempien perhekuvausten yhteydessä ole otettu varsinaisia äiti ja pojat -kuvia lainkaan, mutta nyt korjattiin tämä seikka ja voi että. No, katsokaa itse. 







Tämä oli hieno idea Sonialta, tehdään superlavastettu kuva, joka kuitenkin kuvaa juuri meitä ja sitä mitä mieluiten teemme yhdessä. Siinä me sitten istuttiin puunrungolla ja luettiin jokainen omaa kirjaamme. 





Ikuisia muistoja.

torstai 26. toukokuuta 2016

#TBT: Lasten kanssa ulkomailla

Olen kirjoittanut paljon lasten kanssa matkustamisesta, tämä kirjoitus on heinäkuulta 2013. 

"Ajattelin kirjoitella muutaman sanan matkustamisesta lasten kanssa tuon yleisemmän matkapostauksen lisäksi. Aihe on meille tuttu ja molemmat pojat ovat aloittaneet reissaamisen heti vauvaiässä. Viisivuotiaalle matkoja on kertynyt jo toiselle mantereelle saakka, kuopus ei vielä ole päässyt niin pitkälle mukaan. Kaikki aikanaan.




Itse painotan lasten kanssa matkustamisessa oikean asenteen tärkeyttä. Mikään ei ole mahdotonta, kaikenlaista voi sattua, mutta sellaista se on. Kaikenlaiseen kannattaa varautua, mutta ei hysteerisesti. Muuten huomaat raahaavasi mukanasi paljon turhaa tavaraa, kun kerran varauduttiin. Olen aivan ehdottomasti koko perheen matkustelun kannalla, kunhan muistaa ettei yhteinen loma voi olla samanlainen kuin kahdestaan vietetty. Mutta ei sen tarvitsekaan, yhdessä saa kaikesta eniten irti! Ja lapset muistelevat lomakokemuksia ja -elämyksiä vielä pitkään, onhan se heillekin ihanaa päästä arkisista ympyröistä pois.



Kaksi- ja viisivuotiaiden matkustajien kanssa reissaaminen on erilaista kuin vauvojen kanssa. Nyt molemmilla on oma reppunsa, jonne pakataan mukaan tulevat lelut ja kirjat (myös tehtäväkirjat ja värityskirjat) unikavereita unohtamatta. Sen verran voi tavaraa ottaa kun jaksaa itse kantaa. Minulla on lentokoneen käsimatkatavaroissa mukana varavaatekerta molemmille (tämä unohtui esikoiselta viime matkalla ja raukka joutui istumaan pari tuntia märissä housuissa appelsiinimehun kaaduttua syliin), puhdistuspyyhkeitä ja pientä syötävää, esimerkiksi rusinoita. Vauva-aikana tähän lisättiin vielä varavaipat, maitoallergisen vauvan korvikejauheet ja tuttipullo sekä tutteja esikoiselle. Lisäksi otan aina kaikkien lääkkeet käsimatkatavaroihin mukaan. Neverfull on aika hyvä valinta, on sitä tavaraa sen verran kuitenkin. Lisätään vielä, että lennämme aina suorilla lennoilla, mikäli suinkin mahdollista. Sen minkä mahdollisessa hinnassa pomppuihin verrattuna häviää, sen moninkertaisesti helppoudessa voittaa.



Lentokoneessa saa hyvin aikaa kulutettua ihan vaan kaiken ympäröivän ihmettelyyn, ruokailuun ja pariin vessareissuun. Sen jälkeen luetaan kirjoja, tehdään puuhatehtäviä tai pelataan vähän iPadilla. Minulla on periaatteena, että käytävää ei ravata edestakaisin, joten kuopus ei viime matkalla edes päässyt vessareissua lukuun ottamatta pois penkiltään. Inhoan myös kaikenlaista sekoilua ja häröilyä ympäriinsä, esimerkkinä edessämme istuneet ja meidän puolellamme penkkien yli ja välistä roikkuneet lapset. Meidän tyypit ovat oppineet alusta saakka, että koneessa istutaan ja vyöt pidetään kiinni. Eivät ole raukat saaneet vaihtoehtoa! Sivumennen sanoen on vielä todettava, että vauvan kanssa lentäminen on huomattavasti helpompaa kuin vikkelän parivuotiaan. Sitten se alkaa taas helpottaa ja viihdyttämisen määrä vähenee roimasti. Minäkin lueskelin mennen tullen kirjaa ja lehtiä, vaikka kumpikaan lapsista ei nukkunut koneessa.


Oli kyseessä sitten kaupunki- tai rantaloma, kannattaa miettiä kaikkien perheenjäsenten toiveita ja tarpeita. Omat lapsemme ovat olleet aina tyytyväisiä kaupunkilomailijoita, kunhan säännöllisin välein on poikettu kahvilaan ja välillä on saanut juoksennella tai leikkiä kohdalle osuneessa puistossa. Olen sitä mieltä, että lasten ei tarvitse sopeutua täysin aikuisten tapaan lomailla eikä aikuisten hypätä lasten pillin mukaan viihdyttämässä jatkuvalla syötöllä. Lämpimässä kun nyt oltiin, oli uima-allas ehdoton ykkösjuttu molemmille lapsille. He jaksoivat uida viisi päivää pahemmin taukoja pitämättä, kerran kävivät hotellin lastenklubilla ja kerran puistossa kiipeilemässä ja keinumassa. Mihinkään ohjattuun toimintaan heillä ei ole kiinnostusta, me vain uimme, söimme lounasta, nukuimme päiväunet ja uimme jälleen. 




Erittäin tärkeäksi meille ovat osoittautuneet pienet ja kevyet matkarattaat. Ne olivat tälläkin matkalla mukana. Vaatteita pakkaan yhden vaatekerran per päivä ja muutaman varapaidan vielä päälle. 





Suosittelen lämpimästi huoneistoja, joissa on oma keittiö ja mahdollisuus esimerkiksi puuron tekemiseen lapsille. Sillä meilläkin tankattiin kuopusta aina iltapäivisin. Kaupunkilomilla nuo tietysti ovat harvemmassa, mutta vedenkeitin yleensä löytyy ja kotoa kannattaa ottaa mukaan tiskiharja ja pieni pullo astianpesuainetta esimerkiksi tuttipullojen tiskaamista varten. Samaten vaatteiden peseminen hoituu pesujauhepussien avulla lavuaarissa tai ammeessa. Parvekkeella voi sitten istuskella iltaisin lasten mentyä nukkumaan. 




Jätskitaukojen merkitystä ei voi aliarvioida ja huonehintaan kuuluva aamiainen säästää sekä nälkäkiukulta aamiaispaikan etsinnän aikana että aamiaisen valmistamiselta huoneessa.



Kaupunkilomilla varustus on yleensä kevyempi kuin rantakohteeseen matkustettaessa. Meilläkin laukku täyttyi kellukkeista, uimarenkaasta, erilaisista aurinkohatuista ja uv-puvuista, joita jatkuvan uimisen vuoksi kannatti olla useampia mukana. Hyvät aurinkolasit ovat tietysti tärkeät ja rasvaa kuluu. Kerran otin kaupunkilomalle mukaan puurotetroja ja ruokapurkkeja esikoiselle ja täytin laukkuun tulleen tyhjän tilan takaisin tullessa ostoksilla. Oli erittäin näppärää, kun lapsen saattoi syöttää puiston penkillä nälän iskiessä ja jatkaa sitten kävelyä. Nämä eivät ole olleet turhan nirsoja ruokailijoita, helppoja lapsia kun ovat molemmat olleet. Pilttipurkit maistuivat ihan kylminä vaan.




Matkaan kannattaa lähteä, jos kaikki siitä nauttivat. Joku sanoi minulle kerran, että sehän on vain lastenhoitoa vaikeutetuissa olosuhteissa, joten vielä kerran painotan asenteen tärkeyttä. Se voi olla sitä, tai vaihtoehtoisesti ihana irtiotto koko perheelle. Kuten kuopuksen naamasta näkee, meillä matkoista nauttivat kaikki pienintä myöten!"




Jos joku vielä epäröi, niin kannustan kympillä, lähtekää! Lasten kanssa todellakin voi ja kannattaa matkustaa. Tämän kirjoituksen jälkeen molempien poikien reissusaldo on karttunut parilla ulkomaanmatkalla per vuosi ja he ovat todella tottuneita reissaajia niin kaupunkilomilla kuin rantareissuillakin. Lasten kasvaessa myös mukana seuraavan tavaran määrä on vähentynyt, kun kaikki pikkulapsitavarat ja rattaat ovat jääneet pois käytöstä. Seuraavaksi meillä on edessä kovasti odotettu risteily heinäkuussa Välimerellä ja ensi talvena lennähdämme jälleen Dubain lämpöön. Johonkin väliin on ajatuksissa mahduttaa vielä nopea piipahdus Lontooseen, jotta kuopus pääsee eskarivuotenaan katsomaan Lion King -musikaalin aivan kuten isoveljensäkin omana eskarivuotenaan pääsi. En oikeasti tiedä mitä parempaa pääomaa lapsilleni antaisin kuin näyttää heille maailmaa ja kasvattaa heistä ihmisiä, joille maailma on aina avoinna ja lähteminen mutkatonta. 

tiistai 24. toukokuuta 2016

Kun äitiys on kivaa

Eräänä päivänä istuimme illalla sohvilla koko perhe. Yksi luki, yksi katsoi televisiota ja yksi kertoi juttujaan. Välillä oltiin kaikki ihan hiljaa, jokainen omissa mietteissään, mutta samalla yhdessä. Yhtäkkiä tunsin pakahtuvani. On yksinkertaisesti niin kivaa olla näiden kahden pojan äiti.

Näin viisi- ja kahdeksanvuotiaiden äitinä huomaan kokeneeni pikkulapsivaiheen aika rankaksi, ainakin jos vertaan tähän nykyiseen. Kaikki se huoltaminen, ruokkiminen ja huolehtiminen kuuluvat tietysti pakettiin, mutta onhan se aikamoista työtä vuorotta. Ei sillä, etten olisi nauttinut myös niistä vuosista, kun talossa hääräilivät esimerkiksi neli- ja yksivuotiaat. Se oli vain erilaista, vähän sellaista sata lasissa menoa, kun olit jatkuvasti valmiudessa johonkin suuntaan. Ja kun omat unet olivat esikoisen vauvavuonna rikkoutuneet ja kuopus ensimmäisten kahdeksan kuukauden jälkeen päätti ryhtyä isoveljen viitoittamalle unettomalle tielle, olin monta vuotta todella väsynyt. Vuosien ajan heräsin viideltä ja ajattelin joka aamu, että teini-iässä en ikinä herätä lapsiani. Nukkukoot vaikka iltaan, niin nukun minäkin.



Raskaimmalta tuntui olla jatkuvasti jonkun käytettävissä ja toista varten. Sitähän se äitiys on, samaan aikaan ihanaa ja kamalaa, rankkaa ja rakasta. Välillä teki mieli huutaa ääneen, että antakaa minun olla hetki rauhassa, älkää koko ajan tarvitko minua. Älkää kukaan kysykö mitään, älkää imekö ihoni kautta voimiani itseenne. Ja silti, mitä muutakaan he olisivat tehneet, hehän ovat lapsiani ja minä heidän äitinsä. Heillä on oikeus luoda minun kauttani perusta maailmalleen ja olemiselleen.

Nyt on niin toisin, että oikein naurattaa ja askel tuntuu kevyeltä. Talossa kanssamme elävät tuleva tokaluokkalainen ja tuleva eskari ovat yhtäkkiä kasvaneet ja kasvaessaan astuneet askeleet sivulle. Enää he eivät ole koko aikaa minun kainaloissani, eivät kuvainnollisesti eivätkä fyysisesti, vaan heidän elämänsä ovat alkaneet suuntautua poispäin äidistä. Ja tämä yksi askel ja sen antama tila tuntuvat niin hyvältä ja tarpeelliselta.



Kahta en pikkulapsivaiheesta kaipaa, vessahommia ja nukuttamista. Mitä luksusta on, että jokainen perheenjäsen hoitaa vessakäyntinsä itsenäisesti ja ketään ei tarvitse saada nukkumaan puoliväkisin ja epätoivolla. Jos ei nukuta, niin valvokoot. Nukkuvat sitten joskus myöhemmin. 

Kun lasteni elämänpiiri laajentuu, saan samalla myös minä laajentaa omaani. Kun ei olla koko ajan kylki kyljessä, on niin kiva taas palata istumaan sohvalle vierekkäin. Jo nyt he puuhailevat omiaan, pelaavat, lukevat, leikkivät tai ovat kavereidensa kanssa. Kun tulemme kotiin ja olemme tehneet läksyt on minulla aikaa tehdä ihan mitä haluan. Ne muutamat hiljaiset tunnin illalla lasten nukahtamisen jälkeen eivät ole enää yhtä kipeän tarvittavia, kun omaa aikaa tuntuu tulevan joka suunnalta. Ja kun lapset suuntaavat pikkuhiljaa poispäin symbioosistamme, alan minä kääntyä heitä kohti. Näin se taitaa mennä.



Minusta on aina ollut mukavaa mennä ja tehdä lasteni kanssa kaikenlaista, tämä ei ole muuttunut. Jo esikoisen kanssa luuhailimme paljon kaupungilla. Kuopuksen syntyessä ostin tuplarattaat ja ei muuta kuin bussiin ja lounastamaan. Ja huomaan, että mitä isommiksi lapseni kasvavat, sitä mukavammaksi heidän kanssaan meneminen ja tekeminen vaan käy, jos mahdollista. En matkustaisi kenenkään muun kanssa mieluummin kuin oman perheeni. Reissubeibit ovat huippuseuraa, oltiin sitten ostoksilla, museoissa tai ravintoloissa. He ovat minun ihmisiäni, minun omiani. Tähän kirjoitukseen laitoin tarkoituksella kuvia miehestä poikien kanssa. Koska vaikka itsestäni tässä kirjoitankin, on perheessä tietysti myös se toinen aikuinen, joka kaikkeen osallistuu.

Tiedättekö mitä? Onni on tässä ja nyt.

maanantai 23. toukokuuta 2016

Arvonta suoritettu

Osallistava äiti täällä hei! Päätin ottaa pikkukundit mukaan arpomaan, eli tuumasta toimeen. Ensin esikoinen leikkeli viisikymmentäyhdeksän paperilappua, joihin kirjoitettiin saman verran numeroita. Sitten haettiin pihalta kerättyjen ötököiden kotina toiminut purkki, pudisteltiin raadot (joita minä en nähnyt, mutta joita siellä kuulemma kuitenkin oli) roskikseen ja laitettiin laput tilalle. Ahkeraa sekoittelua ja ei muuta kuin arpomaan!















Eli pidemmittä puheitta, onnea MH ja Nenna! Olen teihin sähköpostitse yhteydessä vielä tämän viikon aikana. Kiitos myös kaikille muille arvontaan osallistuneille!

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Kesäteatterivinkkejä lapsiperheille

Meidän perheemme kesätraditioihin kuuluu käydä kesäteatterissa. Muistelen yhä Tuntematonta sotilasta ja Täällä Pohjantähden alla  -näytelmää, jotka Suomenlinnassa vuosia sitten koimme. Lasten myötä avautui jälleen uudenlainen maailma, kun viemme pikkukundeja katsomaan lastenteatteria. Tulevalle kesälle meillä on jo useita lippuja hankittuna. Koska alkava kesä tuntuu erityisen laadukkaalta mitä tulee teatteritapahtumiin, ajattelin vinkata näistä myös eteenpäin. 

Järvenpään kesäteatteri muuttuu kesän ajaksi Huvikummuksi, kun Peppi Pitkätossu valtaa näyttämön. Vanhankylänniemen teatterin katsomo on katettu, joten täällä eivät sateetkaan haittaa. Peppiä esitetään kesäkuun alkupäivistä heinäkuun puoliväliin saakka. 




Turussa puolestaan päästään kurkistamaan Kissankulman elämään, kun Vaahteramäen Eemeli saapuu Vartiovuorelle. Me kävimme pari kesää sitten katsomassa Eemeliä Nurmijärvellä ja on mielenkiintoista nähdä millainen tämä produktio on. Eemeliä esitetään 16.6 - 14.8. ja myös täällä katsomo on katettu.



Keski-Uudenmaan teatterissa lastenkulttuurille on varattu heinäkuun ensimmäinen kokonainen viikko, jolloin Krapin kesäteatterissa esitetään näytelmä Viiru, Pesonen ja Kososen kukko. Me olimme täällä viime kesänä katsomassa Viiru muuttaa (ulkovessaan, kuten kuopus lauseen aina täydensi) ja tykkäsimme kyllä. Tänä vuonna tämä on ainoa näytäntö, joka meiltä näistä vinkkaamistani jää väliin, sillä olemme juuri silloin ulkomailla. Mutta menkää te! Ja katsomossa on katto täälläkin.



Suomenlinnaan kannattaa tänä kesänä tehdä retki 6-13 -vuotiaan lapsen kanssa, ottaa taskulamppu mukaan ja hyvät kengät jalkaan. Lasten seikkailukierroksella Kuningas ja kadonnut kruunu etsitään Kustaa III:n kruunua ja tutustutaan samalla Suomenlinnan rakennuksiin, ympäristöön ja historiaan. Tästä jännittävästä aikamatkasta menneeseen tykkää esikoinen aivan varmasti!


Elokuun loppupuolella Kaupunginteatterin valtaa vihreä hirviö, kun Shrek-musikaali saa ensi-iltansa. Lippuja myydään parhaillaan täyttä häkää, kannattaa varata omansa piakkoin. Kaupunginteatterin lastennäytelmät ja -musikaalit ovat traditio jo omasta lapsuudestani ja esikoisen kasvettua olemme käyneet katsomassa jokaisen. Viime kerralla mukaan pääsi myös kuopus ja niin tästä eteenpäinkin, kun on tarpeeksi iso.


Kurkataan vielä nopeasti syksyyn ja laitetaan viimeiseksi vinkiksi jotain, jota tässä huushollissa asustavat kaksi poikalasta odottavat kuin kuuta nousevaa. Loppuvuodesta tulee ensi-iltaan elokuva Kanelia kainaloon Tatu ja Patu ja sitä on luonnollisesti mentävä katsomaan. Ja kuten teattereihin yleensäkin, myös tähän on ilmoittautunut katsojalistalle myös isoäiti.



Kaikki kuvat teattereiden/elokuvan nettisivut.

Muistathan myös arvonnan, johon ehtii vielä tämän päivän ajan osallistua täällä!

perjantai 20. toukokuuta 2016

Äiti tekee etätöitä

Pari viikkoa takaperin laitoin Facebookiin statuspäivityksen, jossa kerroin tekeväni etätöitä. Kerroin olevani aamiaisella kahvilassa ja jatkavani siitä sisustusputiikin kautta kampaajalle. Kehtasin vielä iloita siitä, että elämä on hyvää. Pian kävi selväksi, että pieleen meni, unohdin nimittäin kirjoittaa tietokoneen ja kirjan kulkevan tiiviisti mukana.

Paheksuntaa tippui. Käytin kuulemma etätyöpäivän mahdollisuutta väärin, kun en istunut kahdeksaa tuntia tiukasti sisätiloissa koneen äärellä. Mies huomautti, että eivät ilmeisesti tiedä mitä ja miten minä työkseni teen. Päätin valaista asiaa. En koskaan saanut vastausta asiaa eniten kritisoineelta. Päätin antaa olla, mutta totesin asian olevan oivaa postausmateriaalia tänne blogiin.



En ole koskaan tehnyt niin sanottua normaalia työaikaa. Olen työskennellyt joko osa-aikaisena tai freelancerina ja tehnyt paljon töitä kotona. Lisäksi työni luonne on hyvin poikkeava verrattuna tiukasti työpaikkaan sidottuihin ammatteihin.

Minun työtäni on jo vuosien ajan ollut lukeminen ja kirjoittaminen. Kun luen kirjaa selälläni sohvalla, olen töissä. Kun sen jälkeen annan ajatusten hautua ja teen jotain ihan muuta jonkin aikaa, olen töissä. Kun sen jälkeen tiedän mitä teoksesta haluan sanoa, alan kirjoittaa. Tällä hetkellä olen päätoimenani toimistossa töissä yleensä neljänä päivänä viikossa. Menen töihin yhdeksäksi ja lähden kahdelta ajamaan kohti päiväkotia ja kuopusta. Keskiviikkoisin olen kotona ja teen toista työtäni, eli kirjoitushommia siihen kahteen saakka. 



Luovan työn luonne on erilainen. Olen työskennellyt viimeiset kymmenen vuotta kirjallisella alalla sekatyöläisenä ja kirjoittanut kirja-arvosteluja. Sen lisäksi olen tehnyt paljon muuta, ollut toimistolla laskentatoimen hommissa ja tällä hetkellä jälleen omalla alallani. Siinä missä paikkaan sidottua työtä tehdään tiukasti työpaikalla, voi freelancer-kriitikko iloita esimerkiksi kampaajakäynnistä kesken etätyöpäivän. Työn alla oleva kirja, muistilehtiö ja kynä kun kulkevat helposti laukussa mukana myös sinne kampaajan penkkiin. 

Minua mietityttää eniten se, kuinka paljon yksittäisen ihmisen valinnat ja ratkaisut kanssaeläjiä kiinnostavat ja kirvoittavat heitä kertomaan mielipiteensä asioista kuin asioista. Mitä sitten, vaikka Sirpa vie lapsensa päivähoitoon ollessaan kotona. Mitä sitten, vaikka Annelin etäily tarkoittaa ikiomaa hemmottelupäivää. Mitä sitten, vaikka Senni kävisi nopeasti kaupassa ennen lasten hakemista. Mitä sitten. Se on vain asianosaisille kuuluva asia, heidän selvitettävä, jos siinä jotain selvitettävää on.



Miten on niin vaikea iloita siitä, että jollain on mukavaa elämässään. Ja miten se voi kaivella, vaikka joku toinen seisoisi päällään koko päivän. Minä ajan aina suoraa tietä töistä päiväkodille, sillä viiden tunnin erossaolon jälkeen on jo kova ikävä pientä ihmistä. Sen jälkeen menemme kotiin, jonne ihan pian saapuu koululainen. Tämä sopii meille, menemme yhdessä sitten kauppaan tai mitä asioita nyt hoidettavana onkaan. Joku toinen haluaa hoitaa ne itsekseen. Kolmas on hoitanut asiat työpäivän aikana. Aivan sama, aivan yhtä hyvä.

torstai 19. toukokuuta 2016

TBT# Poikalasten juhlavaatteista

Vuosi sitten pohdin poikien juhlavaatetusta ja aihe on jälleen ajankohtainen näin kevätjuhlien kynnyksellä. 

"Tästä asiasta riittäisi niin paljon sanottavaa alkaen siitä kuinka poikia ei pueta juhlaan yhtä huolella kuin tyttöjä tai kuinka kaupoissa saattaa viidentoista mekon rinnalla roikkua yksi vaivainen kauluspaita ja sekin monsteriauton kuvalla selkämyksessä. Te juttujani lukevat tietänette kyllä miten suuressa arvossa pidän tilanteen mukaista pukeutumista ja mitä ajattelen asiasta. Voisin pitää esitelmän aiheesta "poikakin ansaitsee juhlakengät" ja niinpä taas kerran katsoin uuden Meidän Perhe -lehden juhlavaatejuttua vähän toivottomin mielin.



Ihan sen vaan sanon, että jos oma lapseni yrittäisi lähteä juhliin näissä esitellyissä "juhlatamineissa", nappaisin hihasta kiinni ja kotiin vaihtamaan. Trikoopaita, farkut ja tennarit, siis todellako? Kaupungille tosi jees, mutta edes kaverisynttäreille? Noup, ellei kyseessä ole sitten liikuntasynttärit, tosin sielläkin mennään sitten t-paidoissa ja shortseissa. Välillä tuntuu aivan toivottomalta, kun huomaa olevansa tosi tiukkis näissä pukeutumisasioissa. Kaunis ja juhlava pukeutuminen on sankarin ja hänen juhlansa kunnioittamista ja niin se vain kuopus lähti viikonloppuna kaverisynttäreille päällään kauluspaita ja suoralahkeiset samettihousut. Monestihan näitä perustellaan mukavuudella, että lapsella pitää olla mukavaa päällä. En ole vielä ihan keksinyt miten vaikkapa paidan kaulukset tekevät vaatteesta epämukavan verrattuna kauluksettomaan tai miten suoralahkeiset kangashousut ovat huonommat päällä kuin farkut. Mutta kuten sanoin, tästä voisin kirjoittaa romaanin."

Olen yhä samaa mieltä kuin vuosi sitten ja meillä juhliin puetaan juhlavaatteet. Esikoisen kasvaessaa olen kuitenkin joutunut perustelemaan hänelle useampaan kertaan miksi minä edellytän kaverisynttäreillekin kauluksia enkä anna lähteä koulun joulujuhlaan tavallisessa trikoopaidassa. Olen kertonut, että jokaisella perheellä on omat tapansa toimia ja valitettavasti hän on sattunut syntymään minun lapsekseni. Ihmiset ajattelevat asiasta eri tavalla ja että minä sekä isänsä ajattelemme näin. On tehty myös kompromisseja, eli kaverisynttäreille saa lähteä siistit farkut jalassa, kunhan laittaa pikeepaidan. Eikä juhlavaatetuksen tarvitse olla tylsää, värit tekevät ihmeitä:





P.S. Muista osallistua arvontaan täällä!