tiistai 1. maaliskuuta 2016

Lukulaskurin helmikuu

Toinen kuukausi, vuodesta se lyhyin, on nyt takana ja sitä myöten helmikuun lukulista valmis. Kirjoja tuli luettua yhteensä kahdeksan kappaletta:

Tua Harno: Oranssi maa
Milja Kaunisto: Luxus
Pia Pesonen: Maatuska
Sue Grafton: X
Tuomo Jäntti: Talven hallava hevonen
Tommi Kinnunen: Lopotti
Agatha Christie: Black Coffee
Agatha Christie: The 13 Problems



Tua Harno kirjoittaa äärimmäisen kauniisti ja lunastaa toisella romaanillaan Oranssi maa ensimmäisen asettamat odotukset. Sanna on vasta eronnut ja odottaa lasta entiselle miehelleen. Isänsä painostuksesta hän lähtee pakoon tilannettaan tekemään graduaan maapallon toiselle puolelle. Australialaisessa kaivoskaupungissa elämänmeno on aivan toista kuin missään muualla. Karskien miesten kaupungissa on kuitenkin myös Martti, kaivosmies ja kiertolainen. Lopullinen itsenäistyminen tapahtuu, kun Sanna lähtee retriittivaellukselle autiomaahan. Mielenkiintoisesta lähtöasetelmasta teos kasvaa pikkuhiljaa tiheätunnelmaiseksi trilleriksi, jonka painostava tunnelma pakottaa lukemaan sivun toisensa jälkeen. Mutta kuka kertoisi mikä on muutamassa kohdassa esille tulevan minäkertojan funktio ja kuka se on?

Milja Kauniston Luxus pääsi yllättämään. Luettuani kirjailijan edellisen keskiaikaan sijoittuvan trilogian odotin samanlaista räävitöntä ja rietasta kieltä ja joka kolmannella sivulla toistuvaa sukupuolisuutta. Sanoinkin etten tiedä miksi nappasin kirjan mukaani luettavaksi. Yllätyin kuitenkin positiivisesti. Kaunisto on selkeästi kehittynyt kirjailijana ja uusin teos on ehyempi kokonaisuus kuin edelliset. Ja mikä parasta, nämä historialliseen aikaan sijoittuvat romaanit saavat myös lukijansa hakemaan lisää tietoa tuosta ajasta. Google esiin, hakukenttään Ranskan vallankumous ja muistia verestämään.

Nyt ollaan Ranskan vallankumouksen vuosissa, kun aatelisarvonsa menettänyt Marie-Constance de Boucard, pyövelin oppipoika Isidore Boreal ja pahamaineinen markiisi de Sade kohtaavat ja huomaavat kohtaloidensa kietoutuneen toisiinsa Pariisin parhaassa bordellissa, Maison de Luxessa. Kurjuus, loisto, nälkä, halu, pelastus ja kosto ovat läsnä ylhäisen ja alhaisen kohtaamisessa. Teos on ensimmäinen osa trilogiasta nimeltä Purppuragiljotiini.



Pia Pesosen Maatuska on toinen positiivinen yllättäjä. Irinalla on väljähtynyt avioliitto ja kehitysvammainen tytär. Hän tyhjentää vanhempiensa kuolinpesää ja kärsii pahasta unettomuudesta. Elämä kivihakalaisessa asunnossa on kuin kommunalkassa eläisi. Irinan äiti Tamara on aikoinaan loikannut Neuvostoliitosta Suomeen tavattuaan Irinan isän ja koko Irinan lapsuus on kyllästetty melankolialla. Kirja kertoo vuorotellen Tamaran tarinaa, vuorotellen Irinan. Naisille yhteistä on pako vallitsevasta todellisuudesta johonkin toiseen, joka antaa hetkeksi tunteen elävästä elämästä. Kun kuolinpesän salaisuudet hiljalleen keriytyvät auki yhdessä vaatehuoneesta löytyvän valtavan maatuskakokoelman kanssa, ottaa Irina elämänsä omiin käsiinsä ja matkustaa äitinsä jäljille Pietariin. Hieno esikoinen.



Olen lukenut kaikki Sue Graftonin kirjat ja haluaisin koko aakkossarjan myös hyllyäni koristamaan. En nimittäin muista suurinta osaa alkupään tapauksista, joten voisin aivan hyvin joskus aloittaa koko sarjan alusta. Nyt ollaan päästy kirjaimeen X ja yksityisetsivä Kinsey Millhone on jälleen uuden mysteerin edessä. Koukuttavia nämä ovat, pari työpäivää meni miettiessä milloin pääsen kotiin lukemaan lisää.

Tuomo Jäntin Talven hallava hevonen on sekin esikoinen ja kiinnostava sellainen. Vuonna 2019 Ronin tytär Silja osaa yhtäkkiä nostaa esineitä ilmaan. Kaksikymmentä viisi vuotta aiemmin Ronin äidin miesystävä on kadonnut äkisti. Kolmekymmentäluvulla, niin kylmänä pakkasyönä, että hevonenkin paleltui hengiltä, syntyi Matilda. Jokainen sukupolvi kerii auki isiensä syntejä, jotka toistuvat yhdessä rikkinäisten perheiden kanssa sukupolvesta toiseen. Mistä kaikki oikeastaan alkoi? Erityismaininta kannesta, jonka kuvitus kertaa romaanin kylmyyttä.



Tommi Kinnusen hieno esikoinen on saanut jatkoa. Jälleen ollaan kaukana ylhäällä Selkosten kylässä, missä neljä tietä risteää. Lopotti on kyläpahanen, johon kukaan ei haluaisi tulla yhdistetyksi ja josta nuori polvi hiljalleen valuu etelään. Teoksen ensimmäinen osa vuorottelee Neljäntienristeyksestä tuttujen Lahjan ja Onnin lapsen, sokean Helenan, sekä tämän veljenpojan Tuomaksen välillä. Ulkopuolisuus antaa viitteitä olemassaolostaan, vaikka vielä ollaan kotona. Toisessa osassa kuulumattomuus mihinkään tai kenellekään lyö läpi vahvana. Helena sokeainkoulussa ja myöhemmin ammatissaan pianonvirittäjänä sekä Tuomas opiskelijana ja armeijassa ovat jatkuvasti reunalla, marginaalissa kumpikin omalla tavallaan. Pettymykset yltävät läpi olemisen, maailma on kohtaloissaan julma. 

Jossain sisällä on kuitenkin sisu ja päättäväisyys ponnistaa pois marginaalista. "Ei tänne ole tultu välttelemään" sanoo Helena ja ottaa vastuun oman elämänsä suunnasta. Rakkauden jano hylätyksi tulemisen jälkeen sanelee lukijan yllättävän päätöksen. Kolmas osa sitoo yhdet langat yhteen ja jättää toiset avoimiksi. Lopussa on kuitenkin aina turva. Suku, perhe ja toinen ihminen, joka kannattelee väsynyttä. Lopotti on ehyt romaani. Tuntuu, että Löytövaaran suvun tarina on nyt kerrottu.



Agatha Christien kirjoja keräilen ja kun Pariisissa silmiini osuivat nämä kaksi, ostin ne pois kuljeksimasta. Black Coffee on alunperin näytelmä ja The 13 Problems käsittää valikoiman lyhyitä kertomuksia. Mukavaa ajanvietettä dekkareista pitävälle.

Ja nyt edessä on taas uusi kuukausi ja uudet luettavat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti