Veljesten suhteesta

Kulunut kevät toi mukanaan jonkinlaisen muutoksen esikoisen ja kuopuksen väliseen suhteeseen. En ensin laittanut sitä merkille, sen verran hienovaraisesta muutoksesta on kyse, mutta nyt kesälomalla olen sen huomannut. Yhtäkkiä iso- ja pikkuveljen rooleihin jämähtäneistä lapsista on tullut tasaveroisia kaveruksia.

Supertärkeitä nämä kaksi ovat toisilleen olleet siitä hetkestä alkaen, kun kuopus syntyi. Silti suhde on aina ollut oikein stereotyyppinen isoveljen ja pienemmän välinen, jossa isompi huolehtii pienemmästään ja pienempi ihailee ja jäljittelee isompaansa. Jo pitkään lapset ovat sanoneet olevansa toistensa parhaat ystävät, jotka muuttaavat aikuisina samaan asuntoon, jos eivät saa asua aina äidin ja isän luona. Kolmen vuoden ikäerolla se ystävyys on kuitenkin ollut epätasa-arvoista, sillä isommalla on eri leikit ja kiinnostuksen kohteet kuin pienemmällä. Vaikka totuuden nimissä on sanottava, että hyvin paljon tuo kuopus on sisällä sellaisissa leikeissä, ohjelmissa ja peleissä, joista esikoinen nelivuotiaana ei ollut kuullutkaan. Lienee luonnollista. 

Mutta nyt, nyt jokin on eri tavalla kuin ennen. Kuopuksen kasvaminen jo päälle nelivuotiaaksi on tuonut tasa-arvoa leikkeihin. Kuopus osaa, pystyy ja haluaa leikkiä samoja juttuja kuin veljensäkin, osaa pelata pleikkarilla samoja pelejä ja on fyysisesti kasvanut isommaksi. Heistä on tullut entistä enemmän kaverukset, joiden seura kelpaa kaikenlaiseen toimintaan. En muista milloin olisin enää kuullut esikoisen suusta kuopuksen olevan liian pieni tai ymmärtämätön johonkin. 

Eskarivuoden aikana ja erityisesti nyt ennen koulun alkamista on kavereista tullut todella merkityksellisiä esikoiselle. Kun kaikilla alkaa olla omat puhelimet, kuuluu joka päivä pirinää tai piippausta, kun puhelin soi ja whatsup laulaa ennen kuin treffejä sovitaan joko ulos tai jonkun kotiin. Myös kuopus on alkanut kaivata seuraa ihan eri tavalla kuin ennen ja päiväkotiryhmän kavereita tavataan pihalla tai leikitään jonkun kotona. Meille saa aina tulla, ovet ovat lasten kavereita varten avoinna. Arvostan myös sitä, että tunnen poikien kavereiden vanhemmat sen verran hyvin, että yhteydenpito on avointa ja mutkatonta. 

Ja kun kaverit ylipäänsä ovat alkaneet nousta aiempaa tärkeämmiksi lasten elämässä, on siis myös heidän keskinäinen suhteensa ottanut askeleen kaverillisempaan suuntaan. He ovat toki veljeksinä ihan omalla erityisellä tavallaan läheisiä, mutta sen lisäksi heistä on hyvää vauhtia kasvamassa tiiviisti yhteen hitsautunut kaveripari. Huolehtimisaspekti varmasti säilyy aina jo lasten luonteet huomioiden, mutta toisissaan heillä on rakkaimmat ja tärkeimmät ystävät loppuelämäksi, siitä minulla ei ole epäilystäkään.