perjantai 31. heinäkuuta 2015

Kesäkoti valmistuu: yläkerran ja alakerran aula

Aulasta tuli meidän kirjastohuoneemme. 


Kyseessä on kauttakulkutila, josta pääsee niin yläkertaan, kellariin kuin keittiöön tai olohuoneeseen, joten säilytysfunktio toimii huoneessa hyvin. Hankintojen osalta homma meni kuin keittiössä, sillä uutta on ainoastaan Ikean valaisin. Kirjahyllyt yhdessä puolipyöreän pöydän kanssa ovat meiltä kotoa, matot sukulaisilta ja peili talon edellisiltä omistajilta.


Täällä alkuperäinen lautaseinä on sen verran hyväkuntoinen ja siisti, että se ainoastaan maalattiin. Vain yksi pieni seinänpätkä sai paneeliverhoilun ylleen. Myös katto on ennallaan. 



Näissä kuvissa portaat odottavat vielä maalia pintaansa, mutta portaikon seinät on riisuttu tapeteista ja paneeleista sekä maalattu valkoisiksi. Myös yläaulasta poistettiin kaikki pintakerrokset ja seinät paneloitiin. Katto sai maalin ja kokolattiamatto otettiin pois lattiasta. Tuon lattian kohtaloa mietitään myöhemmin, nyt se saa olla tuollaisena kuin on. Tärkeintä meille on se, että muovi ja muu hengittämätön pintamateriaali on poistettu. Mitään huonekaluja yläkerran aulatilaan ei ainakaan tässä vaiheessa tule, sillä sitä tarvitaan säilytystilaksi siinä vaiheessa, kun yläkerran makuuhuoneiden remontti alkaa. 


Ja ennenhän täällä näytti tältä:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti