Toissapäivänä lähdettiin käymään kesäpaikalla. Kurkkasimme rempan edistymisen ja haimme kotiin työkaluja parin pöydän hiomista ja maalaamista varten. Violetti syreeni oli vihdoin kukassa ja juhannusruusukin kukki. Huomaa, että alkukesä on ollut viileä. Ilahduttavasti myös viidakko, jota myös pihaksi kutsutaan, oli niitetty tärkeimmiltä osin.
Varsinainen määränpäämme oli Sammatti ja siellä kesäteatteriesitys "Mestaritontun seikkailut". Aili Somersalon 1919 kirjoittama, lähes sata vuotta vanha lastenkertomus oli tehty paikallisen teatterin voimin näytelmäksi ja olin bongannut esityksen ihan sattumalta. Tarina, samaten kuin sitä edeltävä "Päivikin satu" on pojille tuttu, sillä sitä on luettu ahkerasti päiväkodissa. Ei vähiten siksi, että päiväkodin ryhmien nimet on poimittu Somersalon tarinasta.
Samalla lipulla pääsi tutustumaan varsinaiseen kulttuurikohteeseen, eli Elias Lönnrotin syntymäkotiin Paikkarin torppaan.
Sitten oli aika mennä katsomoon ja odotella näytelmän alkamista. Esitys upposikin lapsiin täydellisesti ja he seurasivat molemmat puoliajat hiiskumatta paikoillaan, niin jännittävä näytelmä oli. Me aikuiset nautimme, kun lapset pitivät, mutta ei tuo ehkä laadullisesti maailman parasta teatteria ollut. Toki budjetti on varmasti harrastelijateatterissa pieni, mutta sitä suurempi ongelma oli kuitenkin täydellinen ylinäytteleminen monen hahmon osalta. All in all, oli silti kiva käydä, sillä kesäteatteri kuuluu Suomen suveen yhtä oleellisesti kuin sade tai hyttyset.
Ja ne hyttyset, ne tekivät täsmäiskun allekirjoittaneen nilkkoihin sen parin tunnin istumisen aikana. Tästä se raapiminen alkaa loppuakseen joskus syyskuulla, olen valitettavasti itikoiden herkkuruokaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti