tiistai 20. tammikuuta 2015

Kevään sävyjä

Hyvin nopeasti loppiaisen jälkeen kaikki tummat värisävyt alkavat tuntua armottoman tunkkaisilta ja epäkiinnostavilta. Katse on käännetty kevääseen ja mieli halajaa ruohonvihreää ja heleitä sävyjä. Kaikki kevyt ja raikas tuntuu houkuttelevan, oli kyseessä sitten ruoka tai kodin sisustus.


Luin uutta Dekoa ja huomasin saman, mitä ihania pieniä sisustusyksityiskohtia lehti onkaan täynnä. Pastellit houkuttelevat ja tekisi mieli hankkia yhtä sun toista, vaikka kodin sisustukseen ei mitään tarvitakaan. Onneksi on olemassa sohvatyynyihin vaihdettavat päälliset ja leikkokukkien herkulliset sävyt. Ja nyt myös Hayn mintunvihreä kynä työpöydällä. Ostimme siskolleni samanlaisen vaaleanpunaisena enkä voinut vastustaa tätä mintun sävyä itselleni.


Toisekseen haluaisin aivan kamalasti tuon lehdessäkin esitellyn Tine K.n raidallisen marokkolaisvaasin. Ei sille paikkaa ole, mutta haluanpa kuitenkin, olen halunnut jo vuoden pari. Maailman perinteisen vaasimuoto ja mustavalkoiset raidat, osui ja upposi.


Keväiset ovat myös nämä vaaleanpunaiset tulppaanit ja niiden kaverina esikoisen synttärilahjaksi saama Ferm Livingin puuvillaviltti. Kuosi ilahduttaa äidinkin silmää suuresti siinä missä peitto lämmittää lasta.




Pastellisävyjen myötä toivotetaan tervetulleeksi myös minuutti minuutilta lisääntyvä valo ja se hetki, kun tajuaa auringon jälleen lämmittävän. Ei ihan vielä, mutta aikaisemmin kuin huomaammekaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti