lauantai 10. tammikuuta 2015

Huivihommia

Jätin itse itselleni ostamani huivin odottamaan aina jouluaattoon saakka. Poikien avatessa omia lahjojaan avasin kauniin paketin ja otin silkkipaperin sisältä esiin huivin. 





On ollut muuten ahkerassa käytössä niin työssä kuin vapaallakin jo nyt. Huippuhyvä ostos ja klassikkokuosi yhdistettynä yhtä klassisiin täpliin. Kooltaan kiva kietaistavaksi kerran kaulan ympäri.




Myös sisko lahjoi huivilla, hänen paketistaan paljastui Becksöndergaardin villahuivi. Jos edellinen on ohut ja pieni, on tässä sitten muhkeutta vaikka muille jakaa. Tummansiniset ja haalean roosat raidat vuorottelevat kuosina ja myös tämä on ollut päivittäisessä käytössä. Tykkään todella paljon!


Mutta ei se tähän jäänyt. Onnistuin puolivahingossa pilaamaan toisen paljon käyttämäni Becksöndergaardin harmaan huivin tunkemalla sen pesukoneeseen. Tiedätthän, kun nopeasti toimii viitsimättä kurkata pesuohjetta ja tätä rataa. Ajattelin, että täytyyhän sen nyt hienopesua kestää. Väärin ajateltu ja nyt silkkivillainen huivi on pinnaltaan selvästi normaalia pörröisempi. Ei se onneksi käyttökelvoton ole ja esimerkiksi reissuilla hyvä, kun ei yhtään tarvitse varoa. Silti harmitti ja kun löysin Becksöndergaardia puoleen hintaan, ostin. Tämä tummanharmaa silkkivillahuivi vaaleamman harmailla tähdillä on tulossa kotiin.

Kuva: pastpresent.fi





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti