tiistai 28. lokakuuta 2014

Neljäs päivä - eläimiä ja lisää ostoksia

Viimeisen kokonaisen päivän aamuna meillä oli paha dilemma ratkottavanamme. Menisimmekö Toweriin kierrokselle vai olisiko määränpäämme London Zoo erilaisine eläimineen. Pohdimme asiaa pitkään, mutta lopulta päädyimme lähtemään eläimien luo. Kuopus taisi olla tapahtumantäyteisestä matkasta jo tässä vaiheessa uuvuksissa, sillä pienet välipäikkärit maittoivat heti aamupalan jälkeen. 


Sillä aikaa kun pienin koisasi, kävivät mies ja esikoinen kurkkaamassa ensimmäisiä eläimiä, ainakin kaloja olivat katselleet. Sopivasti gorillavaltakunnan kohdalla havahtui myös nukkuja ja pääsimme ihmettelemään eläimiä kaikki yhdessä. Minä tykkään tästä Lontoon eläintarhasta kovasti. Siellä näkee hyvinkin erilaisia ja eksoottisia lajeja ja siellä työskennellään eläinten hyväksi aktiivisesti. Lisäksi se on kooltaan hyvin sopiva, ei liian iso tai pieni.



Gorillan jälkeen vuorossa oli päiväunilla oleva tiikeri, joka innosti pienet katselijat hiipimään tiikerien lailla.





Myös leijonat olivat laiskalla tuulella ja tyytyivät katselemaan makuultaan ympärilleen. Mangustiaitauksen keskelle puolestaan ilmestyi yhtäkkiä pieni tuttu naama ja sen jälkeen toinen!




Pingviinialtaalle saavuimme sopivasti juuri, kun ruokinta oli alkamassa. Istuimme poikien kanssa katsomoon ja seurasimme ruokintaa toisen hoitajan kertoessa eläimistä. Pingviinit ovat omia suosikkejani näistä eläintarhan eläimistä ja viivyimme ihastelemassa niitä pitkään. Muodonmuutos kömpelöistä köpöttelijöistä virtaviivaisiksi vauhtiuimareiksi on uskomaton!








Paljon muutakin katselimme, mutta seuraavat kuvat ovat tarhan toiselta puolelta Afrikan eläinten osastolta. 


Näitä eläimiä oli kuopus odottanut eniten ja siinä ne nyt vihdoin olivat, kirahvit.




Peek-a-boo!




Myös pieni virtahepo oli matkalla uimaan, mutta seeprat eivät paljon katsojista piitanneet. 



Lopuksi Australian osastolta bongasimme vielä eniten rennon kengurun ikinä. 


Eläintarhasta lähdimme kävelemään takaisinpäin Regent's Parkin halki. Olimme koko porukka nälkäkuoleman partaalla ja onneksi puiston keskeltä löytynyt ravintola pelasti nälkäiset taas elämään. Söimme ulkona ja jatkoimme matkaa Marylebone High Streetiä pitkin Marylebonen halki lopullisena määränpäänämme Oxford Street ja Selfridges-tavaratalo.



Oli siis aika tehdä viimeinen tehoisku shoppailun saralla ja kiersimme leluosaston, jouluosaston, kenkäosaston ja niin edelleen. Sitä ennen piti kuitenkin vielä vähän ravita ruumista ja sielua jätskin ja smoothien voimin. 



Kun lopulta pääsimme jalat särkevinä takaisin hotellille, emme kukaan jaksaneet ajatellakaan sieltä poistumista enää ennen aamua ja kotiinlähtöä. Ei siis muuta kuin soitto huonepalveluun ja puoli tuntia myöhemmin söimme iltapalaa katsellen samalla televisiota. Laitoimme tavarat kasaan ja herätyksen soimaan, seuraavana aamuna pitäisi jälleen aamun alkajaisiksi lähteä metron ja junan voimin kohti Gatwickin kenttää ja sitä myöten kotiin. 


Äitini kysyi myöhemmin mieheltä, että voisiko hän muuttaa Lontooseen, jos työt olisivat siellä. Ajattelin mielessäni, että kyllä vaan jo ennen kuin kuulin miehen vastaavan samalla tavalla. Lempparikaupunki, no can do. 


2 kommenttia:

  1. Harvemmin olen kommentoinut tätä blogiasi (ehken koskaan), mutta pakko kertoa, että vitsit kun tuli hyvä mieli tätä lukiessa! Teillä taisi olla ihana, tapahtumarikas loma ja toi kuva teiän pikkukundeista sai hymyn huulille! -Sini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun jätit nyt viestin. :) Meillä oli tosi mukava loma, kun pääsin itse siitä alun stressauksesta eroon. ;)

      Poista