Mutta aloitetaanpa alusta. Maanantain ja tiistain välisenä yönä esikoinen nappasi vakiotautinsa kurkunpääntulehduksen. Muodon vuoksi kokeiltiin jälleen parveketta ja kylmää ilmaa, mutta viideltä aamuyöllä olimme jo Lastenklinikalla ja potilastiedoista kurkattiin tämän olevan aika mones käynti samoissa merkeissä. Nopsaan saimme avun, lapselle ensin maskin kautta adrenaliinia ja perään kortisonitabletit. Kipulääkettä ja happea, eli perussetti. Kellon ylittäessä seitsemän pyysin lääkäriä kuittaamaan meidät ulos, sillä mies oli lähdössä puolen tunnin kuluttua työmatkalle ja kuopus oli kotona. Ei siis muuta kuin kotiin, mies matkaan, itselle nopea hampaiden harjaus ja vaatteiden vaihto ja taas eteenpäin. Onneksi mies oli laittanut kuopuksen päiväkotikuntoon ja ihana ystävä otti esikoisen toipumaan luokseen, olin hieman jo ajatellut meidän olevan totaalisessa pulassa sinä tiistaina.
Oli nimittäin lakko. Minun vanhempieni olisi ollut ihan turha yrittää Tuusulanväylän ja Kehän ruuhkissa ajaa meille potilasta hoitamaan, olisimme kaikki myöhästyneet varmasti. Miehen oli lähdettävä ja minä olin ollut edellisen viikon sairauslomalla. Onneksi ystävä pelasti ja esikoinen pääsi viettämään mukavaa päivää samanikäisen kaverinsa kanssa. Kahdeksalta olin vienyt molemmat lapset ja tuumin tyytyväisenä, että tunnissa ehtisin varmasti töihin. Kyllä vaan, olin siellä kaksikymmentä minuuttia myöhemmin. Ei ruuhkan häivää niillä teillä, joita itse käytän. Muutenkin lakko taisi mennä ohitse ennakoitua pienemmin haitoin, mutta toki siihen oli varauduttava kunnolla. Kuopuskin oli ihan tyytyväinen syötyään päiväkodissa etupäässä kuivia muroja.
Keskiviikkona alkoi sitten sairastaminen ihan todella. Hain kotiin kovassa kuumeessa olevan esikoisen, joka on siitä saakka ollut isänsä hoitamana kotona potemassa. Olimmehan me kaksi päivää koko perhe terveinä tässä välissä. Mies kotiutui tuolloin illalla ja pystyi onneksi tekemään eilisen ja tämän päivän kotoa käsin. Kuopus on ollut hoidossa, mies puhunut lähinnä työpuheluita ja osallistunut kokouksiin esikoisen levätessä. Minä olen yrittänyt opetella vielä lisää uusia asioita ja aika kiva fiilis jäi sen osalta tästä viikosta. Kyllä se tästä, vaikka koeajalla tietysti vielä ollaan. Jatkoa ajatellen selvitimme valmiiksi miehen työhön kuuluvan sairaan lapsen hoitopalvelun ja Väestöliiton kautta saadaan jatkossa hoitaja kotiin pojille. Helpottaa arkea etenkin, kun pojat ovat jo näinkin isoja ja raaskin jättää heidät hoitajan huomiin. Esikoinen on nyt jo hieman parempivointinen, mutta kuopuksella on sellainen maailmanlopun yskä, että kohta on pakko lähteä näytille. Kolmas viikko yskimistä pyörähtää käyntiin. Minä yskin myös sen verran kamalasti kaikki yöt, että päädyin ottamaan kortisonit käyttöön astmaoireiden helpottamiseksi ja keuhkojen parantamiseksi. Ei paras juttu, mutta toivottavasti toimiva.
Keskiviikkona meillä piti alunperin olla ohjelmassa esikoisen allergia- ja astmatestit Mehiläisessä, mutta tuota juoksua Hesperian puistossa on nyt siirretty viikolla olettaen, että ensi viikolla lapsi on terve. Harrastuksissa ei olla käyty ja eilenkin oli pakko ottaa pienet nokoset, niin flunssainen oli olo. Tänään olin ajamassa pois töistä esikoisen Leops-keskusteluun, kun tajusin unohtaneeni kuopuksen kokonaan. En ollut muistanut sanoa pikkutyypin ryhmään tästä keskustelusta ja siitä, voisiko lapsi olla hieman normaalia pidempään hoidossa ulkoilemassa. Koska henkilökunta oli mitoitettu minimiin otin kuopuksen mukaani, ajoin kotiin viemään hänet ja sen jälkeen takaisin päiväkodille keskusteluun. Sieltä vielä postin kautta kotiin ja istun onnellisena sohvalla ulkona riehuvaa tuulta kuunnellen, samppanjaa lasissa. Onneksi olin kaukaa viisas ja laitoin jo aikaa sitten pullon lemppariani kylmään odottamaan sitä hetkeä, kun tekisi mieli juoda lasi tai kaksi. Kerrottakoon nyt vielä kuriositeettina, että saatuani karjuvan kuopuksen aamulla hoitoon lähdin tyynesti ajamaan väärään suuntaan vanhaa työpaikkaani kohti. Onneksi tajusin jo Länsiväylällä ja sain käännyttyä takaisin kohti keskustaa ennen Kehää. Työpaikalla ensimmäiseksi repesivät sukkahousut oikein kunnolla. Se oli siinä vaiheessa hädin tuskin toteamisen arvoinen asia.
Perheeni miehet puolestaan ovat linnoittautuneet yhdelle sohvalle katsomaan...arvatkaapa mitä?
Mitäpä meille muuta. No ainakin keittiön pöydällä kasvaa nykyisin jotain vihreää, kun huomasin ettei täällä ole yhtään viherkasvia. Saa nyt nähdä kuinka kauan tuo vehka tai joku sen sukulainen meillä elää. Yleensä kaikelle vihreälle on tupannut käydä hieman huonosti hoidossani.
Olin yhtenä iltana suihkussa miehen laittaessa samalla pyykkejä ja kun tulimme takaisin olohuoneeseen odotti meitä tämä näky. Esikoinen oli kattanut vanhemmille iltapalaa.
Viikonloppuna meillä on ohjelmassa toipumista, rentoilua, ehkäpä ulkoilua ja futista esikoisen voinnin mukaan, miehen golfkierrosta, Vain elämää -jakson katsomista lasten ollessa ajoissa nukkumassa sekä Leijonakuningas-leffan katsominen. Olen vähän miettinyt josko veisin esikoisen katsomaan musikaalia ensi kuun Lontoon-reissullamme, mutta ensin pitää varmistua siitä ettei tarina ole lapselle liian pelottava. Näytin vähän trailereita jo netistä, mutta pitää vielä tutustua elokuvaan kunnolla. Sen jälkeen tehdään päätöksiä, tosi kiva olisi kyllä mennä. Elämys varmasti!
Niin se leffa, no tietysti vanha kunnon Star Wars. Aivopesu isän lemppariin on siis alkanut!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti