keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Lastenkutsut

Tämän blogin lukijoille on varmasti jo käynyt selväksi, että rakastan juhlien järjestämistä eivätkä lastenjuhlat ole poikkeus. Minusta on ristiäisistä saakka ollut ihanaa ja erittäin mieluista järjestää pallopäilleni mahtavia synttärikutsuja. Kun syksy jälleen kolkuttelee ovelle, käänsimme poikien kanssa katseet tuleviin syntymäpäiviin ja niiden tämänkertaisiin teemoihin. Sitä ennen kuitenkin katsaus aiempien vuosien kutsuihin.

Esikoisen ensimmäistä syntymäpäivää juhlittiin ihan vaan "teemalla" lapseni täyttää yhden vuoden. Tilasimme maitoallergiselle sankarille oman kakun Ekbergiltä, että hän pääsi maistamaan makeaa ensimmäistä kertaa. 




Lapsi täytti kaksi ja sai auto-teemaiset syntymäpäivät. Mies haki  Ilmapallokeskuksesta ilmapalloja ja minä askartelin ensimmäisen ja todennäköisesti viimeisen kerran kutsukortit vieraille. Kukkien lisäksi tilasimme mahtavan kakun synttäripojallemme. 





Kolmevuotissynttärit olivat erityiset sen vuoksi, että juhlimassa oli mukana myös kuukauden ikäinen pikkuveli. Ensimmäistä kertaa esikoisella oli myös selkeä toive juhlateemasta, ehdottomasti ipanan suosikki Salama McQueen sen olisi oltava. Selvä homma! Värikkäitä kukkia, lapsen koristelema pöytä ja ilmapalloja. Ja tietenkin jälleen kakku. 





Nelivuotisjuhlissa oltiin viidakossa. Nämä olivat myös ensimmäiset juhlat, joihin kutsuttiin sukulaisten, kummien ja ystäväperheiden lisäksi omana kertanaan lapsen päiväkotikavereita. Kakku oli huikein ikinä!







Viisivuotiaalla oli jälleen selkeä toive juhliensa aiheesta. Sillä kertaa juhlittiin sankareiden maailmassa, kun Rautamies, Kapteeni Amerikka, Hulk ja muut olivat lapsen mielestä mahtavia. 




Ja nämä viimeisimmät syntymäpäivät te olettekin täällä nähneet. Teemana legot ja vuosia täynnä kuusi. 







Kuopuksen ensimmäiset syntymäpäivät ehdittiin viettää vielä vanhassa kodissamme. Kuten esikoisella, myös kuopuksen ensimmäisissä juhlissa ei mitään erityistä teemaa löytynyt. Tosin kuriositeettina voin kertoa, että tilasin pallokuvioiset ilmpallot ja servietit Australiasta. Ei lähempää löytynyt. 




2-vuotiasta kuopusta juhlittiin sirkussynttäreillä. Viirinauha koristaa nykyään lapsen huonetta. 





Ja viimeksi meillä oli kolmevuotiaan kestit Vaahteramäen Eemelin tyyliin, ehkä osuvin teema ikinä. Näiden juhlien kukka-asetelma on suosikkini kaikista, hankin aina juhliin kukat joko floristilta tai sitten erilaisia kimppuja itse yhdistelemällä. Nämä olivat aivan nappivalinta.





Haluaisin kovasti järjestää kuopukselle joulukuussa huvipuistoteemaiset syntymäpäiväjuhlat, näin ihania kattaustarvikkeita eräässä verkkokaupassa. Nämä ovat lisäksi ensimmäiset juhlat, joita lapsi saa viettää myös päiväkotikavereidensa kera, kutsulista on jo valmiina näin hyvissä ajoin syyskuussa. Hän toivoo kolmea kaveria tulevaksi ja se sopii minulle enemmän kuin hyvin. 

Mutta siitä teemasta. Ajattelin, että huvipuisto olisi nimenomaan minun valintani, mutta lapset tykkäisivät varmasti enemmän jostain hurjemmasta. Niinpä pienen googlailun jälkeen päädyin ehdottamaan kuopukselle merirosvosynttäreitä ja esikoiselle kuukautta myöhemmin teemaksi ritareita. Pikkutyypeillä oli kuitenkin selvät sävelet ja homma hallussa. Merirosvot ja ritarit on blääh, ihan lällyä. Kuopus haluaa ehdottomasti suosikkisupersankarinsa innoittamat Batman-synttärit ja esikoinen yhtä lailla pinnalla olevat Star Wars -teemaiset kutsut. 

Haaste vastaanotettu. 




3 kommenttia:

  1. Voitko linkata käyttämiäsi askartelu/lastenjuhlanettikauppoja? Olisi iso apu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin muistella mistä kaikista nettikaupoista olenkaan tilannut, tässä listaa: www.decorahouse.com, juhlamaailma.fi, confetti.fi, bakeandparty.com, sekä tietysti etsy.com ja amazon, joista löytyy valtavasti tuotteita. Amazonista olen käyttänyt yleensä englannin versiota, että ei tule tulleja. :)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista