sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Onko lasten kanssa lomaa?

Kesäkuun ensimmäisellä viikolla Helsingin Sanomista löytyi artikkeli lasten kesälomista ja hoidon järjestämisestä kesäaikaan. Kuuma peruna, joka puhuttaa vuosi toisensa jälkeen ja saa vanhemmat raapimaan päätään ratkaisuja etsiessään. Mitä tehdä, kun vanhempien loma kestää yleensä neljä viikkoa siinä missä lasten reilusti enemmän. Päiväkoti-ikäisen kanssa on vielä helppoa, onhan kunnallisessa päivähoidossa kesäpäivystys. Mutta mitä tehdä koululaisen kanssa, joka lomailee kymmenen viikkoa eikä vielä pärjää yksin päivisin?



Kesäloman hoitokuvioiden sumpliminen alkaa jo aikaisin keväällä, kun päivähoitokyselyt tupsahtavat sähköposteihin ja omat lomat pitäisi ilmoittaa töihin. Meillä on tässä vaiheessa vielä helppoa. Kumpikaan lapsista ei ole koulussa ja päiväkoti on sulkukesinäkin auki vielä juhannuksen jälkeisen viikon ennen kuin menee kiinni heinäkuun ajaksi. Tämän lisäksi mies on aina ollut sellaisessa työssä, jossa loman ajankohta on lähinnä ilmoitusasia ja nykyisessä paikassa kesälomaakin on viisi viikkoa. Lisätään yhtälöön minun osa-aikainen työni, jota teen juuri perheen hyvinvoinnin varmistamiseksi ja meillä ei ole hätäpäivää, vielä. Olemme onnekkaita, aloitamme aina lomamme lasten kanssa juhannukselta ja jatkamme ainakin päiväkodin kiinniolon ajan. Minä nimittäin en missään tapauksessa halua laittaa lapsiani varahoitoon. 


Mutta mitä sitten, kun esikoinen menee kouluun ja kesäloma alkaa heti kesäkuun alusta? Jotkut vanhemmat päätyvät pitämään lomansa peräkkäin, näin jää parhaimmillaan vain pari viikkoa hoitoa sumplittavaksi. Toiset taas arvostavat eniten perheen keskeistä lomaa ja hoitavat kesäkuun erilaisin järjestelyin leirien ja sukulaisten avulla. Isovanhemmat tulevat apuun lähes jokaisessa tuntemassani perheessä, kun hoitoapua kaivataan. 

Minäkin arvostan perheen yhteistä lomaa. Vielä enemmän arvostan kuitenkin lasteni mahdollisuutta pitkään kesälomaan. Ja sillä tavoinhan minäkin olen ura-asiani järjestänyt ja laittanut lasten hyvinvoinnin omien urapyrkimysteni edelle. Minä joustan, jotta kolme- ja kuusivuotiaiden ei tarvitse. Ei tämä mikään aukoton ratkaisu tietenkään ole ja tarkoittaa sekä uran että ansiotulojen osalta hieman vähempää. Mutta jos nämä asiat laitetaan minun vaakakuppiini, on asia harvinaisen helppo ja uskon sen kantavan lapsiani pitkälle sen turvallisuudentunteen kautta, jota heille välitän. Että ennen mitään muuta minä ajattelen heidän parastaan ja myös toimin sen mukaisesti mihin uskon. Olen monta kertaa todennut, että olen paras äiti silloin, kun voin tehdä myös jotain omaa eikä minusta olisi täyspäiväiseksi kotiäidiksi. Mutta tässä elämänvaiheessa kaksi uraa, kahdet pitkät päivät ja kaksi väsynyttä, arkeen uupunutta vanhempaa ei taatusti ole lapsille parasta.

Olemme puhuneet miehen kanssa kouluajasta jo etukäteen, vaikka vielä ensi kesänä pääsemme helpolla lasten voidessa olla päivähoidossa kesäkuun ajan. Sen sijaan olen kuullut monelta alan ammattilaiselta, että kun kerran päiväkodista ja eskarista lähtee, ei sinne enää kannattaisi palata. On siis ensiarvoisen tärkeää, että ensi vuoden kesänä lapsi voi lomailla aina koulun alkuun saakka eikä joudu kerran isona eskarilaisena todistuksen saatuaan ja päiväkotimaailmasta lähdettyään palaamaan pienten joukkoon ja sitten vasta lähtemään koulutielle. 

Mutta aikanaan meilläkin on se tilanne kohdalla, että esikoinen on päättänyt ensimmäisen luokan ja kesälomaa edessä kymmenen viikkoa. Kuopus on vielä tuolloin päivähoidossa ja minun vanhempani, ne ainoat arjessamme mukana olevat, ovat jo nyt luvanneet auttaa esikoisen hoidossa tuolloin. Ei se silti tarkoita sitä, että me kippaisimme ipanan isovanhempiensa huollettavaksi viikko toisensa jälkeen. Kuulun niihin vanhempiin, joiden mielestä lapsen ja isovanhemman suhde pitää perustua vapaaehtoiseen yhdessäoloon, ei siihen että vanhemmat väsyttävät omat vanhempansa hoitoapua vaatiessaan. Missään nimessä en siis aio velvoittaa heitä mihinkään, mutta jokaisesta apupäivästä olemme iloisia. Yksi vaihtoehto on päiväleirit, jossa saattaa olla kavereitakin ja aiheena jokin mielenkiinnon kohde tai harrastus. Mikäpä siinä, jos lapsi itse niin haluaa.

Todennäköisimmin me kuitenkin palkkaamme pojillemme hoitajan. Olen siinä toivossa ja uskossa, että täältä lähitienoilta löytyy kyllä joku mukava ja pätevä lukiolainen, joka haluaa ansaita hieman kesärahoja katsomalla poikien perään muutaman tunnin päivässä. Viedä puistoon, antaa lounasta ja laittaa vaikka dvd:n pyörimään ennen kuin minä jo tulenkin kotiin. Ja jos tarve on, porrastetaan miehen kanssa lomiamme sopivasti. Me aikuiset kyllä pärjäämme, lasten pitää saada lomailla. 


Sitten päästäänkin siihen varsinaiseen minua ihmetyttäneeseen asiaan tässä keskustelussa. Alkuun linkkaamassani artikkelissa esiintyy perhe, jossa on kaksi kouluikäistä lasta ja vauva. Kuvatekstissä perheen äiti, vauvan kanssa kotona oleva kymmenen- ja kahdeksanvuotiaiden lasten äiti toteaa, että "ei tätä lomaksi voi sanoa" ja puhuu tarvittavista hoitojärjestelyistä kattamaan lasten kesälomaa. Olin jutun luettuani vilpittömän hämmentynyt. Kysyin jopa asiasta Facebookissa ja sain vastauksia moneen suuntaan. Toiset ymmärsivät ihmetykseni, toiset komppasivat jutun äitiä. En ymmärtänyt, enkä ymmärrä vieläkään, miksi äiti ja kaikki kolme lasta eivät tee asioita yhdessä tai mistä moinen negatiivisuus, jota toiset kutsuvat realistisuudeksi kumpuaa.

Uskon ja ymmärrän, että vanhemmat lapset tarvitsevat erilaista tekemistä kuin mitä äidillä ja vauvalla on tarjota. Uskon ja ymmärrän, että tällöin erilaiset harrastusleirit ovat tarpeen, samoin luonnollisesti kavereiden kanssa ollaan paljon ja äidin sekä vauvan kanssa oleilu käy helposti tylsäksi. Mutta tuota äitiä en ymmärrä, jos hän todella oli sitä mieltä ettei lasten ollessa kotona ole lomaa. En, vaikka miten päin asiaa pyörittelen. Ja minä olen kuitenkin niitä äitejä, jotka ovat onnellisia päivähoidosta ja ollessani kuopuksen kanssa äitiyslomalla ja hoitovapaalla kävi esikoinen kahdesta kolmeen päivää viikossa yhä hoidossa, kuusi tuntia päivässä. Kolikon toinen puoli taas on se, että esikoinen jäi heti kuopuksen synnyttyä kanssamme kuukaudeksi kotiin, aivan kuten mieskin, emmekä edes harkinneet hänen viemistään päiväkotiin tuolloin. Sen sijaan opettelimme elämään nelihenkisenä perheenä. Puolesta ja vastaan, mielipiteitä on kaikilla.


Otsikon kysymys on itselleni absurdi. Oma äitini jäi aina kymmenen viikon kesälomalle koulujen loppuessa ja muistan yhä miten hauskaa oli sinä päivänä, kun kävimme ensin opettajainhuoneessa syömässä kakkua, sitten ravintolassa ja monesti vielä ostimme karkkeja kirjaston kulman kioskista. Tiedossa oli monta viikkoa yhdessä, kun äiti oli kotona ja me myös. Emme me siskoni kanssa kaivanneet mitään erikoisempaa tekemistä vanhempinakaan, hyvin kotikeskeisiä taisimme kaikki olla. No, olin ensi kerran poissa kotoa pidempään rippileirillä ja valvoin koko ensimmäisen yön miettien, että onpa kamalaa. Että siitä vähän perspektiiviä aiheeseen.

Ehkä minä siis näen pojissani tuttuja piirteitä itsestäni ja lapsuudenkodistani. Esikoinen pohti monena päivänä ennen lomaa, että kivointa on saada olla yökkärissä sohvalla aamulla, kun ei tarvitsekaan lähteä minnekään. Vastaukseni on siis kyllä, lasten kanssa on ehdottomasti lomaa. Hyvin erilaista lomaa kuin kahdella aikuisella tai yksin. Välillä rasittavaa, välillä helppoa, välillä kiukkuista ja välillä leppoisaa. Elämää. 

Ehkä joku toinen, sellainen joka on tottunut runsaaseen lastenhoitoapuun ja vaikkapa viikottaisten yökyläilyjen mahdollistamaan omaan tai parisuhdeaikaan, ajattelee toisin. Ehkä joku kokee tarvitsevansa ihan ikiomaa lomailua, sellaista jota lasten kanssa ei voi olla. Minä puolestani sanon, luettuani jälleen pari tuntia tässä sohvalla kirjaa, että minulle parasta on koko perheen yhdessäolo. Ei meidän tarvitse mitään erikoissta tehdä, kunhan olemme kaikki kotona. Se on lomaa parhaimmillaan, että kenelläkään ei ole kiire minnekään. Ja silloin myös pienet irtiotot, parin tunnin omat shoppailuretket tai yhden iltapäivän terassikierros miehen kanssa riittävät. 

Koska meitä on nyt neljä, ei yhtä tai kahta. Ja kaikki me neljä tarvitsemme ja ansaitsemme kunnon loman. Siitä olen superiloinen, että meille se tarkoittaa ennen muuta aikaa yhdessä.



lauantai 28. kesäkuuta 2014

Lomalaiset vol. 2

Ihanat pari päivää takana! Eilen alkoi loma myös miehellä. Seuraavat viitisen viikkoa vapaalla, kalentereissa vain muutamia merkintöjä. Tehdään mitä mieleen tulee. Tai ei tehdä. Ihan miten huvittaa!



Eilen luin pitkän tovin romaania parvekkeen sohvalla, oli todellinen kesäfiilis lasten leikkiessä ja auringon alkaessa paistaa. Haettiin varastosta lasten pahvinen leikkimökki ja siellä ne ovat viihtyneet.




Illan ohjelmassa oli kynsien lakkausta, pari lasillista jääkylmää Chardonnayta sekä yksi jakso Ylikomisario Morsea. Tuo Essien kirsikanpunainen "Style Hunter" -sävy on muuten tämän hetken ykkössuosikkini. Tosi kiva kesävarpaisiin!





Tänään lähdettiin kaupungille juuri sopivasti niin, että ehdittiin nähdä vähän Pride-kulkuetta ja kertoa lapsille tasa-arvoisen avioliittolain tärkeydestä. Mies halusi ostaa lapsille lisää Legoja ja Stockalta siirryttiin Santa Fe:hen syömään. 




Kirjakaupan kautta kotiin ja iltapäivä lukiessa ja legoja rakennellessa. Kohta jalkapalloa ja toiset pari lasia sitä eilistä viiniä. 

Näitä päiviä lisää!




perjantai 27. kesäkuuta 2014

Reissuriippuvaiset

Juteltiin eilen miehen kanssa autossa, että tulisikohan syksyn Hulluille Päiville edullisia lentoja toivomiimme kohteisiin. Täytämme molemmat ensi vuonna 35 vuotta ja sen kunniaksi olisi kiva lähteä jonnekin reissuun. Kolmekymppisten kunniaksi skippasimme juhlat ja kävimme ensin kahdestaan Nykissä ja myöhemmin vuokrasimme vielä perheen kanssa talon Rooman liepeiltä Italiasta. Silloin matkustelu tuntui hyvältä tavalta juhlistaa pyöreitä vuosia.



Nyt pohdituttaa moni asia. Matkustaminen on kalliimpaa, kun mukana reissaa kaksi lasta. Ja pitäisikö kuitenkin järjestää tällä kertaa juhlat ystäville, kun häistäkin on kulunut sopivasti täysi kymppi vuosia. Lisäksi olemme kahden viime vuoden aikana käyneet vaikka ja missä, joten akuuttia reissukuumetta ei ehkä ole.



Paitsi että on. Esikoinen kuunteli pohdintaamme takapenkiltä ja liittyi mukaan keskusteluun. Mallorcan uimalomaa odottavat niin esikoinen kuin kuopuskin kovasti ja kuukauden kuluttua se jo koittaa. Esikoinen jutteli myös syksyn matkasta Lontooseen ja kertoi perään, että seuraavaksi pitäisi mennä sinne kaupunkiin, jossa heitetään kolikko suihkulähteeseen. Jo pari vuotta ipana on toivonut pääsevänsä Pariisiin, aina sen jälkeen, kun sai lahjaksi kirjan "Gekko, Puupponen ja suloinen Rose". Pitäisi kuulemma nähdä se Mona Lisa ja päästä joelle. 



Olemme siis onnistuneesti tartuttaneet matkustuskärpäsen myös jälkikasvuumme. Esikoinen on reissannut kanssamme Yhdysvaltoihin saakka, kun kuopuksen pisin reissu on keväinen Dubai. Lupasin matkata lapsen kanssa Roomaan sitten, kun aikanaan koulussa alkaa historian opiskelu ja kerroin kaikista niistä paikoista, joita ikuisesta kaupungista löytyy. Pariisi? Miksipäs ei. Ja mitä kaikkia ihania kohteita maailma onkaan pullollaan ja miten minä odotankaan, että saan kertoa lapsilleni niistä ja kaupunkien nähtävyyksistä. Että reissuriippuvaisia ollaan, niin vanhemmat kuin lapsetkin, ei voi mitään.



Viime vuonna olimme Tukholmassa, Dubrovnikissa ja Saksassa, joiden lisäksi minä myös Amsterdamissa. Tälle vuodelle plakkarissa on Dubai, miehen kanssa käyty pyrähdys Tukholmassa, tiedossa Mallorca sekä vielä syyslomalla Lontoo. Luin juuri lääkärin odotushuoneessa melko uutta Anna-lehteä, jossa entinen missi kertoi ettei voisi kuvitellakaan matkustamista lapsiperheenä, niin paljon tavaraa on mukana jo mummolamatkoilla. Näin eri tavoin me voimme ajatella, eikä siinä mitään. Mutta kyllä me vaan todella monta ihanaa hetkeä, kokemusta ja muistoa olisimme menettäneet ilman matkustamista.



Nyt kuitenkin ensi vuoden mahdolliset matkat on laitettu tarkkaan harkintaan. Meillä on miehen kanssa aikomuksena hankkia kesäpaikka ja jos tämä suunnitelma toteutuu jo ensi vuonna, jäävät matkat todennäköisesti väliin jotain pientä pyrähdystä ehkä lukuunottamatta. Täytyy siis miettiä tarkoin kannattaako edullisiakaan lentolippuja hankkia nyt vai säästettäisiinkö nekin varat tulevaa varten. Emme me missään nimessä ole matkustamista lopettamassa kokonaan, ei ikimaailmassa. Mutta onhan se nyt selvää, että kaikkeen ei riitä aikaa eikä rahaakaan, ei sekä kesäkotiin että neljään matkaan per vuosi. 


Ja jos kesäpaikka löytyy jo ensi vuonna, haluan järjestää siellä ne isot synttärijuhlat. Mutta tästä kirjoitan lisää omaan postaukseensa. 



Valokuvat järjestyksessä ylhäältä alas: Kreikka 2012, Kreikka 2012, Wien 2008, Italia 2010, Dubrovnik 2013, Washington 2012, Dubai 2014.


keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Mitä me tehdään...

...silloin, kun ei tehdä mitään erikoista? Tässä tapahtumia lomapäiviltä yksi ja kaksi.


Askartelulaatikon aarteet esille! Pojat muovailivat ja tekivät helmitöitä, esikoinen väänsi erilaisia Angry Birdsejä. Oli eka virallinen lomapäivä, kello vähän yli kymmenen aamulla ja pikkaisen pelkäsin, että tästä tulee tosi pitkä viikko.



Palapelejä. Kuopus rakastaa esikoisen satapalaista palapeliä ja hakee sen joka päivä uudelleen koottavaksi. Monta kertaa.


Asioiden hoitoa sadekuurojen lomassa. Esikoinen lähti potkulaudalla, kuopus pyörällään ja käytiin kirjastossa ja kaupassa. Samalla vähän opeteltiin, että jos äiti huutaa pysähtymään, on silloin myös pysähdyttävä. Vaikka kuinka olisi pyöräily kesken. 


Kesän paras juttu on jääkaappi täynnä marjoja, hedelmiä ja herneitä. Niitä ostettiin reilusti!


Istuttiin sohvalla kylki kyljessä lukemassa, paljon ja usein. 


Kotona on muuten kiva huomata, että on kantanut kaksi kassillista ruokaa kotiin rinnuksessaan "minivesimeloni"-merkki. Oh well.


Tehtiin hyvää ruokaa, kuten uusia perunoita, maissia ja erilaisia makkaroita. Kuopus harjoitteli kattamaan pöytää.



Mies tuli kotiin ennen kuutta ja vei toissapäivänä pojat heti mukanaan ulos, eilen siirtyi sujuvasti legorakennelmien pariin esikoisen huoneeseen. Se tarkoitti allekirjoittaneelle kirjan nappaamista käteen ja oikaisemista sohvalle.


Kasattiin kaikki taloudesta löytyvät pehmolelut pesukoneeseen pyörimään. Nyt ne kuivattelevat saunassa.


Toissapäivä ja eilinen menivät tosiaan ihan kotinurkilla ja ilman sen suurempia menoja tai tekemisiä. Normaalia mukavaa kotioleilua vaan näin loman alkajaisiksi. Tänään olemmekin olleet jo aamupäivällä kyläilemässä ja kotimatkalla tiputimme kuopuksen kyydistä tätinsä luo. Ipana yökyläilee huomiseen saakka ja me olemme miehen ja esikoisen kanssa käyneet kaupassa, pankissa, postissa ja ties mitä. Kovin on hiljaista täällä ilman meidän vikkelyyttä. Ikäväkin vähän jo vaivaa.

Huomiselle minä buukkasin miehen kalenterista tilan sushilounaalle, kun kerran on vain yksi muuttuva tekijä (lue: lapsi) mukana. Lounaan jälkeen haemme kuopuksen kotiin ja sitten onkin jo perjantai. Silloin alkaa miehen loma ja seuraavat viisi viikkoa rentoillaan.




tiistai 24. kesäkuuta 2014

Sortuminen

Alennusmyynnit. Olin kovasti siinä uskossa, että mitään ei tarvita ja mitään en siis ostakaan. Paitsi esikoiselle kumpparit. No sitten kävi niin, että niitä tarpeita tuli. Ja uutiskirjeitä sähköpostiin. Ja klik ja klik ja paketteja odotellessa. Kumpparitkin meinasin unohtaa kokonaan.

Vakavasti puhuen täydelliset heräteostokset jäivät hyvin vähiin. Polarn O Pyretin nettikaupasta tilasin esikoiselle samanlaiset tvillihousut kuin juuri pieneksi jääneet. Kun se kerran niitä farkkuja inhoaa. Samaan tilaukseen laitoin uuden hupparin, kun edellinen lienee kesän jälkeen nafti. Molemmista lähti puolet hinnasta pois.


Kuvat: polarnopyret.fi

Myös kuopus saa uuden hupparin, ne ovat superkäteviä päiväkotikäyttöön silloin, kun takkia ei enää tarvitse. Tämä ebben mintunvihreä sävy miellytti ostajan silmää. Ja kun saman nettiputiikin alennuskorista bongasin jo pitkään ihastelemani Mini Rodinin neuletakin ihan muutamalla kympillä, tuli sekin kuopukselle ostettua. Eihän ihmisellä nyt voi olla liikaa neuleita.


Kuvat: babyshop.com

Sitten tajusin onneksi mitata lasten jalat ja nykyisten kenkien pohjat. Tässä käynee taas kerran niin, että molempien kaikki kengät jäävät kerralla pieniksi, jalat nimittäin eivät ole vähään aikaan ottaneet kasvuspurttia. Uskoisin, että kesän yli sopivat vielä nämä nyt käytössä olevat kengät, mutta nythän on kannattava aika tilata uusia jemmaan odottamaan. Esikoisen koko on tällä hetkellä n. 30, joten hänelle tilasin sovitettavaksi sekä koot 31 että 32, onneksi kaupassa on ilmainen palautus. Kuopus taas käyttää kokoa 26 ja kun seuraaviin kenkiin otin sen suositellun 1,5 cm kasvunvaraa, ollaankin isojalan kohdalla seuraavaksi koossa 28. 

Esikoinen toivoi vihreitä tennareita ja saamansa pitää. Bisgaard on yksi luottomerkeistä ja lesti hyvä poikien kapeahkoihin jalkoihin. Kaikista näistä kengistä lähti 35 prosenttia alkuperäisestä hinnasta pois ja se on paljon. Lasten hyvät ja laadukkaat kengät maksavat nimittäin maltaita, helposti satasen kieppeillä pari, vähän alle tai vähän yli. Nyt laskeskelin maksaneeni kuutisenkymppiä per kenkäpari, vähän alle jopa. Esikoiselle minulla on jo seuraavan koon kävelykengät odottamassa, joten tennareiden lisäksi hänelle ei muuta tarvittu.

Kuva: stylepit.fi

Kuopus puolestaan saa turkoosit tennarit samalta merkiltä. Nykyiset keltaiset ovat olleet tosi kivat ja kestäneet käyttöä loistavasti. Minusta on myös kiva hankkia tennareihin vähän väriä, siistimmät kaupunkikengät saavat sitten olla hillitymmät. Ja nämä Bisgaardin tennarit on tosiaan tarkoitettu ihan päiväkotiin ja puistoiluun, mitään ns. huonompia päiväkotikenkiä en lapsille hanki. Siellähän he juuri ulkoilevat ahkerasti ja ovat jalkojensa päällä, siispä kenkienkin pitää olla laadukkaat.


Kuopuksen toiset kengät, siistimpään menoon tarkoitetut löytyivät samasta puodista ja Anguluksen mallistosta. Aiemmin merkin lesti on ollut selvästi leveämpi, mutta oman kokemukseni mukaan se on kaventunut. Olisin halunnut kuopuksellekin jonkinlaiset nilkkurit, mutta hänellä on niin kapea nilkka, että ilman kunnollista kiinnitystä kengät tippuvat jalasta. Joten nilkkurit pelkällä kuminauharesorilla ovat kuolleena syntynyt idea. 


Kuvat: milkywalk.dk

Sitten vielä muutamia vaatteita yhdeltä lempimerkeistä, Mayoralilta. Esikoiselle siisti paita, jossa on ihastuttavat kyynärpaikat. Myös nuo polkupyöräkuvioiset shortsit ihastuttivat jo keväällä, mutta arvasin niiden tulevan aikanaan alennuksella myyntiin. Kuopuskin sai yhdet shortsit. 



Kuvat: stockmann.fi

Ja ne kumpparit, monien suositusten myötä kokeillaan seuraavaksi Crocsin superkevyitä kumikenkiä. Lapsi valitsi värin, vihreä tosiaan on tällä hetkellä suosiossa.















maanantai 23. kesäkuuta 2014

Kesälomalaisen eskaritehtävä

Esikoinen sai eskarista kesälomatehtävän, joka kuuluu seuraavasti: "Mitä silmäni näkivät, mitä korvani kuulivat, minne jalkani kulkivat". Tarkoitus on siis kerätä kesämuistojen laatikko, jonka sisältö esitellään sitten syksyllä eskarikavereille ja opettajille. 


Ajattelin, että ihan tavallinen kenkälaatikko sinällään olisi vähän tylsä, mutta kun niitä kerran riittää, olisi hölmöä mennä vartavasten ostamaan jotain rasiaa. Siispä hain Ikeasta ostetun lahjapaperirullan, vähän teippiä sekä sakset ja istuin askartelemaan.


Allekirjoittaneen askartelutaidoilla tämä on varsinainen saavutus. Sanoinkin esikoiselle, että nyt äiti odottaa vuolaita kiitoksia uroteostaan! Ja kuten pienet varpaat kuvan reunassa osoittavat, minulla oli innokas askartelukaveri mukanani. 


Ja on laatikossa jo ensimmäinen muistokin, kivi isovanhempien piharemontissa uudistetulta etupihalta. Eilen sinne sujautettiin myös Lintsin ranneke.




sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Juhannusjuttuja

Katselin eilen mitä voisimme tehdä säätiedotuksen luvatessa sadetta iltapäivälle. Leffaan! Ei sittenkään, elokuvateatterit ovat kiinni. No johonkin sisäleikkipuistoon lasten iloksi! Noup, kiinni ovat. Korkeasaareen tai Linnanmäelle ei tehnyt mieli lähteä kastumaan, etenkään kun seuraavana päivänä sadetta ei pitäisi tulla lainkaan. En ymmärrä miksi kaupunki menee kiinni juhannukseksi, meitä täällä viihtyviä juhannuksenviettäjiä löytyy kuitenkin paljon. Mutta mä nyt olen muutenkin näitä "kaupat aina auki" -tyylin kannattajia. 

Juhannusaattoa vietimme vanhempieni kanssa. Ajoimme iltapäivällä heidän luokseen ja syömisen ohella päivään mahtui poikien osalta paljon ulkoilua niin pihalla kuin metsässä ja tietenkin juhannuskokko.

Pienemmällä grillaajalla on jokin kriisi.




Isoäidin ja poikien perunaviljelmät voivat hyvin.




Tässä valmistuu muurahaisten suojelusalue. Ruoaksi suojeltaville muurahaisille tarjoiltiin leipää ja kurkkua.


"Katso kameraan äiti!"


Läheisessä Onnelan majatalossa Tuusulan Rantatiellä sytytettiin kokko jo puoli seitsemältä, juuri sopivasti lapsiperheen aikatauluihin. 



Lipan alta piti vähän kuikuilla, että näki lipun nousevan salkoon.





Sen nähtyämme ajoimme kotiin ja kannoimme autoon nukahtaneen kuopuksen jatkamaan yöuniaan meidän sänkyymme. Sitten lämmitettiin vielä sauna, mies ja esikoinen saunoivat minun tyytyessä vain pistäytymään löylyhuoneessa, ja iltapalan jälkeen ipana nukahti sohvalle viereeni. Mies katseli jalkapalloa ja minä testasin miltä lasillinen samppanjaa tuntuu vatsassa. Äidiltä sain nimipäiväkukat jo ennakkoon.



Juhannuspäivänä päädyimme sitten lopulta lähtemään kuitenkin sinne Linnanmäelle. Esikoinen oli vankasti sitä mieltä, että sää on vain pukeutumiskysymys, joten alistuin. Jestas että oli kylmä! Sinnikkäästi vein kuitenkin kuopuksen kolmeen ilmaislaitteeseen, kunnes lapsi itse halusi kotiin lämmittelemään, pieni laiheliini oli aivan umpijäässä.





Esikoinen sen sijaan oli aivan liekeissä. Maaginen 120 cm raja on nyt virallisesti ylitetty, siitä todisteena leima kädessä ja pääsy sen myötä ties miten hurjiin laitteisiin. Päätimme sitten lähteä kuopuksen kanssa kotiin samalla kun mies jäi kiertämään laitteita esikoisen kanssa. Ja sinne se oli mennyt, kaikkeen mihin vain suinkin pääsi ja sanonut jokaisen olevan hänen uusi lempparinsa! Riemu oli ollut ylimmillään, mies puolestaan oli jo mustekalan jälkeen sitä mieltä, että sisäelimet liikkuivat pysyvästi pois paikoiltaan. 

Viisi tuntia myöhemmin kävimme hakemassa huvittelijat kotiin ja olin iloinen, että en joutunut todistamaan lapsen menoa laitteissa, joiden nimet olivat mallia tulireki tai salama. Vuoristoradassakin olivat käyneet. Linnanmäen hinnoittelusta sen verran, että pari vuotta takaperin tullut muutos rannekkeisiin on meille ollut tosi epäedullinen. Aikaisemmin minihupi ja pikkuhupi takasivat kivaa menoa myös ihan pienille, mutta nykyiset ilmaislaitteet ovat jo kuopukselle vähän tylsiä samalla kun hän ei kuitenkaan vielä pääse alle metrin mittaisena mihinkään muuhun. Ja jos ostaisimme hänelle rannekkeen, tulisi uusia laitteita alle 100 cm kategoriaan vaatimattomat kolme. Eli vasta nelivuotiaana kuopus tullee ylittämään metrin pituusrajan ja pääsee useampiin laitteisiin. Siihen saakka meidän pitää vain käydä muutamassa ilmaisessa tai vaihtoehtoisesti ajaa aika monta kierrosta rekkarallia, jos haluamme rannekkeen hinnalle vastinetta.



Tälle päivälle ehdotin sitten sitä leffaa, mutta jotenkin kaverini eivät tunnu kovin innokkailta lähtemään katsomaan Rio kakkosta. Mutta mikäpä siinä, kotipäiviä tarvitaan kaiken menon vastapainoksi kyllä.