Sydämeni palaset

Äitienpäivää edeltävänä iltana mies oli sikariklubilla, esikoinen posotti unta ja minulla oli kaverinani autoon nukahtanut ja siten illalla hereillä kukkuva kuopus. Mallailtiin vähän seuraavan päivän äitienpäivälounaan koruja. Olen hieman huono pitämään kaulakoruja, mutta tuota M-riipusta olen pitänyt paljon. Toinen puolestaan on vanhan vihkisormukseni rungosta ja kivistä tehty. Ja ei, en ole ollut nykyistä liittoa aiemmin naimisissa. Vihkisormus vaan on upgreidattu tässä vuosien saatossa.

Aamulla hieman ennen yhdeksää sain vierelleni kaksi pientä iloista naamaa ja päiväkodista tuodut kirjekuoret. Kuopus oli maalannut taulun ja esikoinen piirtänyt kortin salaluukkuineen. Miehen lahjapussista paljastui aina niin mieluista hemmottelua. 

Kun tajusi kurkata nuolen osoittaman luukun alle, sai palkaksi sydämen.

Kuopuskin oli jalomielisellä tuulella ja sain lahjaksi käyttöoikeuden hänen uuteen sormukseensa. Tuo aarre oli löytynyt aarteenetsinnän jälkeen edellisen päivän synttärijuhlilta ja tämä käyttöoikeus oli suuri myönnytys.

"Mä tykkään, kun äiti on kiva. Mä tykkään, kun äiti ostaa mulle jogurttia. Sen lempiötökkä on leppäkerttu ja lempiväri valkoinen. Äiti aina suukottaa mua, mä tykkään siitä." -Esikoinen-

"Äiti on kiva, koska mä rakastan sitä." Voisiko sitä sen ytimekkäämmin sanoa, kiitos kuopukseni. 

Sitten lähdettiin pyöräillen kohti läheistä ravintolaa ja äitienpäivälounasta. Kuopuskin heitti pyörällään turvat onneksi vasta kotimatkalla. Nyt opetellaan, että kurvaan jarrutetaan.

Huomatkaa sormus!

Pikkukundit olivat supernätisti, kehuin heitä koko kotimatkan.

Ensimmäistä kertaa myös kuopus taiteili oman nimensä korttiin. <3

Nämä vuodet äitinä ovat olleet ehdottomasti ja ilman epäilyksen häivää elämäni parhaat. Aika kuluu niin nopeasti, se tuntuu juoksevan pikamatkoja, ja jokaisen pyrähdyksen jälkeen huomaan lasten jälleen kasvaneen. Fiilis on yhtäaikaa haikea ja suloinen. Ajan täytyy mennä eteenpäin, mutta silti haluaisin välillä pysäyttää sen. Pitää lapset aina pieninä ja syliin mahtuvina. 

Ja samaan aikaan on ihana nähdä mitä uutta heidän kasvamisensa mukanaan tuo. Esikoinen aloittaa eskarin ja kuopus oppii koko ajan uutta. Elämän käytännöt helpottuvat jatkuvasti pikkulapsivaiheen jäädessä taakse. Näin se pitääkin mennä, meidän perheellämme on vaikka mitä hauskaa odotettavissa tulevaisuudessa. Ainakin näin toivon ja uskon.

 Pojat ovat niin erilaiset. Siinä missä esikoista saa suukotella, halia ja ottaa syliin koska ja milloin tahansa, on kuopus omaehtoisempi. Hän ei pidä suukoista, mutta haleista hän pitää ja halata saa, jos kysyy luvan. Ja samalla lapsi on kuin pieni kissanpoikanen, joka kaivautuu kylkeeni kiinni ja haluaa nukkua ihan lähellä välissämme. Hänen täytyy saada paljon hellyyttä, mutta omilla ehdoillaan, ja sitä kunnioitan. Ja nappaan esikoisen halausotteeseen ja annan sata suukkoa!

Ihan parhaat pojat. Ilman epäilyksen häivää.