tiistai 8. huhtikuuta 2014

Kapteeni Hai ja Valkotähti

Esikoinen oli saanut oman uuden fillarinsa jo pari viikkoa takaperin, kun lähdimme ostamaan uusia kumeja kuopuksen pyörään. Tämä pyörä, 12-tuumainen Nopsa työntökahvalla varustettuna, oli tullut jo meille käytettynä ja palvellut esikoista hyvin. Nyt se alkoi olla jo hieman kovasta käytöstä kärsinyt, mutta ajattelimme sen kelpaavan vielä kuopuksen käyttöön. Lähdettäessä mies kuitenkin alkoi muistella näkemäänsä tarjousta juuri 12-tuumaisista Nopsista. Pikainen googlaus osoitti Intersportin myyvän kyseisiä pyöriä vielä tuona päivänä viidenkympin alennuksella ja hintaa jäi alle satanen. Päätimme investoida myös kuopukselle uuteen pyörään ja Nopsa Picnic haettiin kotiin.


Kuopus risti pyöränsä Valkotähdeksi.


Ja on niin ylpeä ensimmäisestä ikiomasta fillaristaan!



Työntökahvaa ei ole, eikä sitä ole tarvittu. Jo vuosi takaperin esikoiselta perimällään kolmipyöräisellä polkiessaan kuopus kurkki koko ajan taaksepäin varmistaen ettei kukaan vain auttanut häntä polkemaan. "Ei saa työntää, minä itse" oli kantava teema ja reippaasti tuo nytkin huristeli matkaan heti pyörän päälle päästyään. Tai itse asiassa Ruoholahden Intersportista hissiin ja sieltä Citymarketin aulan halki parkkihalliin auton luokse. Eilinen päiväkotimatkakin sujui heittämällä, kun lapsi polki menemään.


Kypärä päähän, kevätvermeet niskaan ja matkaan!



Esikoinen puolestaan osuu pituudeltaan tänä vuonna kahden pyöräkoon väliin. 16-tuumainen pyörä on selkeästi liian pieni ja polkeminen melkoista sotkemista. 20-tuumaista kävimme kokeilemassa, mutta myyjä kehotti odottamaan, liian isolla ei ole turvallista ajaa. Suomessa ei myydä välikokoa, eli 18-tuumaisia polkupyöriä käytännössä lainkaan, joten nettikauppojen selaamiseksi meni. Tämä valittu, 18-tuumainen Puky-pyörä, tuli Saksasta muutamassa päivässä kotiovelle. 


Haipyörän onnellinen omistaja. 



Koska pyörässä lukee "Captain Shark", on se luonnollisesti pyörän nimi. Myös tarakka sekä soittokello miellyttivät polkijaa.


Minä taas ihastuin sinisen ja punaisen yhdistelmään ja reippauteen.



Sitten pihalle tuli kaveri ja pyörä jäi kypärän kanssa parkkiin.


Leikit kutsuivat!




7 kommenttia:

  1. Moikka!

    Täällä on myös pyöräasiat olleet päivän polttavana puheenaiheena. Esikoisella on kova halu oppia ajamaan ilman apupyöriä ja aamuisin vaatteet sujahtavat päälle ennen näkemättömällä vauhdilla ja samalla tahdilla menee aamupala. Sitten pitäisikin olla jo ulkona harkoissa. Meillä on kuitenkin sama juttu, että 12-tuumainen pyörä on jäänyt aivan liian pieneksi. Satulan ja sarvien nostaminen ei auttanut vaan polkeminen oli edelleen herran omien sanojen mukaan "surkeaa sutkuttamista". Miesväki lähti pyöräkauppaan ja tulivat kotiin mukanaan 20-tuumainen Nopsa Ultra, väreinä ärjy musta ja sähäkkä vihreä. Pyörä oli tismalleen samanlainen kuin vanha 12-tuumainen, jonka kuopus sai nyt käyttöönsä. Esikoinen oli ajatellut, että kuopukselle ei tulisi paha mieli jos kummallakin olisi samanlainen pyörä. Tuo pyörän koko on kyllä aika haastava kun esikoinen ylettyy juuri ja juuri satulalta maahan. Esikoinen on ikäänsä nähden tosi iso, painaa 22 kg ja on 114 cm pitkä. Hän ei siis vielä osaa ajaa ilman apupyöriä ja pyörään ei saa enää apuja kiinnitettyä. Pikkupyörästä siirrettiin kuitenkin työntöaisa auttamaan harjoituisia, mutta onhan tuo melkoinen setti pitää pystyssä. Pyöräkaupassa olivat suhtautuneet nihkeästi 16-tuumasen ostoon ja suosittelivat 20. Mun mielestä on ihan hölmöä kun sitä 18-tuumasta ei myydä Suomessa. Meille se olisi ollut kaikista paras vaihtoehto. Nyt mä juoksen esikoisen perässä kun harkat on käynnissä, mutta yllättävän vähän mä joudun pitämään enään kiinni. Harkat on kyllä ihan karseita kun oma kunto on niin pohjalukemissa. Mä oon opettanut muutaman muunkin lapsen ajamaan pyörällä,mutta en mä koskaan niiden perässä ole juossut vaan apupyöriä on aina nostettu pikku hiljaa ylemmäs mitä enemmän tasapaino on kehittynyt. Meillä haastetta lisää vielä soratie, ihan kateellisena katselen kuvia kuivista asfalttiteistä ja kesälenkkareista lapsilla. Täällä mennään vielä pitkään kumppareilla kun sulava routa puskee kosteutta tienpintaan ja kuravelli lentää. Toivottavasti tämä pyöräharkka/juoksutreeni tuottaa tulosta ja loppukesästä esikoinen menee ominpäin ja mä löydän uuden innon vanhaa harrastusta kohtaan ja lähden ihan vapaaehtoisesti lenkille.

    Oli kyllä kivoja kuvia ja osuvat nimet pyörillä!

    f

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pyörän koon arviointi on kyllä hankalaa. Me ostettiin viikonloppuna 6v esikoiselle jo 24" fillari, kun poika on niin pitkä (135cm), että 20" pyörä jäi auttamatta pieneksi. 4v pikkuveli on 116cm ja peri veljensä 20" pyörän ja fillaroi sillä jo tosi hienosti. Hyvä, kun tuli 20" pyörällekin toinen käyttäjä, kun esikoiselle se koko riitti vain yhden kesän ajan...

      Poista
    2. Sopivan pyörän löytäminen on todellakin haastavaa. Teidän molempien lapset ovat todella pitkiä ikäisikseen, meillä on tällainen miniversio. :D Olen itse varautunut siihen, että jos kasvuspurttia pukkaa, jää tämä 18-tuumainen hyvinkin nopeasti liian pieneksi. Koin kuitenkin sen järkeväksi ostokseksi, sillä sopivalla pyörällä ajaminen on niin paljon mielekkäämpää kuin liian isolla. Esikoisella ei 20-tuumaista kokeiltaessa yltänyt lainkaan jalat maahan, vaikka satula oli ala-asennossa. Sitä ei tosiaan voinut ostaa vielä.

      Poista
  2. Hienot pyörät molemmilla! Saanko kysyä minkä pituinen teidän esikoinen on? Meilläkin ois isomman pyörän osto edessä, lapsella pituutta 110cm niin mietin että mikäköhän ois sopiva koko.
    -Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikoinen on n. 116 cm pitkä. Hän on hieman keskivertoa lyhyempi ikäisekseen ja monet eskariin menevät ajavat jo 20-tuumaisilla pyörillä. Hänelle se kuitenkin oli selkeästi liian iso ja vuosi sitten 16-tuumainen oli passeli. Tuolloin pituutta oli juurikin tuon 110 cm tuntumassa. :)

      Poista
  3. Kiitos vastauksesta. Kyllä mun tekisi mieli tilata tuo 18" puky meidän tytölle, niillä oli aika herkullisen näköinen vaaleanpunainen prinsessa lillifee versio siitä ;) osaatko sanoa saako tuohon apurattaita kiinnitettyä? Ja mistä kaupasta tilasitte ja kuuluuko postit hintaan? :) -satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana pyörä, esikoisen päiväkotikaverilla on juuri tuo prinsessaversio. Ja siihen saa kyllä apupyörät kiinnitettyä. Me tilasimme pojan pyörän täältä: www.bikester.fi ja toimitus oli ilmainen.

      Poista