maanantai 31. maaliskuuta 2014

Dubain ostossaalis

Palataan vielä hetkeksi Dubain kuulumisiin. Sillä aikaa, kun mies vei pojat Dubai Mallin akvaarioon ja eläintarhaan, lähdin minä itsekseni pienelle ostosturneelle. Olin jo etukäteen miettinyt missä käyn ja muihin ostoskeskuksiin ei ollut tarkoitus mennä lainkaan. Koska Dubai Mall on maailman suurin, sieltä varmasti löytyisi kaikki mitä etsin. Ei siis muuta kuin tossua, tai ballerinaa toisen eteen, puolitoista tuntia tehokasta peliaikaa oli edessä!

Vaikka saavuinkin tapaamispaikallemme tällaisen mukavan kassikokoelman kanssa, en oikeasti ehtinyt käydä kuin muutamassa hassussa kaupassa koko sinä aikana, kun olin liikkeessä. Välimatkat olivat niin valtavat, että hengästytti ja vaikka pysyttelin koko ajan samassa kerroksessa, jouduin katsomaan karttaopasteita useaan otteeseen. Ja löysin itseni muun muassa Dubai Mallin luistinradalta, kun tarkoituksena oli päästä Fashion Avenuelle. Paikka on siis todella, todella iso. Liian iso, totesin, kun hiki päässä tarvoin liikkeestä toiseen.


Lopulta kävin Pottery Barn Kidsillä, katsastin Gapin ja Banana Republicin, tutkailin Manolon kenkävalikoimaa ja päädyin ostamaan kuitenkin Christianilta. Miehen ja poikien kanssa käytiin Footlockerilla ja Hamleys-lelukaupassa ja sisko sai tuliaiset VS:ltä, mutta oikeasti, siinä se. Silti olin tuliaisiini oikein tyytyväinen.

Ensimmäisenä riensin Gapille ostamaan perusvaatteita. Kotiin kannoinkin harmaan rennon neuletakin, valko-siniraidallisen neulepuseron sekä kaksi kesämekkoa. Malli oli niin kiva, että ostin samalla kertaa sekä raidallisen että tummansinisen. Banana Republicilta sen sijaan ei tarttunut mukaan mitään, sillä mikään liikkeessä ei juuri sillä hetkellä iskenyt tarpeeksi. 





Pikkupoikien aarteet näette tässä. Molemmat saivat valita lelukaupasta mieleisensä matkamuiston ja valinnat osuivat kauko-ohjattaviin autoihin. Muutama lego vielä päälle ja hyvä tuli!


Salama on kuopuksen, formula esikoisen auto. Hait puolestaan isänsä osti uusiksi unikavereiksi akvaariosta.




Sitten löysin Pottery Barn Kidsin. Voi ei sanoi mies. Tähän huoneidenvaihtoon liittyen olisin voinut ostaa ihan vaikka mitä, niin upeita poikamaisia, leikkisiä, klassisia ja reippaita sisustuksia kaupasta löytyi. Voi ne lakanatkin! 


Aluksi kassalle kannettiin Hämähäkkimies-herätyskello esikoiselle ja Batman-palapeli kuopukselle. Aluksi.



Sitten näin sen. Aivan täydellinen lampunvarjostin esikoiselle. Mies esitti skeptisen mielipiteensä varjostimen saamisesta kotiin saakka, mutta sille viittasin kintaalla. Mies ei selvästikään ole tietoinen siitä mitä kaikkea anoppinsa on vuosien saatossa kantanut käsimatkatavaroissaan tai ihan puhtaasti sylissään Suomeen. On tuotu posliinista kelloa Espanjasta ja niinikään posliininen joulupukkifiguuri Nykistä. Ja niin tuli varjostinkin Neverfullin suojissa kotiin ilman ongelmia. Tummansiniset ja vaaleansiniset raidat sopivat huoneeseen kuin nenä päähän.


Mutta ei se tähän loppunut. Välillä tunnen sympatiaa miestäni kohtaan, ihan oikeasti. Olin jo maksamassa, kun näin liikkeen nimikointipisteen. Mikä ihana ajatus! Tuntia myöhemmin hain valmiit M-kirjaimilla koristellut korinsisusliinat mukaani, itse korit sentään kävin ostamassa Kodin Ykkösestä. 


Pojat saivat hyvin vähän vaatteita matkalta. Nämä housut tuotti piipahdus Gymboreen liikkeeseen kesken erään iltakävelymme Dubai Marinassa. Kesähousut kuopukselle ja shortsit esikoiselle. Limenvihreät farkut olivat alennustangosta ja maksoivat kahdeksan euroa. Kuopus ja mies valitsivat ensin mainitulle yksimielisesti nuo limet ja toinen vaihtoehto, vedenvihreät, jäivät tangolle roikkumaan. Hmph.


Jos supersankarikuvioisia paitoja on tarjolla, ei niitä voi kolme- ja kuusivuotiaiden poikien äiti jättää ostamatta. Nämä paidat ovat Gapilta.


Esikoiselle Tähtien Sotaa ja Hämähäkkimiestä.


Kuopukselle Hämistä ja Teräsmiestä.


Poikien Converset tulivat ihan heräteostoksena matkaan, kun mies meni ostamaan itselleen uusia punaisia Conversen tennareita. Mutta ovathan ne aika hauskat, kun pukee farkkujen kanssa. 


Ja kun Dubain lentokentän myymälässä oli tarjolla samppanjaa hintaan vähän alle kolmekymppiä pullo, täytin varastoja. Tällä kertaa Piperiä ja Laurent-Perrieriä, kun ykkössuosikkiani Moëtia ei ollut hyllyssä lainkaan.


Ai niin, se ruskea kassi. No siitä ihan oma postauksensa. 




11 kommenttia:

  1. Ihqnia ostoksia. Itse saavuin illalla Helsingistä kotiin. Lähellekään yhtään niin tyytyväinen en ostoksiini ollut kuin oisin toivonut. No onneksi löysin ne halauamani/tarvimani kahdet farkut. Toiset Filippa K.lta ja toiset Levikset. Aivan huiput housut molemmat. Mekon stokkalta ja pieni tuliainen Hilfigeriltä. Puseroita olisin tarvinut ihan tosissaan mutta en löytänyt oikeastaan mitään mielekästä. LV.llä tein sydänkuolemaa. Haaveilemani cluchi oli niin törkeän hintainen että sinne sai jäädä. Ystävä osti Neverfullin ja onhan se ihana. No kesäkuussa uusi yritys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, mistä sä ostit nuo mainitsemasi farkut? Nimimerkillä Epätietoinen (ja epätoivoinen...) farkunetsijä Espoosta ;)

      Poista
    2. Filippa K.n housut ostin niiden omasta liikkeestä Helsingissä, ne taisi olla farkkulegginsit, maailman parhaat housut ikinä. Leviksen farkut ostin Forumin JC.stä ja myyjä raukka juoksutti housuja toisen perään minkä ehti. Olen lyhyt, hieman paksu reisinen ja muhkea peppunen, vyötäröstä kapea eli housuja ei niin vain löydy että ne menisi kivasti joka kohdasta. No nyt on kahdet aarteet. Stokkan Filippa K osastolla noita malleja ei ollut.

      Poista
    3. Kiitos Nanni! Minä taas olen 178 cm pitkä ja valitettavasti ylimääräisiä kilojakin on tässä talven aikana taas kertynyt, joten farkkujen osto ei todellakaan ole lempipuuhaani. Pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni ja marssia pätevän myyjän avustettavaksi. Kiva, kun sinä löysit peräti kahdet housut :)

      Poista
  2. Mä olen ehkä vähän odottanut tätä tuliais-rapsaa ja voe minkä teit! :D Mäkin sain tuliaisia Helsingistä.... ;)

    Oikein kivoja nämäkin ja peukut miehen ja esikoisen farkkuvalinnasta.

    f

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuliaiset on aina jees! Mä ajattelin noista farkuista, että onpahan ainakin halvat ja kuopus näkyy vähän kauempaakin ne jalassa. ;)

      Poista
  3. Kivoja tuliaisia, mä olen myös käsimatkatavarassa kuljettanut milloin mitäkin design julistetötteröä ja elefanttikuvioista säilytyssettiä, ja mies vaan pudistellut päätänsä eikö noita saisi Suomestakin :D Juu ei, ja jos saisi, niin ei ne olisi matkamuistoja.

    Luin tässä nyt pitkästä aikaa kunnolla läppäriltä sun aikaisemmatkin matkapostaukset, mukava että teillä meni matka kivasti. Pojat on jo niin pro-matkustajia!

    Saitteko muuten mitään selvyyttä siihen, tutkitteko, kun joskus mainitsin että blogi pikselöityy kännykästä luettaessa ja yhä enemmän ihmiset lukevat blogeja kännykästä, voisiko johtua esim.kuvien koosta, pienennätkö ja optiomoitko niitä miten paljon web-ystävällisiksi? Kun sitten muutama muu blogspot-blogi, jota luen aukeaa ihan ongelmitta missä tahansa mobiilissa, siitä blogista tiedän ainakin että bloggaaja optimoi kuvat, kun käsitteleekin niitä.

    Kivoja poikien ostoksia myös, meillä noi supersankarit ei ole yhtään lyöneet läpi, ehkä kun mies ei itsekään ole niistä ikinä sen kummemmin innostunut. Joskus osti pojalle jonkun action-ukkelin joka heiluttaa kilpeä, mutta eipä se sillä juurikaan ole leikkinyt, pikku tiedemies :D

    Ruskean ostospussin sisältöpostausta innolla odotellen ;)

    Terkuin Heini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tiedä mikä siinä on, että blogi ei näytä sulla oikeanlaiselta. Katselin noita asetuksia ja mies testasi omalla Lumiallaan sekä sisko iPhonellaan miten näkyy. Ja heillä web-näkymä on ihan oikeanlainen ja kuvat eivät mene mössöksi. Mä voin kokeilla seuraavassa postauksessa vielä tutkia noita kuvia ja jos löydän tavan optimoida niitä, niin teen niin. Seuraillaan, olisihan se nyt kiva saada luettava lopputulos aikaiseksi. Eli homma on kyllä selvityksessä!

      Poista
  4. Kiva kun tutkitte asiaa :) Mikäköhän tosiaan on, mulla on Lumia 710 (vanhempia Lumioita varmaan "jo" parivuotias) ja sun blogi ainoa, joka puuroutuu kun kännykällä haluaisin seurailla. Muut aukeaa ihan mallikkaasti. Aina välillä saattaa tuurilla aueta postaus kunnolla, jos siinä on ihan vaan yksi tai kaksi kuvaa, mutta yleensähän kuvia on enemmän, joten sillä ajattelin että oisko kuvien määrästä, mutta jos muiden kännyköillä toimii niin sit en tajua mikä voi olla.. Pitää kai vaihtaa kännykkää että pääsee seuraamaan suosikkiblogeja ;)

    Piti tulla katsomaan sun Lubu-postaus läppärillä kun arvastin , että julkaiset varmaan tänään ;)

    H.

    VastaaPoista
  5. Yllä mainitsemasi liike on aivan mieletön. Mä en suoraan sanoen ole vaan ikinä raaskinut sieltä mitään ostaa.
    Ollaan perheen kanssa käyty Emiraateissa 2 kertaa, ekalla kerralla oltiin reilu 2 viikkoa ja seuraavalla kerralla vielä kauemmin.
    Meillä oli etukäteen varattuna vain auto ja ekalle yölle majoitus, sen jälkeen vaihdettiin paikkakuntaa mitä kerettiin, mm Ras Al-Kahimah on meidän perheen 1 lempipaikoista, siellä on muutama todella kiva ja iso vesipuisto. Viimeksi olimme vajaa viikon Al Ainissa ja sekin oli kyllä kiva paikka.
    Näissä ostoksien tekeminen on myös huomattavasti edullisempaa ja olemme kummallakin reissulla viettäneet vikat päivät Dubaissa. Tässä vaiheessa ei enää raaski ostaa tuolta mitään, kun on jo tottunut maan hintatasoon muissa kaupoissa. Kauppa on siitä vielä kiva että ne mitä siellä myydään en ole muualla törmännyt vaikka paljon olenkin matkustellut.
    Emiraatit ovat 1 meidän perheen lempikohteista, toinen on Orlando, mutta tässä on paljon hyviä puolia esim takuuhyvä keli, pieni aikaero ja suht lyhyt lentomatka. En yhtään ihmettele miksi haluatte uudestaan ko paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla tuosta Ras Al-Kahimahista, täytyy pistää korvan taakse muistiin. Ensi kerralla Dubai Mall jää kyllä käymättä ja kokeillaan vaikka Mall of Emiratesia. Eiköhän sielläkin ole kaikkea mitä haluta saattaa ja paljon muutakin! Dubaissa on kyllä niin monia hyviä puolia, kun etsii lapsiperheelle sopivaa rantalomakohdetta. Ei vähäisimpänä se lyhyt lentoaika..

      Poista