sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Luistaa luistaa!

Tämän talven teema perheessämme olkoon luistelu. Esikoinen harjoittelee, kuopus on päässyt ensi kertaa pukemaan luistimet jalkaansa. Minäkin vuokrasin luistimet kerran ja pitäisi käydä penkomassa lapsuudenkodin kaapeista omat vanhat esiin. 


Ostimme esikoiselle oman lätkämailan harjoittelua motivoimaan ja isänsä kanssa ovatkin kiekkoa läiskineet. Esikoisen arka ja kaatumista pellkäävä luonne on tähän saakka ollut esteenä kunnollisen luistelutekniikan oppimiselle, mutta josko tänä talvena? Jos ei, niin päätimme ilmoittaa lapsen ensi syksyksi luistelukouluun. Tuo taito pitäisi kuitenkin ennen kouluikää oppia.


Ennen kunnollisten pakkasten tuloa kävimme kokeilemassa Tapiolan Jääpuutarhan luisteluolosuhteita ja kuopus sai ensikosketuksensa luisteluun. Hän on ollut siitä saakka aivan innoissaan ja luistelisi vaikka joka päivä. Nyt jää on saatu myös tuohon tien toiselle puolelle päiväkodin kentälle ja siinä käymme luistelemassa. Myös esikoisen päiväkotiryhmä on luistellut parilla viime viikolla siinä.



Tämä pieni ihminen ei myöskään kaatumista pahemmin jännitä, se on vain hauskaa!


Vähän aikaa kokeiltuaan se oli sitten menoa. Huusin perään minne ipana oikein on matkalla. "Ympäri! Maaliin!" Selvä se ja ei muuta kuin perään. Niin tuo pikkutyyppi vaan köpötteli koko radan ympäri onnellisena.


Esikoinen ottaa rauhallisemmin.


Ja jos ei jaksa luistella, voi aina vaikka keinua. Pääasia, että pääsee pihalle, jos kuopukselta kysytään!



Tai vaikka kävelylle Lauttasaaren rantaan ja pullakahveille Kahvila Kasinonrantaan. 


Onneksi kunnon talvi tuli vihdoin!




4 kommenttia:

  1. Joku joskus sanoi, että kaatumista pelkäävät pikkuiset harjoittelevat rennommin, jos laittaa polvisuojat. Ei tarvitse niin kupsahtelun kipua pelätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei huono idea, täytyy ottaa kokeiluun. Esikoinen on niin varovainen perusluonteeltaan, että ei yksinkertaisesti uskalla potkaista tarpeeksi vauhtia. Näin luistelu on sitten enemmän sellaista kävelyä jäällä.

      Poista
  2. Meillä oli lapsilla pinet sohvatyynyt sullottuna haalarin alle pepun pehmusteeksi. Näyttivät vähän Aku ankoilta, mutta erittäin hyvin toimi :) Ja nopsastihan nuo oppivat, kun vaan pääsevät harjoittelemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska idea! Me juuri puhuimme, että huomenna mennään alkuillasta taas jäälle, kunhan mies on tullut töistä. :)

      Poista