torstai 20. helmikuuta 2014

Laita lapsi (ja äiti) asialle

Lähdettiin esikoisen kanssa eilen illalla käymään vielä kaupungilla. Suuntana oli Akateeminen, josta ajattelimme ostaa pari matkaopasta lähestyvää Dubain-matkaa varten. Kuten yleensäkin, me harhauduttiin. 


Esikoinen on ostoskavereista parhain ja onhan tuossa kuvan edessä myös pieni kirjakaupan pussi, siellä ne matkaoppaat majailevat. Lisäksi haettiin vähän lomavaatetta (uimahousut ja kevyet kangashousut) Hennesiltä pojille ja pari uutta yöpaitaakin tarttui mukaan. 

Taustalla majailevat muovikassit kuuluvat allekirjoittaneelle. Zion remppatyhjennys sai jalat kävelemään ihan pakonomaisesti kohti liikkeen hälinää ja hyviä löytöjä tuli tehtyä. Esikoinen on kyllä niin pro tässäkin suhteessa, siinä hän nökötti keskellä liikettä Lego-esitettä lukien ja piti kainaloissaan sovitukseen valitsemiani kenkälaatikoita. 

Nämä Zindan nahkakengät maksoivat kolmekymmentä euroa. Ihan täydelliset kesäkorkkarit ja väri tuollainen kaunis turkoosi.



Toinen ostos puolestaan on epäilemättä tulevaisuuden luottokamaa. Pura Lopezin kauniit ruskeat nahkakengät, mukava platoo-pohja sekä tarpeeksi matala korko. Juhlaan ja arkeen, kesään ja talveen. Nämä olivat puoleen hintaan alkuperäisestä.




Nopeitakin me ollaan, sillä koko hommaan kului tunnin verran aikaa. Kyllä ne kohta oppivat kotonakin, että meitä ei kerta kaikkiaan kannata päästää kahdestaan matkaan. ;)

4 kommenttia:

  1. Minä nyt näköjään kommentoin jokaiseen sinun postaukseen :) mutta lapsi on niin paras shoppailu seura kuin olla voi. Meidän 6vee tytär on yhtä paha rahantuhlaaja kuin äitinsäkin. Henkkikselle ei hänen kanssaanvoi mennä tyhjällä kukkarolla. Sieltä ei päästä pois tyhjin käsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentoi vaan, aina tervetullutta! Me ollaan myös 6-vuotiaani kanssa aika tuhoisa kaksikko, kun kaupungille lähdetään!

      Poista
  2. Aivan huippu ihana blogi.Sait minusta kertaheitolla vakkari lukijan :)

    VastaaPoista