perjantai 21. helmikuuta 2014

Johan Pomppasi

Pomp de Luxin uusi kevät/kesämallisto on tullut myyntiin ja minä suuntaan huomenna kotikutsuille vaatteita ihastelemaan. Täytyy sanoa, että tämä mallisto on parasta pitkään aikaan ja kuvaston perusteella voisin ostaa vähän kaiken. Tai ainakin puolet. Koska olen kuitenkin maltillinen, säästän suuremmat ostokset ja erityisesti trikoiset päiväkotipaidat sekä collegehousut aikanaan koittaviin alennusmyynteihin ja ostan nyt vain ne kivoimmat ja tarpeellisimmat.

Meillä on paljon Pompin vaatteita päiväkotikäytössä ja en voi muuta kuin kehua. Materiaalit ovat erinomaisia ja vaatteet säilyvät moitteettomina pesuista toiseen, käytännössähän vaatteet menevät samantien yhden käytön jälkeen pesuun. Eli pitoa ja pesua tulee reippaasti, mutta vaatteet eivät ole moksiskaan. Tyttöjen vaatteista minulla ei luonnollisesti ole kokemusta, mutta olen kuullut laadun valitettavasti viime aikoina kärsineen valmistusvolyymien reippaasta kasvusta. Se on harmi. 

Näistä ensimmäinen setti vaatteita on ajatuksissa tilata esikoiselle. Pitkähihainen paita on kiva seuraavaksi seitsemän vuotta täyttävälle ja mustavalkoraidallinen lapsen oma toive. Minä puolestani olen hulluna tuollaiseen siniturkoosiin, vedenvihreään sävyyn ja t-paita siinä sävyssä sopii hyvin ipanan garderobiin.

Tämä neuletakki on ihana ja tummansininen ihan esikoisen väri. Shortseja mietin vielä, sillä niille ei äskeisen kesävaatepinon läpikäymisen jälkeen ole oikeaa tarvetta. Esikoisella on viidet paremmat shortsit jo valmiina. Ehkä aleista ja vaikka ensi vuodelle sitten jemmaan?



Kesävaatetta myös kuopukselle. T-paidat ovat kauniita ja sopivat sekä hiekkalaatikolle että Espalle kesähengailuun. Samanlainen neuletakki kuin esikoiselle, mutta kuopukselle harmaassa värissä. Tuota slipoveria pitää vielä tutkailla livenä kutsuilla, vaikka väri aivan herkullinen onkin. Se näyttää olevan kohokuvioista materiaalia ja minä tykkäisin enemmän sileästä. T. vaikea. 

Kaikki kuvat: pompdelux.fi.

Pomp de Lux on tälle kaudelle tuonut myös ulkovaatemalliston, joka on sekä sävyiltään (harmaata, roosaa, turkoosia) että osiltaan (kuorivaatteet, softshell, fleece) hyvin lupaavan oloinen. Meillä kuitenkin on molempien poikien kevätvaatteet ulkoilun osalta plakkarissa, joten jäävät tällä kertaa väliin. Vaikka siellä sitä ihanaa sinivihertävää turkoosia onkin!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti