sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Kaupunkilaislasten kesämökki

 Aivan täydellinen heräteostos loppuviikon kaupunkireissulta. Kävin kurkkamassa uuden Granit-liikkeen valikoimaa ja näin heti ensimmäiseksi pahvisen leikkimökin. Koska hintaakaan ei ollut kuin 37 euroa, lähdin bussipysäkille pahvimökkiä mukanani raahaten.

Lapset olivat innoissaan ja mies ryhtyi kokoamaan majaa heti, kun kotiin saakka päästiin.





Pian oli mökki pystyssä keskellä olohuonetta ja koristelu saattoi alkaa. Annoin lapsille kynät, tarroja ja vapaat kädet.




Esikoisen piirtämässä kuvassa sadepilvi sataa hänen ja kukan päälle. Alla on kuopuksen taidetta, en ihan saanut selvyyttä mitä kuva mahtaisi esittää.


Mies laittoi kattoon vielä koukun johon ripustettiin taskulamppu. Näin saatiin mökkiin valot iltoja varten. 


Postiluukku toimii suuntaan kuin toiseenkin.



Siinä se nyt on ja jos ehjänä pysyy, saakin olla kesän loppuun saakka. Kerroin kyllä pojille tarkat säännöt siitä kuinka mökki pysyy kunnossa ja hyvänä, mutta saa nyt nähdä. Onhan se kuitenkin vain pahvia. Hinta-laatusuhde on kuitenkin erinomainen ja iloa tuosta on kertynyt jo paljon. Siellä on syöty iltapalaa, luettu kirjoja ja leikitty muuten vain. Hyvä ostos. 






2 kommenttia:

  1. Oi tuohan on ihan loistava! Pitää yrittää löytää meidänkin junnuille samanlainen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ollut jo nyt tosi mieluinen pojille. Granit-liikkeestä tosiaan löydetty.

      Poista