maanantai 13. toukokuuta 2013

The Essentials, eli tuliaiset

Jos joku perheestä pääsee ulkomaille, on erittäin suotavaa tuoda kotiin jääville tuliaisia. Mikäpä sen mukavampaa kuin etsiä kivoja juttuja läheisille tai ostaa ihan vaan, kun eteen jotain sopivaa sattuu. Harvemmin meillä miehen kanssa mitään erityisiä toiveita on, eikä mitään koskaan tarvitse väkipakolla tuoda. Mutta on kiva saada ihan vaikkapa jotain pientä, kuten pari uutta ulkomaista lehteä tai suklaata. Miehen vielä matkustaessa työn puolesta hän toi usein samppanjaa. Heathrowin kentällä on parhaat tarjoukset. 

Viimeisimmältä matkalta lapset toivoivat minua tuomaan heille leluja ja esikoinen pyysi vielä katsomaan löytyisikö hänelle Lego Ninjago -kuvioitua paitaa. Sitä ei valitettavasti löytynyt, mutta leluja kyllä. Pelasin varman päälle ja toin kuopukselle Duploja, esikoiselle Ninjagoja. Onnistuin, lapset kiittelivät kiittelemästä päästyään ihanista lahjoista.




Olin miettinyt uusien juomapullojen ostamista ja kun vastaan kävelivät, niin lähtivät mukaan. Robotti on esikoisen. 


Bijenkorfilta kannoin seitsemän hopeoidun valokuvakehyksen lisäksi kotiin uudet lakanat. Kuosi on aika miehinen ja näin ollen mieskin tykkäsi. Ovatpa muuten rypyssä, kun suoraan kuivurista otin ja petasin. Valokuvakehykset menevät lasten päiväkodin hoitajille lahjoiksi. 


Uudet nilkkurit ovat nahkaa ja tuntuvat hyviltä jaloissa. Olisin ostanut myös mustat samanlaiset, mutta ei ollut kokoa.



Mies, joka ei tarvinnut tai halunnut mitään, sai We- ja Bershka -nimisistä liikkeistä kasan uusia t-paitoja sekä tosi tyylikkään vaalean/harmaan pellavableiserin. Sopii hyvin vaikka rennompaan päivään töissä tai farkkujen kanssa. Kuva itsessään on huono, mutta en löytänyt parempaakaan.


Kuva: wefashion.nl

Tax-freestä kävin hakemassa kaksi pulloa samppanjaa, keltainen leski oli tarjouksessa. Sitä siis! Etsin vielä itselleni uusia luomivärejä ja ostin samantien kaksi. Diorin sävy on hennon vaaleanpunainen ja käytin sitä itse asiassa tänään arkimeikissä. Chanelin duossa oikeanpuoleinen hento malvansävy oli valintani, tuo tummempi tuli vaaleamman kaverina.




Pari ostosta tästä vielä puuttuu, nimittäin se Vuitton sekä kello. Päätin tehdä molemmista omat postauksensa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti