keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Luottovaatteet-to-be

Olen jo jonkin aikaa halunnut vaatekaappiini sellaisen Chanel-henkisen jakun. Niitä onkin tällä hetkellä kaupat pullollaan, löytyy vaikka millaisella kuosilla, vetskarilla, napeilla tai ilman. Yksi yhdistävä tekijä näillä kuitenkin on, nimittäin pituus. Tai ehkä olisi parempi sanoa lyhyys, sillä jakut ovat järjestään hirmu lyhyitä. Se taas ei imartele meikäläisen vartaloa, ei. 

Pitkä etsintä päättyi lopulta löytöön, kun Stockalla kävellessäni kiinnitin huomiota juuri sopivalta näyttävään versioon. Sovitus osoitti samaa, joten ei muuta kuin kassan kautta kotiin. Jakku on Mangon mallistosta ja ensimmäinen kyseisen firman vaatekappale minulla. Ohuet kauluskäänteet, avoin malli ja kiva pehmeä tekstuuri taskuineen. 





Olisiko tässä vähän jotain kasaria, sellainen fiilis mulle tulee? 

Toisen löydön tein Cosin myymälästä. Silkki-puuvillasekoitemekossa on simppeli linja, mutta laskettu vyötärö tuo siihen kivaa muotoa. Kun sen nostaa vyötärön kohdalle, tulee yläosasta hieman pussittava. Viileä kesällä ballerinojen kanssa, syksyllä ja keväällä käyttömekko parinaan sukkahousut ja neuletakki. Monen menon mekko siis, ehdottomasti luottovaatepotentiaalia.












2 kommenttia:

  1. Minä ostin pari viikkoa sitten tuon saman mekon. Se oli niin täydellinen ostos ja on ollut sen jälkeen käytössä niin usein kun vaan samaa mekkoa on kehdannut töissä käyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, mä olen nimittäin vasta mallaillut sitä kotona peilin edessä. Tänään ajattelin laittaa sen illalla villatakin kanssa vappuvaatteeksi. :)

      Poista