Kaksplus.fi

torstai 23. marraskuuta 2017

Kevään lastenkirjauutuudet

Aikuisten romaanien ja tietokirjallisuuden jälkeen on hyvä tehdä pieni katsaus kevään lastenkirjoihin. Olen poiminut tähän vähän vaihdellen mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia sekä jo hyväksi havaittujen kirjasarjojen tulokkaita. Ihan pienten palleroiden kirjoja tässä ei esitellä, ovathan omat lukijani jo koululaisia.

Otava:

Jörn Lier Horst: Etsiväkaksikko: Operaatio myrskypilvi. Tilda on rohkea ja Oliver on kekseliäs. Yhdessä etsiväkoira Oton kanssa he ryhtyvät tutkimaan leipomosta kadonnen hiivan ja karamellitehtaasta hävinneen pakettiauton kohtaloa. Tässä kirjassa voit ratkoa tapauksen yhdessä etsivien kanssa! Lasten etsiväsarjan ensimmäisen osan on suomentanut Sanna Manninen. Ilmestyy 1/18.

Operaatio Myrskypilvi

Antti Nylén - Ilja Karsikas: Eino ja suuri possukysymys. Seitsemänvuotias Eino saa lahjaksi Pulla-possun, joka ei halua tulla syödyksi. Voivatko jotkut possut olla ystäviä ja jotkut toiset ruokaa? Pullan kanssa keskustellessa Eino saa vastauksia moneen isoon kysymykseen. Ilmestyy 3/18.

Eino ja suuri possukysymys

Tammi:

Ville Hytösen ja Virpi Pennan lumoava Ötökkämaan tarinat saa jatkoa. Kauniin kesän jälkeen koittaa Ötökkämaan talvi. Jo ensimmäisestä kirjasta tuttu herra Pöntinen kulkee maan halki jututtaen sen ötökkäasukkaita. Mukana ovat niin vanhat tutut Ippu Pötökkä ja Hämämäkämäkki, mutta myös uusia tuttavuuksia, kuten Lötkö-täti ja Lempiäinen. Mikäli et vielä tunne Ötökkämaan väkeä, suosittelen enemmän kuin lämpimästi. Ilmestyy 1/18.

Ötökkämaan talvi

Martin Widmark: Lasse-Maijan Etsivätoimisto: Jalkapallon arvoitus.
Ruotsalaisen dekkarimenestyksen uusin suomennettu osa. Vallilan ja ystävyyskaupungin välinen jalkapallo-ottelu on käynnissä, kun palkintopokaali varastetaan. Suomentanut Outi Menna. Ilmestyy 4/18.

Jalkapallon arvoitus. Lasse-Maijan etsivätoimisto

Paula Noronen: Supermarsu ja Roskaavat ryökäleet. Maapallo on roskasateen armoilla, joten supermarsua tarvitaan jälleen! Ilmestyy 4/18.

Supermarsu ja roskaavat ryökäleet

Tammi julkaisee keväällä myös seuraavat tuttujen sarjojen uudet osat: Ella ja kaverit konsertissa, Leirillä on hauskaa, Eppu, Uusi kaveri, Sinttu! Lossi-Lassi Etelänavalla, Putti on paras!

Karisto:

Tapani Bagge ja Carlos da Cruz: Apassit 1 Aavehevosen arvoitus. Uuden seikailusarjan aloittavassa teoksessa tutkitaan salaperäisiä tapauksia 1900-luvun alussa. Helsingin keskustassa liikkuu aavehevonen, joka hyökkää myös Stockmannin tavarataloon. Siellä on töissä Heikin äiti. Heikki ystävineen perustaa Apassit-nimisen salaseuran ja alkaa selvittää aavehevosen arvoitusta. Teos vie lukijansa sadan vuoden takaiseen Helsingiin ja tutustuttaa sen ajan elämään ja ihmisiin.

Aavehevosen arvoitus - Apassien tutkimuksia


Kaikki kuvat adlibris.fi.


tiistai 21. marraskuuta 2017

Mistä sinä unelmoit?

Pari päivää sitten tajusin, että minulla ei ehkä ole unelmia. Miten tähän on tultu?


Miten unelma määritellään? Miten se eroaa vaikkapa tavoitteesta? Minä olen aina ajatellut unelman olevan jotain sellaista, jota ei koskaan tarvitse saavuttaa. Joku unelmoi eläkepäivistä Italian maaseudulla, toinen oman putiikkihotellin perustamisesta ja kolmas lentokapteeniksi opiskelemisesta. Unelmien ei ehkä ole tarkoituskaan tulla todeksi. Se sijaan niillä on sijansa arkisina pakopaikkoina, hetken karkumatkana pois harmaista marraskuisista tiistaipäivistä.

Unelmaa hiukan vaatimattomampi on sitten haave. Suurin ero minun mielessäni on siinä, että haaveita voi ja kannattaakin toteuttaa.  Voi haaveilla valmistumisesta, matkasta Malediiveille tai juuri siitä käsilaukusta, joka maksaa vähän liikaa. Voi haaveilla olevansa isona juuri siinä työpaikassa, johon on aina toivonut pääsevänsä. Myös haaveet sen oikean löytämisestä, kirkkohäistä ja kahdesta lapsesta ovat romanttisten kuvastojen vakiokamaa. 

Oikeastihan tässä mentiin semantiikkaan niin että hujahti ja käytännössä unelmat ja haaveet ehkä ovat enemmän toistensa kaltaisia. Miksi minä sitten en keksi yhtäkään.


Tottakai toivon niitä kaikkia perusjuttuja. Että pysymme terveinä (sic!) koko porukka ja ettei mitään suuria suruja tule. Toivon eläväni tosi vanhaksi, jolloin ryhdyn maailman hauskimmaksi isoäidiksi. Toivon poikien kasvavan täysipäisiksi tyypeiksi ja menestyvän siinä mitä haluavat elämällään tehdä. Toivon miehen saavan jatkaa kiinnostavissa työtehtävissä myös jatkossa ja odotan innolla mitä tulevaisuus omalle kohdalleni tuo.

Mutta ei minulla oikeasti ole mitään korkealentoisia toiveita, haaveita tai unelmia suuntaan tai toiseen. Olisin vallan tyytyväinen ja onnellinen, mikäli saisin jatkaa tätä tavallista elämääni hamaan tappiin. Miksi näin? Missä ovat ne unelmani, jotka antaisivat buustia arkipäivään ja saisivat ponnistelemaan niiden toteuttamiseksi? Toki tiedostan, että puhun tässä etuoikeutetun ihmisen suulla. Minä voin tehdä työkseni sitä mitä kaikkein mieluiten maailmassa teen pohtimatta, riittääkö meillä rahaa ruokaan kuun lopussa. Olen oikeastaan saavuttanut kaiken mitä olen päättänyt saavuttaa. Olisiko tässä syy?

Vai onko kyse lopulta vain määrittelystä. Se mikä minulle on tavoite, on jollekin toiselle unelma. Siinä missä minä työskentelen aktiivisesti tehdäkseni toiveeni todeksi, jää joku toinen haaveilemaan, että ehkä joskus ja jossain elämäntilanteessa. Vai olisiko asian ydin siinä, että olen valtavan onnellinen elämääni jo nyt ja juuri tällaisena. Olen saanut elämältä ihan kaiken mitä olisin koskaan osannut toivoa. En minä oikeasti tarvitse mitään enempää, en suuria rikkauksia tai eksoottisia kokemuksia  Ja sen mitä toivon, pyrin toteuttamaan. Tähän saakka on mennyt hyvin, toivottavasti jatkossakin. Ja jos ei, niin keksitään jotain muuta.


Tulipa tästä mielikuvitukseton olo. Ja sinne Malediiveille haluan kyllä. 

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Kevään kirjat aikuisille

Taas on se aika, jolloin kustantamoiden uutuuskatalogit julkaistaan ja me lukunälkäiset pääsemme selailemaan sivuja (sähköisiä nykyään, mutta sama asia) innostuneen odotuksen vallassa. Mitä ihanaa saisin kevään mittaan lukea? No ainakin näitä kaikkia!

Otava:

Anna Rimpelä: Pitkään meni ihan hyvin. Mummomafiaa edustava Aino Ritari valmistautuisi kuolemaan, mikäli kaikelta naapurustossa tapahtuvalta kerkeäisi. Rimpelän esikoisromaani yhdistää komiikkaa ja kaunoa. Ilmestyy 1/18.

Olli Jalonen: Taivaanpallo. Tähtitieteilijän oppipoika kulkee Saint Helenan saarelta Lontooseen ja todistaa tieteen ja uskon kamppailua 1600-luvulla. Ilmestyy 3/18.

Taivaanpallo

Tapani Tolonen: Sokeisto. Esikoiskirjailija vie lukijansa vuoteen 1905 ja suurlakkoaikaan, jolloin Eetu löytää luokkarajat ylittävän rakkauden. Ilmestyy 2/18.

Sokeisto

Enni Mustonen: Taiteilijan vaimoSyrjästäkatsojan tarinoita -sarjan kuudes osa vie 1920-luvulle. Kirsti on edellisen osan jälkeen mennyt naimisiin ja jälkikasvuakin tulee. Olisiko Idan vihdoin aika kertoa tyttärelleen totuus tämän isästä? Ilmestyy 4/18.

Taiteilijan vaimo

Eeva Rohas: Raivo. Tuuli muuttaa tyttärensä Lunan kanssa pois kotoa, jossa Ilja makaa sohvalla päässään haava. Uskon, toivon ja rakkauden jälkeen tulee raivo. Rohaksen kolmas teos on kertomus avioerosta, alkoholismista ja selviytymisestä. Ilmestyy 3/18.

Raivo

Laura Honkasalo: Vie minut jonnekin. Nellalla on periaatteessa kaikki hyvin, mutta jotain puuttuu. Sitten aviomieheen iskee vauvakuume ja Nellan elämä menee uusiksi. Honkasalon uutuus on hänen ensimmäinen viihderomaaninsa. Ilmestyy 3/18.

Eppu Nuotio: Anopinhammas. Puutarhamatkalla Espanjassa oleva Ellen Lähde päätyy jälleen selvittelemään kummallisia tapahtumia. Ilmestyy 4/18.

Anopinhammas

Anne Swärd: Vera. Seitsemäntoistavuotias Sandrine on paennut Ranskasta Ruotsiin vuonna 1945 ja  kantaa salaisuutta avioituessaan yläluokkaisen lääkärin kanssa. Hän ei kuitenkaan ole ainoa, jolla on piilotettavaa. Suomentanut Jaana Nikula. Ilmestyy 3/18.

Vera

Sofia Lundberg: Punainen osoitekirja: Yhdeksänkymppinen Doris asuu Tukholmassa ja punoo auki elämänsä huimia käänteitä osoitekirjaan tekemisensä merkintöjen kautta. Suomentanut Tuula Kojo. Ilmestyy 3/18.

Punainen osoitekirja

Edward St Aubyn: Loistava menneisyys. Patrick Melrosen tarina I-III. Omaelämäkerrallinen kulttiklassikko perheensä varjosta eroon pyristelevästä Patrickista. Viisiosaisesta sarjasta ilmestyy nyt suomeksi kolme ensimmäistä osaa, joissa käydään läpi Patrickin lapsuus ja nuoruus. Suomentanut Markku Päkkilä. Ilmestyy 3/18.

Geir Tangen: Sydämenmurskaaja: Jatkoa kirjailijan esikoisjännärille Maestro. Toimittaja Viljar Ravn Gudmundssonin poika Alexander herää juhlien jälkeisenä aamuna murhatun tytön vierestä. Rikostutkija Lotte Skeisvoll auttaa Gudmundssonia selvittämään tapausta, jonka jäljet johtavat Norjan äärioikeistoon. Suomentanut Päivi Kivelä. Ilmestyy 2/18.

Sydämenmurskaaja

WSOY:

Laura Manninen: Kaikki anteeksi. Neljääkymppiä kolkutteleva Laura huomaa pyörittävänsä Mikon kanssa kolmen lapsen uusperhettä, vaikka ei koskaan halunnut lapsia. Aluksi kaikki näyttää täydellisestä, kunnes rakkaudesta tulee vankila. Esikoisromaani parisuhdeväkivallasta, häpeästä ja vaikenemisen kulttuurista. Ilmestyy 2/18.

Kaikki anteeksi

Pirkko Soininen: Ellen. Romaani Ellen Thesleffin fiktiivisistä päiväkirjamerkinnöistä ja taiteilijan rakkaudesta Firenzen kaupunkiin. Ilmestyy 2/18.

Ellen

Herman Lindqvist: Villit Vaasat. Ruotsalainen historioitsija kertoo Vaasan suvun tarinan halki sukupolvien, jotka rakensivat Ruotsista suurvallan. Juonittelua, rohkeutta, hulluutta ja uudistuksia, kaikkea löytyy. Suomentanut Heikki Eskelinen. Ilmestyy 2/18.

Villit Vaasat

Tammi:

Sara Stridsberg: Unelmien tiedekunta. Valerie Solanasin elämäntarina, pikkutytöstä Andy Warholin ampumisen kautta kuolinvuoteelle. Suomentanut Outi Menna. Ilmestyy 2/18.

Sari Näre: Helsinki veressä. Naiset lapset ja nuoret vuoden 1918 sodassa. Näre tarkastelee sotaa, sen syttymistä ja päättymisen jälkeistä vankileiritodellisuutta ikä- ja sukupuolinäkökulmasta. Sosiaalisten muuttujien lisäksi mukaan otetaan sodan kulttuuriset merkitykset.

Helsinki veressä

Gummerus:

Pauliina Rauhala: Synninkantajat. Toisessa romaanissaan Rauhala käsittelee sisäänpäin kääntyneen uskonnollisen yhteisön elämää hoitokokouksineen Pohjois-Pohjanmaalla 1970-luvun lopulla.

Synninkantajat

Bazar Kustannus:

Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Sakset tyynyn alla. Nuotion ja Soinisen taidedekkarisarja saa jatkoa. Nainen parvekkeella -kirjasta tuttu Salome Virta päätyy selvittelemään murhia, joihin liittyy läheisesti 1940-luvun lopun hollantilainen maalaustaide. Ilmestyy 3/18.

Sakset tyynyn alla

S&S:

Anna Lindholm: Ines-projekti. Naisia sisällissodassa 1918. Kertomus Suomen sisällissodasta viiden naisen kokemusten, kirjeiden ja muistiinpanojen kautta. Suomentanut Susanna Hirvikorpi. Ilmestyy 5/18.

Kaikki kuvat adlibris.fi.





perjantai 17. marraskuuta 2017

Stop loppuvuoden kiireille!

Syysloman jälkeen alkoi pahasti näyttää siltä, että viime syksyltä tuttu raivokiire toistaisi itseään. Tuolloin päätin ettei ikinä enää tällaista loppuvuotta, jonka jälkeen täytyy kysyä perheenjäseniltä mitä heille mahtaa kuulua. Päätös muistui mieleeni eräänä arkisena aamuyönä, kun mies tuli hetkeksi nukkumaan ennen töiden jatkamista. Minä itse olin normihommien ja kirjoittamisen jälkeen keskellä opiskelujuttuja ja sitten oli tietysti kaikki muu arkeen liittyvä. Oli pakko tehdä jotain.


Meidän ratkaisumme oli siirtää työskentelyni kokonaan kotiin. Ajattelin, että rauhoitetaan elämää siten ettei yhden meistä tarvitse lähteä aamuisin kellon kanssa matkaan. Ei juosta toinen silmä meikattuna setvimään akuuttia sukkaongelmaa olohuoneeseen ja havahtua autossa siihen, että se toinen silmä jäi sitten ilman ripsiväriä. Jos minä saisin jäädä aamuisin tähän  oman keittiönpöydän ääreen tekemään töitä, olisi siinä yksi kiirekohta eliminoitu. Tai siis, palata siihen keittiönpöydän äärelle sen jälkeen, kun äititaksi on ensimmäiset keikkansa heittänyt.

Mies sanoi jo vähän aikaa sitten, että loppuvuonna töitä tulee olemaan paljon. Ja kun hän vastikään kertoi taas yhden tarjouksen menneen läpi, tiesin päätökseni olevan oikea. Emme ehkä tule näkemään häntä hirveästi ennen joulua ja sen myötä koittavaa breikkiä. Ei silti tulisi mieleenkään valittaa hänen työstään, jossa hommia paiskitaan silloin kun niitä on ja vastaavasti pidetään vapaata rennompina aikoina. Tuolloin voi vaikka ilmoittaa lähtevänsä perheen kanssa Kööpenhaminaan syyslomalla. En myöskään muista milloin mies olisi ollut joulun välipäiviä töissä. Vastuu ja vapaus kulkevat käsi kädessä, siitä pidän.

En halua valittaa omastakaan työkuormastani. Itse asiassa virittelin juuri lisää duunikuvioita keväälle ja olen niistä kovasti mielissäni. Tästä huolimatta kukaan ei hyödy siitä, että mennään jokainen tukka putkella ja ohitetaan perheenjäseniä eteisessä. Jos on mahdollisuus valita toisin, kannattaahan sitä niin tehdä. 

Jo näiden muutaman viikon aikana olen huomannut päätöksen olleen hyvä. Toki sairastuin samantien flunssaan ja olenkin keskittynyt lähinnä niistämiseen. Mutta olen myös tehnyt kuopukselle aamupalaleipiä, pitänyt hampaidenpesukilpailua ja auttanut aamutoimissa muutoinkin. Sen jälkeen on ollut aikaa keskittyä omiin töihin ja iltapäivällä on ollut paljon rennompi fiilis. 

En minä tätä arkea nyt ihan kiireettömäksi sanoisi, mutta helpompaa se on jo tämän yhden muutoksen myötä. Tai sitten minä olen rennompi. Takaraivossa nakuttava to do -lista on helpottanut, kun olen voinut hoitaa juttuja jo päivisin. Ja iltapäivällä olen sitten katsellut esikoisen läksyrutiinia ja ihastellut kuopuksen piirtämiä kirjaimia. Kysellyt miten kuopuksen vihko oikein joutui esikoisen matkaan kouluun ja ihmetellyt missä se pipo taas on. 

Tosi arkista ja arkisuudessaan parasta. Alkuvuotta en vielä suostu ajattelemaan, otetaan nämä menossa olevan vuoden rippeet tästä ensin haltuun. Jos vaikka ehtisi fiilistellä joulunodotustakin oikein kunnolla tänä vuonna!




keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Hyvän äidin tunnusmerkit

Pandamama-blogin kirjoittaja haastoi Kaksplussan verkostobloggaajat kirjoittamaan hyvän äidin mittareista luettuaan Kaksplus-lehdestä väitteiden muodossa toteutetun haastattelun näyttelijä Essi Hellénistä. Alta löydät useamman väittämän siitä millainen on hyvä äiti ja minun vastaukseni niistä jokaiseen. 



Hyvä äiti synnyttää alateitse.

Synnyttäminen ja käsite "hyvä" eivät liity millään tavalla toisiinsa. Siinä missä joku haluaa suunnitella itselleen mahdollisimman lääkkeettömän synnytyksen ja pohtii kotisynnytystä, tietää toinen haluavansa kaiken mahdollisen kivunlievityksen.  Joku sanoo, ettei sektio ole oikea synnytys ja toinen väittää, että kylläpä on. Synnytys on yksinkertaisesti tapa saada lapsi maailmaan eikä kukaan voi ennustaa sen kulkua etukäteen. On surullista, että äidit miettivät vielä vuosienkin jälkeen omasta mielestään huonosti tai jopa pilalle mennyttä synnytystä. Toisaalta se on ymmärrettävää, onhan kyseessä iso asia. Lopulta kokonaisuus kuitenkin ratkaisee. Hyvyyden kanssa sillä ei onneksi ole mitään tekemistä.

Hyvä äiti imettää vähintään vuoden.

Rintamaito on optimaalista ravintoa vauvalle, se on totta. Samaan aikaan on lukemattomia syitä, miksi imetys ei ota onnistuakseen. Tällöin seuraava vaihtoehto, pullosta annettava korvike, on erinomainen tapa ruokkia jälkeläinen. Sillä siitähän tässä on kyse, vauvan ravinnonsaannista. Imetys ei siis ole hyvän äidin mittari, ei myöskään se kuinka pitkään kukin imettää. Hyvä äiti on sellainen, joka tekee kaikkien hyvinvoinnin optimoivia ratkaisuja. Kuopukseni ei ole saanut pisaraakaan äidinmaitoa, omasta päätöksestäni. Seison yhä tuon päätöksen takana täysin.

Kun lapsi syntyy, hän tulee osaksi meidän elämäämme. Meidän elämämme ei muutu.

Ensimmäinen lause pitää paikkansa. Lapsi tulee osaksi perhettä ja sitä kokonaisuutta, joka perhe ennen hänen syntymäänsä on. Toinen lause sen sijaan on huvittava ja jopa hieman surullinen. Olen kirjoittanut paljon lapsen oikeudesta tulla vanhempiensa elämän keskipisteeksi. Lapsella on oikeus muuttaa vanhempiensa elämä ja onnellinen on se vanhempi, joka tuon muutoksen pystyy paitsi ottamaan vastaan, myös hyväksymään.



Kunnon äiti tuntee syyllisyyttä, jos ei ole vauvansa kanssa.

Kunnon äiti pitää huolta omasta jaksamisestaan ja ottaa omaa aikaa silloin, kun siihen on mahdollisuus ja tarve. Jos nyt välttämättä haluaa syyllistyä, se kannattaa säästää johonkin oleelliseen. Kuten vaikka siihen, että unohtaa antaa lapselle ruokaa tai hakea hänet päiväkodista. Nekin voi yleensä laittaa inhimillisen erehdyksen piikkiin.

Vanhemmuus ja sen askareet on mahdollista jakaa 50-50.

Kaikki on mahdollista. Mikäli molemmat vanhemmat ovat motivoituneita ottamaan yhtä paljon osaa kotihommiin ja lapsen hoitoon, on puolittaminen yksi tapa jakaa vastuuta. Itse en kannata mitään keinotekoisia rajanvetoja, joissa hampaat irvessä tehdään hommia tasan puoliksi, kun kerran niin pitää tehdä. Mikäli toinen tekee enemmän töitä kuin toinen, on luonnollista, että kotihommat sekä käytännön vanhemmuus lappusten täyttämisineen, kurahousujen huuhteluineen ja päivällisen valmisteluineen tulee enemmän toisen vanhemman hoidettavaksi. Jokaisen perheen tulee tehdä omat päätöksensä siitä miten asiat jaetaan.

Hyvä äiti on kotona vähintään vuoden, mielellään kolme.

Perheitä on erilaisia. Minun mielestäni äidin tai isän, vanhemman ylipäänsä, kannattaa antaa lapsensa olla elämän keskipiste ainakin sen vauvavuoden ajan. Lapsi, joka ei kävele tai puhu, on tosi pieni päiväkotiin tai vieraan hoidettavaksi säännöllisesti. Aina tätä ei kuitenkaan ole mahdollista itse valita, vaan esimerkiksi taloudelliset seikat saattavat pakottaa molemmat vanhemmat työskentelemään heti vanhempainvapaan päätyttyä. En siis koskaan sanoisi huonoksi äidiksi häntä, jonka näin on tehtävä.

Itse uskon kuitenkin, että lapselle on hyväksi saada olla pidempään kotona kuin vain sen vuoden ajan. Siihen en ota kantaa kuka lasta hoitaa, onko se äiti vai isä. Itse olisin ollut aivan valmis lähtemään takaisin aikuisten maailmaan poikien täyttäessä vuoden, mutta sinnittelin vielä kevään ja kesän ylitse. Koen tuon ajan antaneen heille tärkeitä valmiuksia tulevaan hoidon aloittamiseen. Molemmat pojat aloittivat päiväkodin yhden vuoden ja kahdeksan kuukauden iässä ja meille tuo aloitusaika oli hyvä. En itse olisi halunnut olla kolmea vuotta kotona eikä lapsensa kotona kolmevuotiaaksi hoitava äiti tai isä ole yhtään sen parempi tai onnistuneempi kuin lyhyemmän aikaa kotona ollut.



Äidillä on isää tärkeämpi rooli lapsen tunne-elämän tukemisessa.

Ei ole. Vanhemmilla on tärkeä rooli lapsen tunne-elämän tukemisessa ja molempia tarvitaan yhtä lailla.

Nainen voi saada kaiken: kunnianhimoisen uran, tasapainoisen perhe-elämän ja mielekästä omaa aikaa.

Nainen voi saada kaiken, mutta kaikkea ei tarvitse saada samaan aikaan. Vauvavuotena ja pikkulapsiaikaan voi keskittyä esimerkiksi perheeseen sekä omaan harrastukseen muutaman kerran viikossa ja työn ottaa työnä. Lasten kasvaessa on taas paitsi aikaa, myös energiaa uran kehittämiseen. Kaikki mulle heti nyt ei oikein toimi, kun pitäisi ajatella myös muita ihmisiä ja heidän hyvinvointiaan.

Vauva tuhoaa parisuhteen ja etenkin seksielämän.

Vauva muuttaa usein myös tätä osa-aluetta elämässä. Siinä vaiheessa, kun on valvonut yön korvatulehduspotilaan kanssa, tehnyt täyden työpäivän ja vienyt illalla kaksi lasta harrastuksiin eri puolille kaupunkia, on ihan ok koomata television edessä illalla tai nukahtaa pään koskettaessa tyynyä. Mikäli perheellä ei ole laajoja turvaverkkoja lastenhoitoavuksi, pitää yhteistä aikaa ottaa sieltä mistä voi ja järjestää treffejä vaikkapa kotisohvalle silloin, kun väsyttää vain vähän. Voidaan myös sopia, että nyt vaan selviydytään tästä vaiheesta niin hyvin kuin mahdollista ja myöhemmin on taas aikaa parisuhteelle. Tärkeintä on, että molemmat ovat samalla linjalla ja asia sovitaan yhdessä.



Hyvä äiti jaksaa leikkiä nukeilla.

Hyvän äidin ei tarvitse jaksaa leikkiä nukeilla, autoilla tai yhtään millään. Sen sijaan hyvä äiti on kiinnostunut lapsensa maailmasta ja hänen mielenkiinnon kohteistaan. Se ei tarkoita sitä, että pitäisi istua lastenhuoneen lattialla tekemässä sellaista, mistä ei yhtään pidä. Välillä voi tehdä sitäkin, sitten voi sanoa lapselle, että mennäänkö hei laittamaan pyykit kuivaajaan. Minä en ole koskaan pahemmin leikkinyt. Sen sijaan olen lukenut valtavasti, piirtänyt ja pelannut lautapelejä sekä ottanut lapset kaikkiin kotihommiin mukaan. Yhdessäolon ei tarvitse aina olla suorittavaa tai leikintäyteistä.

Äitiys tekee tytöstä naisen.

Mistä näitä kysymyksiä oikein tulee. No ei tee. Minusta se teki aikuisen, muista en tiedä.

Kaksi lasta on täydellinen perhekoko.

Meille kyllä, jollekin toiselle ei. Olen itse kokenut kahden lapsen perheen toimivaksi, vaikka aivan yhtä hyvin olisimme voineet päätyä toisenlaiseen ratkaisuun ja jäädä yhden lapsen perheeksi. Nyt on toki helppo sanoa, että onneksi uskalsimme yrittää toista lasta. Pitäisi kuitenkin muistaa, että meille täydellinen on jollekin toiselle jotain ihan muuta. Nämä ovat myös sen verran herkkiä asioita, että ulkopuolelta ei kannata paljon huudella oikeaa tai väärää tapaa toimia.




maanantai 13. marraskuuta 2017

Keilausta ja pakohuonepeliä - lasten synttärisuunnitelmat valmiina

Yhtä aikaa marraskuun kanssa alkavat myös meidän perheemme juhlaviikot. Marraskuun puolivälistä tammikuun puoleenväliin juhlitaan molempien poikien syntymäpäivät, nimipäivät ja yksi joulu siinä välissä. Aikamoinen rypistys, etenkin kun tänä vuonna juhlakattaukseen lisätään paitsi koulussa järjestettävät itsenäisyysjuhlat satavuotiaan Suomen kunniaksi, myös seuraavana päivänä meillä ystävien kanssa vietettävä sama setti. Isäkin täyttää seitsemänkymmentä, hänen juhlintansa tosin on suosiolla siirretty joulun välipäiville ja Tallinnan hotellireissulle.



Nimipäivät meidän perheessämme muistetaan, onnitellaan ja lahjankin sankari aina saa. Jotain pientä ja hyvän mielen tuovaa, ei mitenkään synttäreihin verrattavaa. Niitä sitten juhlitaankin viimeisen päälle. Esikoiselle on pidetty juhlia vaikka millä teemalla ja kaverisynttäreitä on vietetty niin Kansallismuseossa, Espoon Emma-museossa kuin Kino Tapiolassa. Kuopuksen kaverisynttärit on tähän saakka juhlittu kotona, on ollut merirosvosynttäreitä, Batman- tai Minions-teemaa sekä ehdoton suosikkini, kolmevuotiaan Vaahteramäen Eemeli -kutsut.

Tänä vuonna kuopuksen kaverijuhlat on ensimmäisen kerran ulkoistettu. Mietimme monenlaisia paikkoja sisähuvipuistoista museovierailuihin ja päädyimme lopulta keilaamaan. Varasin Tapiolan keilahallista meille muutaman radan, kuopus kertoi toiveensa kutsuvieraista ja keilauksen päätteeksi tietysti herkutellaan. Helppo, suhteessa edullinen ja mukavan toiminnallinen setti tulossa, uskoisin. 



Kotona juhlitaan sitten isovanhempien, kummien ja ystäväperheiden kanssa ja myös nämä valmistelut on polkaistu käyntiin. Ostin Pop up Kemut -liikkeestä Eerikinkadulta ihania juhlatarvikkeita, kun kuopus toivoi metsän eläimet -teemaa juhliinsa kotiin. Kakku on tilattu samalla teemalla Say It With a Cake -leipomon Kakkumuijalta, jolta olemme aiemminkin tilanneet esimerkiksi esikoisen robottijuhlien kakun. Hän tekee upeita luomuksia, jotka varmasti ovat kahvipöydän kohokohtia! Mies pääsee askartelemaan eläinviiriä sankarin kanssa ja puhaltamaan vihreän sävyisiä ilmapalloja metsäksi, minä ujutin kattaukseen mukaan hieman mintunvihreää väriä. Kutsut lähtivät tänään eteenpäin ja seuraavaksi ajattelin uhrata pari hetkeä miettimällä millaiset kukat tilaisin pöytäkoristeeksi. Ehkä havuja mukaan, onhan juhlien aikaan jo joulukuu?




Esikoisen kohdalla ympyrä sulkeutuu. Yksivuotiasta palleroa juhlittiin ihan vain yksivuotisteemalla ja nyt kymmenen vuotta täyttävä on jo jättänyt teemajuhlat taakseen. Toiveina kotona järjestettäville mummien ja kummien kahveille olivat ainoastaan ykkösen ja nollan hopeiset folioilmapallot, turkoosi väri ja ison pojan kakku suklaasisuksella. Myös tämä kakku tulee tilattuna ja ilmapallot lupasin ehdottomasti hankkia. Kutsut ostettiin jo nyt samalla kuin kuopuksen kutsukortit, ison kundin meiningillä mennään myös tällä saralla. 



Minulla on yhtä aikaa onnellinen, ylpeä ja haikea mieli, kun mietin kaikkia niitä kertoja, jolloin esikoista on juhlittu. Kuinka hän yksivuotiaana tallusteli ympäri asuntoa tyytyväisenä, sai kolmevuotiaana tuoreena isoveljenä huippuhienon Salama McQueen -kakun tai kuinka isolta tuntui neljä vuotta täytettyään. Viisivuotiaalta sankarilta puuttuivat molemmat etuhampaat ja yhtenä vuonna juhlittiin yhdessä kuopuksen kanssa joulun välipäivinä. Onneksi on paljon kuvia, joista muistella kaikkia näitä ihania hetkiä.

Kymppivee pääsee vielä järjestämään kaverisynttärit ja olemme alustavasta varanneet lasten pakohuonepelin juhlien aktiviteetikisi. Kids Escape Taikahuone sijaitsee Vallilassa ja siellä lapset pääsevät yhdessä ratkaisemaan taikurin arvoituksia. Yhden pelin kesto on puoli tuntia ja ovet pidetään auki. Pelaamisen jälkeen herkutellaan vielä ennen kotiinlähtöä.

Nyt homma on kuitenkin uudessa mietinnässä, sillä esikoinen kertoi ajatelleensa vähän sellaistakin vaihtoehtoa, että kutsuisi vain muutaman kaverin esimerkiksi Rush-trampoliinipuistoon pomppimaan. Normaalisti kutsuttavia kertyisi helposti yli kymmenen, mutta rauhallisemmat juhlat ovat kuulemma alkaneet houkuttaa. Jäämme odottamaan, hän saa itse päättää miten haluaa merkkipäiväänsä juhlistaa. Joka tapauksessa nämä ovat viimeiset varsinaiset kaverisynttärit. Saa nähdä mihin tässä vielä päädytään.




perjantai 10. marraskuuta 2017

Kööpenhaminan Tivoli halloweenin aikaan

Ilmassa tuoksui yhtä aikaa makealta ja suolaiselta. Yhdessä kojussa myytiin tikkukaramelleja, vieressä pursotettiin kermavaahtoa kinuskitäytteisen vohvelin päälle. Pienet sormet poimivat paahdettuja manteleita tötteröstä samalla kun vähän isommat kädet lämmittelivät glögimukillisen ympärillä. Oli kaunis syyspäivä ja olin astunut kehrätyn sokerin tuoksun myötä syksyiseen satumaahan.



Tivoli on yksi maailman vanhimmista huvipuistoista ja sen sijainti Kööpenhaminan ydinkeskustassa, aivan rautatieaseman takana, on erittäin turistiystävällinen. Alue on iso ja pääsymaksulla sinne pääsee ihan vain kävelemään, nauttimaan tunnelmasta ja ihailemaan illan pimetessä loistavia valoja. Myös Tivolin ravintoloita on kehuttu ja valikoimaa nälkäiselle todella riittää. 



Me vietimme Kööpenhaminan reissullamme yhden kokonaisen päivän tuossa huvittelijan paratiisissa. Olimme jo jonkin aikaa halunneet viedä pojat Tivoliin ja huomattuamme sen olevan juuri syyslomamme aikaan auki, oli valinta syyslomareissun kohteeksi selvä. Ensimmäisenä kokonaisena lomapäivänä otimme aamiaisen jälkeen suunnan kohti huvipuiston portteja ja astuimme sisään.



Säästin lippukassalta saamani kuitin, jotta voin kertoa paikan hinnoista. Ne liikkuvat meidän Linnanmäkemme tasolla sillä erotuksella, että jokaisen tulee maksaa rannekkeen lisäksi sisäänpääsymaksu alueelle. Alle seitsemänvuotiaat pääsevät ilmaiseksi, kahdeksanvuotiaasta ylöspäin sisäänpääsy on 120 kruunua, eli reilut viisi euroa per henkilö. Rannekkeet pojille ja miehelle puolestaan kustansivat vajaan sata euroa yhteensä, minä en sellaista tarvinnut. 

Esikoinen ja kuopus ottivat rajoittamattoman määrän huvittelua sisältävät rannekkeet ja lisäksi ostettiin yksi kanssahuvittelijan ranneke. Myös tämä kiinnitettiin kuopukselle ja näin sekä minä että isänsä pääsimme vaikka vuorotellen laitteisiin kuopuksen kanssa.  Erittäin hyvä systeemi, näin meidän ei tarvinnut valita kumpi laitteissa lapsen kanssa pyörii. Kokonaisuudessaan olemme siis maksaneet sisäänpääsystä ja rannekkeista n. 140 euroa.


Tältä näytti, kun astuimme alueelle. Koristeluun oli todella panostettu, kaikkialla oli lyhtyjä, kurpitsoja ja köynnöksiä. Täällä sadonkorjuun runsaus kohtasi halloweenin hirviöt sulassa sovussa, kun hedelmä- ja vihannesvankkureiden takaa kurkisti irtopää tai luurangot joivat kahvia vilttien alla lämmitellen. Yksinkertaisesti upeaa!





Nämä kaverukset ryömivät eteenpäin. Muutoinkin zombeja ja kammotuksia löytyi yksi jos toinenkin.


Tivolin alue on todella laaja ja koko päivän varaaminen ihan vain kiertelyyn ja eri laitteisiin ei ole liioittelua. Me menimme paikalle heti paikan avauduttua ja monta tuntia saimme olla suhteellisen väljästi ilman suurempia jonoja minnekään. Kellon lähestyessä iltakuutta väki lisääntyi selvästi ja jonot alkoivat kiemurrella laitteessa kuin laitteessa. Olin tyytyväinen, että tuossa vaiheessa me olimme jo suurimman osan niistä käyneet.







Juomatauko! Myös ihania lämmittäviä hehkuviinejä olisi saanut, mutta päädyin juomaan vettä hauskasta tölkistä.






Karusellit, siinä allekirjoittaneelle sopivan hurjaa kyytiä. Mitä perinteisempi, sen parempi.


"No okei okei. Jos sä kerran välttämättä haluat mennä tohon karuselliin, niin minä tulen sun kanssa. Mullahan ne rannekkeetkin on."


Lopuksi vielä sokeriöverit "mustalla" hattaralla ennen kuin vilu alkoi monen tunnin ulkonaolemisen jälkeen hiipiä jäseniin ja paluu hotellille houkutella. 


Seuraavan kerran Tivoli avaa porttinsa loppuvuoden ajaksi jo tämän kuun aikana. Odotettavissa lienee aikamoinen joulun ihmemaa!