Kaksplus.fi

perjantai 18. elokuuta 2017

Vanhempainillat - tärkeitä vai turhia?

Syksy tuo vuosi vuoden perään mukanaan myös vanhempainillat. Päiväkoti, koulu, harrastukset, mahdollisesti vielä moneen kertaan monilapsisessa perheessä. Välillä pitäisi osata jakautua kahtia iltojen osuessa päällekkäin tai ainakin sompailla ryhmästä toiseen. Mutta mistä on vanhempainillat oikein tehty? 


Hanna julkaisi blogissaan hauskan tekstin vanhempainiltojen osallistujista. Lukiessa huvitti, kaikki nuo vanhempityypit ovat tuttua juttua ja varmasti minäkin sieltä löydyn. Samalla kuitenkin heräsi ajatus pohtia ilmiötä tarkemmin ja vakavammalla naamalla. Mikä on vanhempainillan syvin olemus? Ovatko ne kivoja hetkiä tavata lasten kanssa toimivia aikuisia ja muita luokan tai ryhmän vanhempia vai pelkkää vanhempien kiusaamista? 

Olen muutamalta taholta törmännyt taas tänä syksynä ajatukseen, jonka mukaan vanhempainillat ovat turhia. Niillä suorastaan kiusataan vanhempia ja mitään tärkeää niissä ei ainakaan tule ilmi. Arvotaan kivi-sakset-paperi -tyyliin kumpi vanhemmista menee ja kumpi saa jäädä kotiin. Rohkeimmat jättävätkin yksinkertaisesti menemättä, kysyvät korkeintaan myöhemmin oliko jotain tärkeää, jotain mitä pitäisi tietää. Tunnolliset istuvat jokaisessa illassa sen pari tuntia, korkeintaan huokaavat kotona ennen ja jälkeen.


Haluatteko tietää mitä mieltä minä olen? En voi käsittää miten parituntinen vanhempainilta kerran, korkeintaan kahdesti vuodessa herättää niin paljon tunteita. En ymmärrä miksi asiasta valittavat vanhemmat kokevat lastensa kanssa toimivien ihmisten tapaamisen niin turhana. Ja miten voi olla niin vaikeaa edes antaa sellainen kuva, että lapsen päiväkotiasiat, koulun infot tai harrastuksen tärkeät tiedot kiinnostavat. 

Toki vanhempainilloissa käsitellään yleisiä asioita, jotka monesti ollaan kuultu moneen kertaan aiemminkin. Olen itse istunut päiväkodin vanhempainilloissa vuodesta 2009 alkaen ja kuullut moneen kertaan asiat lapsen päivälevon tärkeydestä tai liikkumisesta päivän aikana. Kuopuksen aloitettua päivähoidossa istuimme siellä miehen kanssa molemmat niin, että pääsimme jakautumaan molempien poikien ryhmiin. Ja se onkin näissä illoissa parasta, lapsen oman ryhmän käytäntöjen kuuleminen ja arjesta puhuminen. Koulu on taas uusi luku elämässämme ja toissapäivänä oli vanhempainilta ekaluokkalaisten vanhemmille. Ne samat yleistä infoa sisältävät diat käyn kuuntelemassa maanantaina, kun on esikoisen luokan vuoro.


Pidän hyvin tärkeänä lapseni kavereiden vanhempiin tutustumista. Vastikään kuulin eräältä tuttavaltani, kuinka hänellä ei missään nimessä ole aikaa edes ottaa selvää siitä keitä lapsensa luokalla on ja keiden kanssa hän aikaansa viettää. Surullista. Työvuorot sun muut ovat toki aivan oma lukunsa eikä silloin tietenkään paikalle pääse. Ymmärrän myös, että nelilapsisen perheen vanhempainiltojen määrä voi uuvuttaa.

Minä ajattelen niin, että menemällä vanhempainiltaan näytän myös lapselleni, että hänen maailmansa on minulle tärkeä. Päiväkodissa toki juttelin hoitajien kanssa joka iltapäivä, mutta koululaisen kanssa vanhempainiltojen merkitys vain korostuu. Olen täysin lapsen kertoman varassa siitä mitä koulussa päivittäin tapahtuu ja opettajan tapaaminen kasvotusten on tärkeää. Ja tottahan se on, että harvoin vanhempainillassa tulee jotain täysin uutta tietoa. Mutta ainakin olen ollut paikalla. Jos en olisi toissapäivänä ollut, olisi tämäkin salaviesti jäänyt kirjoittamatta ja sujauttamatta kuopuksen laatikkoon seuraavaa kouluaamua odottamaan.


Asiat voivat olla vanhoja tuttuja. Sen näyttäminen, että lapsen maailma on vanhemmalle tärkeä ja merkityksellinen, ei sen sijaan vanhene koskaan. 



torstai 17. elokuuta 2017

Ekaluokkalaisen uusi koulupöytä

Vähän aikaa sitten kirjoitin ekaluokkalaisen omasta huoneesta. Oli laitettu kaikki paikoilleen ja pieni työpöytä odotti valmiina ikiomien kouluhommien tekemiseen. Sitten kävi kuten niin usein minulle tuntuu käyvän. Asioihin tuli muutos. Ystäväni laittoi myyntiin pöydän ja minäpä ostin sen. Muutama tunti myöhemmin kuopuksella oli huoneessaan uusi pöytä. Tällaista se on elää kanssani, tilanteet vaihtuvat nopeammin kuin mies ehtii kysyä "mietitäänkö vielä".


Pöytä on hivenen suurempi kuin kuopuksen entinen työpöytä. Tämä uusi on yhtä lailla vanha huonekalu ja kunnostettu sekä maalattu valkoiseksi. Siinä on myös yksi vetolaatikko, jonne kuopus saa tavaroitaan, papereitaan ja kaikenlaisia aarteitaan. Huoneen tunnelma säilyi samana, mutta pöytä on selvästi toimivampi paitsi kokonsa, myös tuon laatikon puolesta. Se sopii täydellisesti huoneeseen, on siro ja kaunis. Jos olin viimeksi tyytyväinen, olen nyt supertyytyväinen. 






Niin on käyttäjäkin.


Samalta ystävältä ostin muuten meidän ruokapöydän aikanaan. Epäilen, että jatkoa seuraa vielä.

tiistai 15. elokuuta 2017

Tatun ja Patun ällistyttävä satukirja

Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatun ja Patun ällistyttävä satukirja. 36 s. Otava 2017. Kirja saatu kustantajalta arvostelukappaleena.


"Minä minä minä! Minä eka! Ei kun minä!" Tältä kuulosti kotimme eteisessä sinä päivänä, kun olimme käyneet kuopuksen kanssa hakemassa Aino Havukaisen ja Sami Toivosen uusimman Tatu ja Patu -kirjan postista. Sekä yhdeksänvuotias että kuusi vuotta täyttänyt olivat kuumeisen odotuksen vallassa, uusi kirja oli saatava heti käsiin. Lopulta päästiin yhteisymmärrykseen. Minä lukisin ja pojat kuuntelisivat.

Tatun ja Patun ällistyttävä satukirja on nimensä veroinen kertomuspläjäys. Kirja koostuu kuudesta uudesta sadusta, joihin on saatu inspiraatiota jo olemassa olevasta ja kaikille tutusta kertomusperinteestä. Mutta näitä satujapa ei luetakaan perinteiseen malliin, sillä mukana tulevat käyttöohjeet niin lukijalle kuin kuulijallekin. Luvassa on taattua outolalaista toimintaa, kuten jo alla oleva kuva antaa ymmärtää.


Tämä kirja laittaa lukijan koville. Sadusta riippuen sitä huomaa heittäytyvnsä puhumaan käyttöohjeiden mukaan leikkitanskaa tai muuttelee ääntään hilpeästä möreäksi ja taas takaisin. Myöhemmin mukaan tulevat myös ilmeet, äänet tai pikaluku. Välissä voi tehdä kasvojumppaa lihasten vetreyttämiseksi. Myös katsottavaa riittää kuvituksen pienissä yksityiskohdissa ja löytämisen ilo säilyy läpi koko kirjan.


Poikien suosikkisatu taitaa olla "Kuningas ja papupojat", jossa sanoja korvataan toisilla. Ja kun on sanonut rintakarvoitus tai nakkimuki vähän joka väliin, alkaa väkisinkin naurattaa. Myös "Sienimetsän kauhea syöjätär" ääniefektipainikkeineen on takuuvarma hitti. Onhan se nyt hillittömän hauskaa, kun äiti laulaa "tein minä pillin pajupuusta" joka kolmannen sanan jälkeen.


Outolalaisesta veljeskaksikosta on tullut olennainen osa suomalaisen lastenkirjallisuuden perinnettä ja jokainen kirja on odotettu lisäys sarjaan. Tatusta ja Patusta on tullut ilmiö. Kirjoista välittyvä riemukas anarkismi ja rajojen rikkominen on säilynyt läpi teossarjan kuin tärkeänä muistutuksena meille aikuisille lukijoille. Välillä tekee hyvää ajatella yli totuttujen rajojen ja katsoa asioita lapsen näkökulmasta. Mielikuvitus on rikkaus ja leikissä voimaa.

Silti harvoin pienten lukijoiden odotukset täyttyvät niin täysin kuin tämän kirjan kohdalla. Olemme lukeneet Tatun ja Patun ällistyttävää satukirjaa joka päivä, monta kertaa. Sillä tämä teos on yksinkertaisesti järjettömän hyvä ja sitä lukemalla takaa koko perheelle naurun ja yhteisen huvittumisen täyteisiä hetkiä. Esikoinenkin kertoi saaneensa kirjaa lukiessa parhaat naurut pitkään aikaan. Ja voi että sitä on ihana kuunnella, lasten naurua nimittäin.


Pieni varoituksen sana kuitenkin loppuun. Iltasaduksi tästä kirjasta ei ole, mutta hyvän iltahepulin sillä saa aikaan!

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Kouluun!

Koulun aloitus on pienen ihmisen elämässä merkittävä etappi. Oikeastaan se on merkittävä ihan koko perheelle, sillä samalla muuttuu kaikkien arki ainakin vähäsen, ei ainoastaan ekaluokkalaisen. Meidän perheessämme on nyt kaksi koululaista. Ja voihan jännitys sentään millainen suurten tunteiden loppuviikko tämä on ollut. 



Tulevalle ekaluokkalaiselle ei uni meinannut tulla silmään ensimmäistä koulupäivää edeltävänä iltana, mutta aamulla ylös kömpi iloisen odotuksen vallassa oleva pikkumies. Vihdoin oltiin tässä päivässä, vihdoin se koulu alkaisi! Olin ja olen aivan samaa mieltä, on hyvä päästä arkeen kiinni. Tulta päin, ei se tästä jännittämällä parane!


Kaikki oli laitettu edellisenä iltana valmiiksi, reppu odotti pakattuna ja vaatteetkin oli valittu. Aamulla olikin hyvin aikaa ottaa muutama kuva parvekkeella, aivan kuten isoveljestäänkin kaksi vuotta sitten.



Koulumatka taitettiin turvallisesti koko perhe yhdessä, mitä nyt esikoinen pyöräili edellä ja me muut kävelimme rauhassa perässä. Mieskin pääsi tällä kertaa kuopusta saattelemaan, esikoisen aloittaessa sama ei onnistunut. Kuopusta mietitytti ja minä tsemppasin, hyvin kaikki menee. Lapsesta koulumatka tuntui pitkältä ja koko homma vähän turhan jännältä. 
  

Koulun pihalla helpotti, paljon tuttuja kasvoja ja oma opettaja valmiina luokkakyltin kanssa. Siispä jonoon ja menoksi. 



Pikkukoululaiset saateltiin vanhempien toimesta luokkaan saakka. Lapsille oli askarreltu nimilaput valmiiksi naulakoihin ja oma paikkakin löytyi jokaiselle. Lopulta oli aika lähteä, eli tiukat halaukset, vilkutukset ja pino paperia mukanamme matkaan kohti kotia ja työpaikkaa. Heti huomenna on jo vanhempainvartti ja myöhemmin viikolla vanhempainilta, rytinällä kiinni rutiineihin! 


Hain pienen koululaiseni iltapäiväkerhosta muutaman tutustumistunnin jälkeen, esikoinen oli jo tullut itsekseen kotiin aikaisemmin. Hänellä on myös osin uudet kuviot, eli uusi opettaja ja luokkatila, vaikka luokka itsessään samana pysyikin. Sillä suunnalla kaikki on kuitenkin jo vanhasta muistista etupäässä tuttua, mitä nyt kolmas luokka tuo uusia aineita ja enemmän opiskelumeininkiä mukanaan. Illalla lähdimme vielä ensimmäisen koulupäivän kunniaksi jätskeille.


Ensimmäinen päivä takana, hyvä me!


Tässä lähdetään toiseen koulupäivään, esikoinen pyörällä itsenäisesti kuten ennenkin, minä ja kuopus kävellen perässä. Ensi viikosta lähtien alan viedä kuopuksen autolla kouluun, matka on pitkä ja osin vaarallinen ison risteyksen myötä. Hän ehtii kyllä kulkea itsenäisesti aikanaan, kun on siihen valmis. Niin alkoi esikoinenkin, joka viime keväästä lähtien on kulkenut itse. Vielä ei tarvitse osata tai uskaltaa ja iltapäiväkerho pitää huolen koulun jälkeisistä tunneista, kunnes tulen hakemaan kuopuksen.


Lomakkeita, tiedotteita, Wilma-viestejä ja vanhempainiltoja. Yhteisiä luokkatapaamisia, edustajavanhemmuutta, vanhempainyhdistyksen kokouksia ja läksyjen tarkistamista. Luulen vähän, että meistä kaikista minä olen eniten innoissani koulun alkamisesta. Samaa innostusta ja positiivista asennetta haluan välittää lapsilleni, vaikka kuopus ensimmäisen päivän jälkeen ilmoittikin jättävänsä tämän kouluhomman sikseen ettei hänestä tule turhan rasitettua. 

Rasitettu kuitenkin lähti myös toisena päivänä isoveljensä tavoin hymyssä suin kouluun. Ja miksi ei olisi lähtenyt, koulunkäynti on kivaa. Esikoista lainaten "siellä on kaikki kaverit, siellä on kiva olla ja siellä oppii vaikka mitä mielenkiintoista". Ymmärrän hyvin, että esimerkiksi kiusaamistaustaisella vanhemmalla ajatukset koulutiestä voivat olla toisenlaiset, mutta minun koulunkäyntini on ollut hyvin pitkälti esikoisen kuvailemaa. Samanlaista koulupolkua, paljon onnistumisen elämyksiä ja hauskoja hetkiä toivon myös lapsilleni. 

Ja vaikka ensimmäisten päivien jälkeen olemmekin olleet kaikki ihan poikki, tiedän poikien tottuvan kouluarkeen nopeasti. Hyvä tästä vielä tulee. 





perjantai 11. elokuuta 2017

Kesäloman loppu ja risteily Tukholmaan

Tukholma on kaunis kaupunki ja mutkaton matkakohde. Me venytimme perheen yhteistä kesälomaa vielä hiukan ja hyppäsimme viime sunnuntaina laivaan suuntana länsinaapurin pääkaupunki. Oli kiva päästä kotiympyröistä pois vielä kerran ennen työ- ja kouluarjen alkua. 



Yleisesti kai ajatellaan Siljan paattien olevan Vikingin laivoja tasokkaampia. Parin vuoden takainen risteily Siljalla kuitenkin jätti meille huonon maun, laivat olivat nuhjuisia ja kuluneita ja ruoka suorastaan ala-arvoista. Punaisten laivojen kasvojenkohotuksesta on saanut viime aikoina lukea ja olikin kiva lähteä kokeilemaan viikkaria vuosien tauon jälkeen. Matkustimme Gabriella-laivalla ja majoituimme ikkunallisessa perushytissä.


Voin sanoa, että kannatti lähteä Viking Linen laivoilla matkaan. Olimme miehen kanssa yhtä mieltä siitä, että uudistus on onnistunut. Laiva tuntui ihan freesiltä ja hyttejä sekä yleisiä tiloja oli osin uusittu. Konferenssikannelle rakennettu lasten maailma ei sokkeloisine huoneineen ollut kummoinen, mutta ravintoloille kymmenen pistettä. 


Me söimme molempina iltoina ja ensimmäisenä aamuna Food Gardenissa. Alku- ja jälkiruoat löytyivät buffasta, mutta pääruoka tilattiin listalta, samaten juomat. Lapsille löytyi syötävää ja ennen muuta ruoka oli erittäin hyvää. Todella positiivinen yllätys, ei mitään valittamista. Aamiaisella tarjottiin kuoharia ja myös paluupäivän aamiainen perusbuffetin puolella oli oikein hyvä. Tässä lautasella alkupalaherkkuja. 



Sisäfileetä pääruoaksi. Jos tämä lihamäärä näyttää suurelta, olisittepa nähneet lampaan potkan, jota myös söimme.



Jo ensimmäisenä iltana kuopus totesi, että tämä on ollut aivan järkyttävän hyvä lomapäivä. Ja mikä oli ollessa, ruoan päälle vähän leikkimistä ja karkkeja hytissä ennen unta. 


Aamulla lähdettiin heti kymmenen jälkeen maihin. Päätimme hurauttaa satamasta taksilla ensimmäiseen kohteeseen ja kävellä takaisinpäin iltapäivällä.


Tiedän aivan hyvin, että museot tuppaavat olemaan maanantaisin kiinni. Ja juuri maanantaina me päätimme lähteä tutustumaan Moderna Museetiin, olin saanut esikoisen omien sanojensa mukaan "vähän jo innostumaan" Picassosta ja Warholista. Eipä siinä sitten mitään, hetken aikaa harmiteltuamme lähdimme kävelemään takaisinpäin ja mietimme mitä sitten tehtäisiin.





Oli mukava kävellä rauhassa ja bongailla nähtävyyksiä samalla. Lopulta päädyimme NK:lle, jossa teimme pari pientä ostosta kirja- ja paperiosastolta ennen suuntaamista Gamla Stania kohti.


Tässä vaiheessa ei museovisiitin kariutuminen enää haitannut, sillä oli kiva vain katsella kaupunkia rauhassa. Valuimme hiljakseen Gamla Stanin halki kohti laivaa, poikkesimme sisään reitin varrelle osuneeseen kirkkoon ja ihastelimme kauniita sisäpihoja. Järntorgetilla katsoimme parhaaksi pitää pienen kahvitauon.









Museoonkin päästiin, sillä aivan Vikingin terminaalin vieressä sijaitseva Fotografiska on ollut potentiaalisena käyntikohteena mielessäni jo pitkään. Nyt menimme katsomaan valokuvataidetta ja pääsimme tutustumaan muun muassa hevosaiheisiin kuviin ja ikonisten valokuvaajien, kuten Helmut Newtonin tai Irving Pennin otoksiin. "What's on The Plate - vad barnen äter" on puolestaan kouraiseva kokoelma kuvia maailman nälänhädästä. Niitä emme näyttäneet pojille, olivat turhan realistisia. Muut osiot kävimme kyllä yhdessä katsomassa.  


Pienten päikkärien jälkeen oli taas aika syödä. Erityisesti jälkkäripöytä oli varsinkin kuopuksen mieleen. 






Taikashown jälkeen kundit halusivat vielä leikkimään, joten me miehen kanssa parkkeerasimme itsemme viereiseen kahvilaan katsomaan urheilua. Hytissä puolestaan pelattiin Jelly Beanseilla arvuuttelupeliä, mikä karkkimaku suuhun osuu. Sanoisin siis, että perheloma at the fullest oli tämä. Hyvä niin.


Aamulla laivan suunnatessa kohti Kustaanmiekkaa parkkeerasivat nämä kaksi parhaille paikoille katselemaan maisemia. Oli kiva palata Helsinkiin.